Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Venäjän vakoojaverkoston kirjoittaja Luke Harding Zoom-haastattelussa tiistaina 17.8. klo 14

Palkittu Guardianin toimittaja ja New York Times -bestsellerkirjailija Luke Harding on tietokirjailija Janne Riiheläisen haastateltavana puolen tunnin ajan.

Venäjän Vakoojaverkosto
 on mukaansatempaava selonteko siitä, kuinka Kreml käy agenttiensa avulla yhä röyhkeämpää sotaa muovatakseen maailmaa sekä rikkoakseen Yhdysvaltojen ja Euroopan välit. Vaakalaudalla on koko länsimainen demokratia.

Kesäkuun puolessa välissä ilmestynyt kirja on ollut kesän myydyimpiä ja kuunnelluimpia tietokirjoja.

Vakuuttavaan aineistoon pohjautuva kirja avaa Ukrainan tilannetta, vaalihäirintää, murhia ja henkilöitä niiden takana. Lisäksi se tuo esiin kaikenkirjavan joukon ihmisiä, joita on kiristetty tai lahjottu palvelemaan Venäjän etua.

Suomen painoksen jälkisanoissa Harding kirjoittaa: ”Tähän saakka Suomi on voinut antaa Venäjän vapaasti ostaa saaria ja jääkiekkojoukkueita sekä värvätä entisiä poliitikkoja, jotka kaipaavat tunnustusta…. nähdäkseni Helsingin tulisi kuitenkin suhtautua venäläisten jakamiin lahjoihin hieman aiempaa suuremmalla varovaisuudella.”

Tietokirjailija Janne Riiheläinen haastattelee Luke Hardingia puolen tunnin ajan Zoomissa. Haastattelua voi seurata myös Innon Facebook-sivulla. Yleisö voi esittää kysymyksiä chatissä ja Hardingia voi tarvittaessa haastatella yksityisesti tilaisuuden jälkeen. 

Luke Harding on toimittaja, kirjailija ja Guardian-lehden palkittu kirjeenvaihtaja. Vuosina 2007–2011 hän toimi Guardianin Moskovan toimiston johtajana. Kreml karkotti hänet maasta ensimmäisenä tapauksena sitten kylmän sodan. Vuonna 2014 hän voitti arvostetun James Cameron -palkinnon. Harding on käsitellyt Venäjää aiemmin kirjoissaan MafiavaltioSalajuoni – Kuinka Venäjä auttoi Trumpin Valkoiseen taloon ja Vaiennettu – Agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa. Luke Harding asuu Hertfordshiressä Englannissa.

Haastattelupyynnöt:
riikka.kamppi@intokustannus.fi, 040 572 9733

Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi

 

Jaa tämä: