Transatlanttinen orjuus mullisti 1500-luvun alun 1800-luvun lopun välisenä aikana kolmen mantereen poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen, yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityksen. Siitä versoi siirtomaaimperialismi ja nykyinen globaali kapitalistisen talousjärjestelmä. Se loi perustan Euroopan maiden hallitsemalle kolonialistiseelle valtajärjestelmälle vuosina 1500–1960 ja jätti arvet, jotka ovat monilla tavoin tunnistettavissa ihmisten nykyelämässä lähes kaikilla mantereille.
Euroopan ekspansio ja transatlanttisen orjuuden alku
Vuosi 1492 muutti kaiken. Kolumbus ”löysi” Amerikan mantereen. Euroopan ekspansion myötä kehittyvän maailmantalouden edellytys oli riittävä työvoima, jota ilman kaivosteollisuus ja plantaasitalous Karibianmeren saarilla sekä amerikkalaisissa siirtokunnissa eivät olisi olleet mahdollisia. Ensimmäiset yritykset käyttää hyödyksi orjuutettua alkuperäisväestöä ja eurooppalaisia pakko- ja sopimustyöläisiä eivät tuottaneet toivottua tulosta. Esimerkiksi Hispaniolan eli nykyisen Haitin alkuperäisväestö tuhottiin taudeilla ja säälimättömällä riistolla 1520-luvulle mennessä. Eurooppalaiset sopimustyöläiset olivat kalliita. Heistä tuli myös sopimusajan jälkeen vapaita. Valloitettujen alueiden taloudellisen hyödyntämisen ratkaisuksi tuli afrikkalainen orjatyövoima.
Miksi päädyttiin orjatyövoimaan Afrikasta? Ensinnäkin Afrikan sisämaassa ja rannikolla oli vanhastaan orjakauppaa, jota voitiin hyödyntää. Toiseksi afrikkalaiset orjat olivat paremmin hallittavissa etnisen taustansa erilaisuuden ja kielellisen moninaisuuden vuoksi. Jo antiikin filosofi Platon neuvoi, että ”orjien ei pidä olla saman kansan jäseniä eikä samaa kieltä puhuvia”. Kolmanneksi ihonväri tarjosi selvästi erottuvan tuntomerkin. Orja oli musta ja musta oli orja. Se muodosti vaikeasti ylitettävän esteen orjien ja siirtomaiden työväenluokkaisten valkoisten väliselle yhteiselle vastarinnalle. Lisäksi monilla alueilla afrikkalaisten immuniteetti sairauksille, esimerkiksi malarialle, oli merkittävä tekijä.
Transatlanttinen orjuus ja plantaasitalous
Luvut Amerikan mantereelle 350 vuoden aikana kuljetettujen orjien yhteismäärästä vaihtelevat 10 miljoonasta 20 miljoonaan. Lukuihin ei sisälly niitä, jotka menettivät henkensä orjanmetsästyksessä ja orjalaivoilla matkan aikana.
Tärkeitä orjatyövoimalla tuotettuja plantaasitalouden tuotteita olivat sokeri, kahvi ja tupakka. Niiden jatkuvasti kasvava kysyntä Euroopassa ruokki transatlantista orjakauppaa. Adam Smith totesi, että ”sokeriplantaasien voitto jokaisessa meidän Länsi-Intian siirtomaassamme on yleisesti suurempi kuin se on yhdelläkään muualla viljelyalueella joko Euroopassa tai Amerikassa.” Erityisesti Pohjois-Amerikan etelävaltioissa puuvilla nousi 1700-luvun loppupuolella merkittäväksi vientituotteeksi, niin sanotuksi rahakasviksi. Sen tuottamista voitoista hyötyi myös pohjoisvaltioiden nouseva teollisuus ja sillä oli keskeinen rooli koko teollisen vallankumoukseen käynnistymisessä. Historiantutkija Sven Beckert on todennut, että orjaplantaaseihin kytkeytyvä puuvillaimperiumi toimi perustana teolliselle vallankumoukselle ja yleisemmin Euroopan sekä Yhdysvaltojen taloudelliselle valta-asemalle.
