Julkaistu

Joutonainen on hersyvä romaani pakkomielteistä ja rakkaudesta – saa lukijan nauramaan keskiluokkaisen elämäntyylin tavoittelulle

Kirjailija ja teatteriohjaaja Aino Kiven toinen romaani Joutonainen on irrallisen sukupolven kuva. Se nostaa pöydälle kutkuttavan hauskalla tavalla ajankohtaisia teemoja niin parisuhteista kuin myös yhteiskunnasta, joka sekä tarvitsee keikkatöissä hääriviä joutonaisia että hylkii heitä.

Aino Kiven toinen romaani Joutonainen osuu kutkuttavalla tavalla keskiluokkaisen perheidyllin ytimeen

Aino Kiven kirjoittaman Joutonainen -uutuusromaanin päähenkilö Annu on taivaanlintu, joka majailee puolituttujen nurkissa ja vaihtaa duunista toiseen heti kun palkka ehtii tilille. Kodiksi riittää kangaskassi ja vakituiseksi ihmissuhteeksi oma veli. Miksi pitäisi sitoutua vain yhteen työpaikkaan, ihmiseen, asuntoon tai edes etunimeen? On helpompaa, kun voi aina tarvittaessa vaihtaa maisemaa.

Annu kuitenkin tutustuu mieheen, joka osoittautuu ärsyttäväksi ja vieläpä varatuksi. Hänen ”tyttöystävähkönsä” on kaikkea mitä Annu ei ole: simpsakka, tehokas ja kunnianhimoinen. Annu jää suhteen kolmanneksi pyöräksi ja alkaa kietoutua kahteen ihmiseen, joista ei edes pidä.

“Leiki mitä leikit mut imho sä haluisit vaan heteromiehen ja ydinperheen ja kultaisen noutajan ovelles. Siksi sä oot jumissa tossa kolmiodraamassa, kuvittelet voivasi varastaa ne toiselta.”

”Onkssiulla ikinä semmonen olo että mieluummin räjäyttäisit ittes ilmaan kuin jatkaisit elämääs?”

”Päivittäin. Mut minkäs teet, on elettävä.”

Yhtä aikaa purevan hauska ja itkettävä Joutonainen on kieroutunut romanttinen komedia ja irrallisten sukupolven kuva. Se kertoo ajasta, jossa jokainen luo oman versionsa perheestä eikä niiden suhteen mikään ole itsestäänselvää. Joutonainen on sielukas, kutkuttava ja elämänmakuinen romaani, joka paikoin myös härnää lukijaansa. Mistä nyhtää onni, kun itsellä ei ole muuta kuin vippivelkaa?

Huumori on näkökulmakysymys

Aino Kiven esikoisteos Maailman kaunein tyttö oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2016. Kun Kivi alkoi kirjoittaa Joutonaista, oli hän erilaisessa elämäntilanteessa kuin nyt. ”Kiersin Suomea teatteriohjaajana keikkatöissä ja olin yksityiselämässäni joutilas, kuten kirjan päähenkilö. Minulla oli kaikki maailman aika kirjoittamiseen, kun toisaalta kaipasin kotia”, kuvailee Kivi aikaa ennen perheen perustamista. Samasta kaipuusta kertoo myös Joutonainen, jonka päähenkilö Annu jää kolmanneksi pyöräksi toisten ihmisten parisuhteeseen.

”Nyt kun olen saanut kodin ja perheen, tekee se kirjoittamisesta vaikeampaa. Kirjoittamista varten pitää aina varastaa aikaa joltain muulta, kuten lapsilta, kotitöiltä, parisuhteelta tai itseltä. Naisen elämä ei siinä ole juuri muuttunut Minna Canthin ajoista, joista juuri ohjaan näytelmää Lahden kaupunginteatteriin. Kirjoittaminen tapahtuu keskellä elämää”, Kivi kuvailee perheellisen arkeaan.

Joutonaisen elämään on lopulta helppo samaistua: moni kipuilee vapauden ja perheen tuoman kiinnittymisen välillä. Se, onko Joutonainen lopulta koominen vai traaginen tarina, on näkökulmakysymys.

Joutonainen julkaistaan 26.9. ja se on löydettävissä painettuna sekä ääni- ja e-kirjoina. Äänikirjan lukee Karoliina Niskanen.

Kiven ohjaus Rouva C. ensi-illassa Lahden Kaupunginteatterissa 28.9.2022

Aino Kivi (s. 1985) on teatteriohjaaja, kirjailija ja dramaturgi. Hän on tehnyt pätkätöitä Helsingistä Kajaaniin niin ohjaajana kaupunginteattereissa, vapaana kirjoittajana kuin hanttihommissakin ja tuntee olevansa kotona missä tahansa. Kivi rakastaa intensiivisiä väittelyitä ja yrittää aina löytää tavan nauraa asioille, jotka kauhistuttavat liikaa. Joutonainen on Aino Kiven toinen romaani.