Eläinfilosofi Elisa Aaltola antaa julkiselle puheelle eläimistä vaihtoehtoja ja haastaa totuttuja oletuksia siitä, millaisia olentoja eläimet ovat ja miten heitä tulisi kohdella.
Kiitetty kirjailija, tutkija ja filosofi Elisa Aaltola pureutuu uudessa kirjassaan Puhe eläinten puolesta siihen, miten eläimistä puhutaan. Sanavalinnoilla luodaan eroa ihmisten ja muiden lajien välille. Esimerkiksi eläintuotantoa koskeva kieli on siloteltua.
”Parhaimmillaankin meille tarjotaan vain idyllisiä kuvia maataloudesta, josta kaikki paha on siistitty pois. Jos media joskus näyttääkin teurastamoilta ja tuotantotiloilta salakuvattua materiaalia, se varoittaa näiden sisällöstä ja jättää pahimman pois – sekä etenee pikaisesti muihin aiheisiin.”
Eläinten näkökulma ei ylipäätään pääse esille mediassa ja puoluepolitiikassa. Kuvaavaa on, että yhteiskunnan keskeisimmät kirjoitukset vaikenevat eläimistä. Esimerkiksi perustuslaki ei mainitse eläimistä mitään. Aaltolan mielestä eläinten ahdingosta on tärkeä puhua yhteiskunnassa huomattavasti laajemmin.
”Puhetta eläinten ahdingosta ei tulekaan estää. Päinvastoin yhteiskunnan tulisi auttaa meitä kohtaamaan tuo puhe rakentavasti. Jo alakoulussa tulisi käsitellä näitä kysymyksiä.”
Eläinten kokemasta traumasta vaietaan
Myös eläimet voivat kokea traumaa, ja traumaperäistä ahdistushäiriötä jopa tutkitaan eläimillä. Silti kulttuuri kuvaa traumaa ikään kuin se olisi vain ihmisen, eikä eläinten traumasta puhuta. Eläinten kokema trauma on kulttuurinen tabu. Syy vaikenemiselle on selvä.
”Eläinten traumasta vaikenemiselle on selkeä motiivi. Me olemme tehneet traumasta ihmisen yksinomaisuutta, koska näin meidän ei tarvitse ajatella toisenlajisten kärsimystä ja siihen liittyvää mitä tukalinta tosiasiaa: ihminen on tuon trauman alkuperä, ihminen aiheuttaa miljoonille ja taas miljoonille olennoille pysyvästi vaurioittavaa ahdinkoa.”
Eläimetkin osaavat ”puhua” ja heidän puhettaan on aika kuunnella
Aaltola muistuttaa siitä, että myös eläimet osaavat kommunikoida. Heidän kielensä on väreissä, äänissä, hajuissa, värinässä, kosketuksessa ja muissa kehon viesteissä. Luontokadon myötä myös eläinten kielet ovat katoamassa. Eläimiä on kuunneltava ennen kuin on liian myöhäistä.
Väkivalta eläimiä kohtaan lisää väkivaltaa ihmisiä kohtaan
Empatiastakin kirjoittanut Aaltola näkee yhteyden eläinten kohtelun ja ihmisten välisten konfliktien välillä. Niin kauan, kun ihmiskunta kohtelee muita lajeja huomattavan väkivaltaisesti, ei sillä ole toivoa rauhasta.
”Väitän, että eläinten katala ja väkivaltainen kohtelu estääkin ihmisiä olemista toisilleen hyviä. Muiden lajien kurjuuttaminen on yksi syy sille, miksi yhteiskuntamme rakoilevat konflikteista ja miksi ihmiset eivät opi rakastamaan paremmin. Miten yksilö ja yhteiskunta, jotka osallistuvat mitä silmittömimpään systemaattiseen väkivaltaan, voisivat kunnolla osata rauhaa, empatiaa tai armoa?”
Kertomuksilla voi parantaa eläin- ja luontosuhdetta
Aaltola kirjoittaa, että tarinoilla on tutkitusti suuri vaikutus arvoihin. Niiden avulla voidaan parantaa myös eläinsuhdetta. Tällä hetkellä kulttuuriset tarinat kuitenkin usein sivuuttavat eläimet tai kuvaavat heidät pelkästään ”lemmikeiksi”, ”riistaksi” ja ”lihaksi”. Nykypäivään tarvitaankin uudenlaisia tarinoita eläimistä!
”Pienikin tarina voi tutkitusti parantaa eläimiä koskevia asenteita. Yksi syy sille, miksi ilmastokriisiä ja lajikatoa ei ole otettu vieläkään yhteiskunnassa kyllin vakavasti, johtunee ainakin osittain siis siitä, että molemmista puhutaan usein neutraalisuutta tavoittelevalla tieteen äänellä, ilman kertomuksia.”
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Satu Paavola.
Elisa Aaltola toimii eläin- ja ympäristöetiikan dosenttina ja tutkijana Turun yliopistossa, ja hänelle on myönnetty mm. Pro Animalia -palkinto elämäntyöstä eläinten hyväksi. Hän on julkaissut toistakymmentä kirjaa, joista viimeisimpänä paljon kiitosta saanut Esseitä eläimistä (2022).