Plantaasitalouden taloudellinen tehokkuus perustui äärimmäiselle fyysiselle ja psyykkiselle väkivallalle, joka vei orjuutetuilta ihmisyyden ja alensi heidät tuotantovälineeksi ja tavaraksi. Pelkästään Barbaroksen viljelmien tuotoksi arvioitiin yli 3 miljoonaa puntaa vuonna 1650. Tämä vastaa nykyään noin 800 miljoonan euron voittoa. Sokeriplantaasien työprosessin on katsottu olevan kehittyneen teollisen työskentelyn esimuoto, ja myös Manchesterin ensimmäiset tehtaat syntyivät plantaasiorjuuden ja siirtomaajärjestelmän jatkeeksi.
Transatlanttinen orjuus ja rasismi
Transatlanttinen orjakauppa ja orjuus ovat ihmiskunnan historian laajin väkivaltainen vapaudenriisto ja pakkosiirto. YK:n yleiskokouksen orjakaupan lakkauttamisen 200. vuotispäivän julkilausumassa transatlanttinen orjuus nimetään yhdeksi ihmiskunnan historian pahimmista ihmisoikeusloukkauksista, erityisesti sen laajuuden ja pitkäaikaisen keston vuoksi. Asiakirjassa todettiin olevan järkyttävää, ”että kansainvälinen yhteisö tarvitsi lähes 200 vuotta tunnistaakseen, että orjakauppa ja orjuuttaminen ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja tulevat aina pysymään sellaisina”.
Rasismin synty ja kehitys on sidoksissa transatlanttiseen orjuuteen. YK:n julistuksen mukaan ”…orjakaupan ja orjuuden perintönä afrikkalaista alkuperää olevat ihmiset kohtaavat myös nykyään … vihaa, suvaitsemattomuutta, rasismia ja ennakkoluuloja”. Afrikkalaisten alun perin taloudellisesti motivoitu riistäminen johti rasistisen ideologian ja tieteellisen rasismin syntyyn ja kehitykseen.
Kristillisten arvojen ja orjuuden raa’an käytännön välisten moraalisten ristiriitojen ratkaisemiseksi kehitettiin pseudotieteellinen perustelu, jossa afrikkalaiset kuvattiin alempiarvoisina ihmisinä. Rasismi oli osittain myös ratkaisu siihen paradoksiin, että transatlanttisen orjuuden aikakausi oli valistuksen, liberalismin ja ihmisoikeusjulistusten aamusarastuksen ja kukoistuksen aikaa. Harva valistusajattelija tuomitsi transatlanttisen orjuuden ja orjakaupan. Ranskalainen valistusfilosofi Rousseau jätti miljoonat eurooppalaisten hallussa olevat afrikkalaiset orjat huomioimatta, vaikka tuomitsi orjuuden muut instituutiot. Amerikkalainen filosofi Susan Buck-Morssin mukaan ”filosofian historia on hyvä esimerkki siitä, miten kolonialistinen kokemus häivytetään länsimaisen ajattelun itsestään kertovista kertomuksista”.
Transatlanttinen orjuus ja sen oikeuttamisideologia synnyttivät rasismin nykyiset rujot ilmenemismuodot. Erotuksena kaikkiin muihin orjuuden aikakausiin ja muotoihin transatlanttinen orjuus perustui ihonväriin. Alexis de Tocqueville totesi Demokratia Amerikassa -teoksessaan, että ”orjuuden muisto häpäisee rodun, ja rotu pitää yllä orjuuden muistoa”. Nykyäänkin orjuuden synnyttämä rasismi on edelleen ”modernien kapitalististen valtioiden määräävä tekijä” (Stuart Hall).
