Julkaistu

Laura Juntunen jälleen Botnia-palkintoehdokkaana

Laura Juntusen teos Tyttö joka en on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Viime vuonna ehdokkaana oli Juntusen esikoisteos Subutex-kaupungin kasvatit. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on kotoisin sieltä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se jaetaan nyt kahdeksatta kertaa.

Botnia-kirjallisuuspalkinnon raati sai tänä vuonna luettavakseen 99 teosta, mikä on ennätysmäärä kisan historiassa. Niiden joukosta palkintoehdokkaiksi nimettiin kahdeksan teosta. Raati luonnehti Tyttö joka en -kirjaa näin:

”Aikuiseksi kasvaminen on mahdotonta, ja nuoruuden kokemuksiin kuuluvat ydinpettymykset. Laura Juntusen teoksessa pettymyksiä tuottavat ennen kaikkea ihmiset nuoren ympärillä. Tyttö joka en on viiltävä analyysi suomalaisen kulttuurin pahoinvointia synnyttävistä vääristymistä.

Juntunen kirjoittaa itsestään. Tyttöyden varistessa murrosiän myötä Laura astuu maailmaan, jonka rujous on pelkästään vahingollista ja epätervettä. Rikkinäiset ihmiset käyttävät tytön hyväuskoisuutta hyväkseen. Hän sairastuu, ja hänen vointiaan näyttää heikentävän jokainen poikiin ja miehiin solmittu suhde.

Tyttö joka en on kasvukertomus, jossa umpikujat seuraavat toisiaan. Lauran halu kuulua joukkoon ja kelvata ihmisenä on niin suuri, että hän menettää suhteellisuudentajunsa. Juntunen kirjoittaa auki nuorten naisten pahoinvointia. Lisääntyneiden mielenterveysongelmien taustalla on hulluksi tullut maailma. Nuoriin naisiin kohdistuu odotuksia ja paineita, joista on mahdotonta selviytyä. Kukaan ei kuitenkaan kertonut sitä Juntuselle itselleen ajoissa.”

Botnia-palkinnon voittaja julkistetaan 9.11.2024.

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Hänen töitään on julkaistu useissa medioissa.

Juntunen kertoo kirjastaan Tyttö joka en Oulun Kirjamessuilla sunnuntaina 20.10. ja Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 25.10. Häneltä on seuraavaksi ilmestymässä kirjat Koti kadulla ja Pyhät pahat äidit.

Lisätietoa Botnia-palkinnosta: https://www.oulunkirjailijaseura.fi/botniapalkinto/