
Markku Tasalan Partisaanien sotavankina on riipaiseva kuvaus sodan seurauksista vangiksi joutuneille sotilaille ja lappilaiskylien asukkaille. Jani Kaaron Massahysteria johdattaa eri aikakausien moraalisten paniikkien ja eriskummallisten villitysten pariin. Poikakirja on kattava tietopaketti poikien murrosiästä. Huijareidenpaljastaja kertoo Tuula Visan koskettavan elämäntarinan.
MARKKU TASALA: PARTISAANIEN SOTAVANKINA
Kesällä 1944 partisaanit hyökkäsivät kahteen lappilaiskylään. Lokan asukkaista kuoli kolmannes, Seitajärvelläkin toistakymmentä ihmistä. Osa kyläläisistä ja itärajaa valvoneista suomalaissotilaista vangittiin. Seurasi pitkä ja raastava taival Neuvostoliittoon. Vankeudesta selvinneet joutuivat kotimaahan palattuaan painostaviin kuulusteluihin, ja monet heistä kokivat, että sotavankeus jatkui koko loppuelämän. Laajoihin haastatteluihin ja KRP:n salaiseen esitutkinta-aineistoon perustuva kirja muistuttaa, miten syviä ja pitkäkestoisia sodan arvet ovat.
Markku Tasala on Hämeenlinnassa asuva toimittaja ja tietokirjailija. Hän vietti lapsuutensa Sodankylässä, jossa tarinat partisaanien iskuista olivat vielä hyvin muistissa.
Ilmestynyt viikolla 33.
Kiitetty tietokirjailija ja tiedetoimittaja Jani Kaaro johdattaa lukijan eri aikakausien massahysterioiden, moraalisten paniikkien ja eriskummallisten villitysten pariin. Mitä tapahtuu, kun joukko ihmisiä alkaa uskoa mahdottomaan ja mielikuvitus ottaa vallan? Seuraukset ovat usein naurettavia, joskus kohtalokkaita.
Teos sukeltaa syvälle ihmisten laumakäyttäytymiseen ja kertoo lukuisista hulluuksista, joihin olemme ajautuneet. Miten ihmiset saatiin vuonna 1835 uskomaan, että Kuussa elää biisoneja, yksisarvisia ja lepakonsiipisiä ihmisiä? Miksi vuonna 1997 esitetty Pokemonin jakso sai tuhannet lapset kouristelemaan Japanissa? Kirjan esimerkkitapaukset osoittavat, että vaikka maailma muuttuu, ihmismieli on aina altis samoille virheille.
Ilmestynyt viikolla 33.
ELLEN STØKKEN DAHL & NINA BROCHMANN: POIKAKIRJA – OPAS KEHOON JA MIELEEN
Kattava tietopaketti poikien murrosiästä. Milloin partani kasvaa? Onko penikseni normaali? Kuinka löydän onnen uudelleen sydänsurujen jälkeen? Miten ihmiset harrastavat seksiä? Kirja antaa luotettavia vastauksia poikia mietityttäviin kysymyksiin ja auttaa tekemään tietoisia omaan kehoon ja seksiin liittyviä valintoja. Kirja sopii 10–18-vuotiaille.
Norjalaiset Nina Brochmann ja Ellen Støkken Dahl ovat lääkäreitä ja suositun Tyttökirjan(Into, 2021) kirjoittajia. Kirjan on suomentanut Kirsi Kokkonen.
Ilmestyy 21.8.
TUULA VISA, TARJA HIRVASNORO & KAI HIRVASNORO: HUIJAREIDENPALJASTAJA
Tuula Visa on Suomen tunnetuin nettihuijareiden paljastaja. Hänen erikoisalueensa ovat romanssihuijaukset. Tuula on käräyttänyt lukemattoman määrän ”upseereita” ja ”kirurgeja”, jotka lupaavat lempeä mutta vievät rahat ja itsetunnon. Huijatuksi tulleet ottavat Tuulaan yhteyttä ja pyytävät neuvoja. Ronskipuheinen Tuula puuttuu asiaan myös omatoimisesti aina, kun hän saa tietää huijauksen olevan käynnissä.
Tuula Visan (s. 1942) koskettava elämäntarina vie ihmisten auttamisen ytimeen. Tuula aloitti jo rippikouluikäisenä keräämällä avustustarvikkeita kotikylänsä köyhille. 1990-luvulla hän tuli kuuluisaksi Viron lasten auttajana. Elämäkerran kirjoittaneet Tarja Hirvasnoro ja Kai Hirvasnoro ovat kokeneita toimittajia.
Ilmestyy 26.8.