Transatlanttinen orjuus ja kolmen mantereen nykyisyys
Transatlanttisella orjuudella on pitkäaikainen ja pysyvä vaikutus kolmen mantereen väestölliseen, poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen. Amerikan mantereen etninen koostumus ei ole ymmärrettävissä ilman transatlanttista orjuutta. Monien alueiden tuhotun alkuperäisväestön korvasivat eurooppalaiset siirtolaiset ja afrikkalaiset orjat. Orjaväestön etnistä sekoittumista eurooppalaisten siirtolaisten kanssa yritettiin monin tavoin estää, mutta se onnistui vain tiettyyn pisteeseen. Yhdysvaltojen etelävaltioissa orjuuden perinne jatkui niinkin, että vasta 1967 korkein oikeus romutti viimeisen rasistisen, Virginiassa voimassa olleen lainkohdan, joka kielsi mustien ja valkoisten väliset avioliitot. Toisenlainen esimerkki on Brasilia, jossa yli 90 prosenttia nykyväestöstä on eurooppalaisten, afrikkalaisten ja alkuperäiskansojen perimää.
Ilman transatlanttisen orjuuden historiaa on vaikeaa ymmärtää, miksi Yhdysvalloissa vallitsi 1960-luvun puoliväliin asti rotulainsäädäntö. Myös mustien kansalaisoikeustaistelu, Black Lives Mater -liike ja valkoisen vallan kannattajien nousu eivät ole käsitettävissä. Afroamerikkalainen kirjailija Ta-Nehisi-Coates on todennut orjuuden historian, rotuerottelun ja rasismin merkityksestä Yhdysvaltojen politiikassa: ”Orjuuden synnit eivät loppuneet orjuuden lakkauttamiseen. Päinvastoin orjuus oli vain alkuperäinen rikos pitkässä perinteessä rikoksia, jopa rosvouksessa ja joukkotuhossa, jotka voidaan jäljittää aina nykypäivään saakka.” Hänen mukaansa valkoinen ylivalta on niin perustuva osa Yhdysvaltoja ja sen käytännössä kaikkia instituutioita, ettei siitä päästä koskaan eroon.
Transatlanttisen orjuudella on suora vaikutus nykyisin Euroopan, Afrikan, Aasian ja Amerikan kansojen välisiin suhteisiin. Karibian alueen 14 valtiota nosti vuonna 2015 syytteen Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa Britanniaa, Ranskaa ja Alankomaita vastaan. Kanteessa vaadittiin korvauksia orjuudesta ja sen seurauksista Karibian alueen maille. Asia nousi esille myös lokakuussa 2024 Kansainyhteisön huippukokouksessa. Ennen kokousta julkaistiin taloudellisen konsulttiyrityksen Brattle Groupin raportti, jonka mukaan Euroopan entiset siirtomaavallat oliva 79–102 biljoonaa puntaa velkaa entisten orjien jälkeläisten asuttamille maille. Raportin mukaan Britannian tulisi maksaa 14 maalle korvauksia 24 biljoonaa dollaria, Espanjan 17, Yhdysvaltojen 26, Ranskan 9, Portugalin 20 ja Alankomaiden lähes 5 biljoonaa dollaria.
Afrikassa orjuuden arvet ovat nykytodellisuutta. Transatlanttinen orjakauppa ja orjuus merkitsivät läntisen Afrikan taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen taantumista lähes 300 vuoden aikana. Orjakauppa tuotti alueelle jatkuvan sotatilan kaltaiset olosuhteet. Orjanmetsästyksestä ja -kaupasta tuli kannattavin taloudellisen toiminnan muoto, joka vääristi koko talouden rakennetta. Transatlanttinen orjakauppa merkisisi kyseisellä alueella merkittävää työvoiman menetystä sekä sukupuoli- ja ikärakenteen vääristymistä. Nigerialainen kirjallisuuden nobelisti Wole Soyinka toteaa: ”Ihmiskunnan historia ei ole täydellinen niin kauan kuin tätä tosiasiaa (orjakauppa, orjuus) ei tunnusteta, ja että Afrikan mantereen historia… jää ilman tämän tosiasian tunnustamista silvotuksi.”
Euroopalle atlanttinen orjuus oli Amerikan mantereen hyödyntämisen edellytys. Orjuus teki arvokkaaksi siirtomaat, siirtomaat loivat maailmankaupan, ja maailmankauppa on koneellisen suurteollisuuden välttämätön ehto. Orjuus oli tuohon aikaan yhtä keskeinen tuotantotekijä kuin fossiilikapitalismille on öljy.
Transatlanttisen orjuuden lakkauttaminen, omistusoikeus ja nykyinen eriarvoisuus
Transatlanttisen orjuuden vaikutukset ulottuvat Yhdysvaltojen ja Britannian yhteiskuntien nykyiseen sosiaalis-taloudelliseen rakenteeseen. Tämä juontaa siihen, miten orjuus lakkautettiin. Omistusoikeus, ei ihmisoikeudet, oli keskeinen määrittävä tekijä orjuuden lakkauttamisessa. Yhdysvaltojen itsenäisuusjulistus 1776, perustuslaki 1787 ja Ranskan vallankumouksen ihmis-ja kansalaisoikeuksien julistus 1789 vahvistivat “ihmisen luonnolliset, luovuttamattomat ja pyhät oikeudet” ja vakuuttivat niiden kuuluvan kaikille. Kuitenkin ne sallivat orjuuden.
Orjuuden ja julistusten määrittelemän vapauden välillä ei nähty ristiriitaa, koska orjat olivat omaisuutta, ja omistusoikeus oli olennainen osa vapautta. Ranskan kansalais- ja ihmisoikeuksien julistuksen 17. artiklan mukaan omistusoikeus oli pyhä ja koska orjat olivat yksityisomaisuutta, heidän vapauttamisensa ilman oikeudenmukaista korvausta orjanomistajille olisi epäoikeudenmukaista. Pelkona oli, että orjuuden lakkauttaminen korvauksetta vaarantaisi koko omistajayhteiskunnan ja yksityisomistuksen idean. Thomas Pikettyn mukaan 1800-luvun orjuuskeskustelu todistaa, miten pysyviä jälkiä aikakaudelle ominainen yksityisomistuksen palvonta on jättänyt maailmaan. Samantapaisista omaisuuden pyhittävistä puheista kuulee kaikuja vielä nykyäänkin.
Orjien vapauttaminen merkitsi orjanomistajille pääoman menetystä. Britanniassa 46 000 orjanomistajaa sai korvauksia “omaisuutensa” menetyksestä 20 miljoonan puntaa, mikä vastaa nykyään 17 miljardia puntaa. Summan suuruutta osoittaa se, että Britannian hallitus maksoi summan kokonaisuudessaan vasta vuonna 2015. Britannialaiset veronmaksajat maksoivat orjanomistajien korvauksia 182 vuoden ajan. Nämä korvausrahat poikivat lisää omaisuutta, kun entiset orjanomistajat käyttivät saadut rahat investoidakseen rautateihin ja muihin teollisen vallankumouksen osa-alueisiin. Brittiläisten orjanomistajien saadessa korvauksia vapautettujen orjien tuli jatkaa aluksi entisten orjanomistajien oppipoikina. Käytännössä kokopäiväorjista tuli 3/4-orjia. ”Vapautumisen” myötä orjat saivat omistusoikeutensa omaan persoonaansa ja työvoimaansa. Tämä katsottiin riittävän heille korvaukseksi.
Yhdysvalloissa orjuus lakkautettiin sisällissodan tuloksena. Mutta orjanomistajien merkitys taloudessa ja politiikassa ulottuu tähän päivään asti. Reutersin tekemän selvityksen mukaan yli 100 yhdysvaltalaisella johtajalla – lainsäätäjillä, presidenteillä, kuvernööreillä ja tuomareilla – on esivanhempia, jotka omistivat orjia. Neljä viidestä elossa olevasta Yhdysvaltain presidentistä on orjanomistajien suoria jälkeläisiä. Donald Trump on Yhdysvaltojen historiassa ainoa elossa oleva presidentti, joka ei kuulu orjia omistaneeseen sukuun.
Yhdysvalloissa orjuuden lakkauttamisen myötä syntyi työvoimaongelma. Sen ratkaisuksi tuli vankilalaitos ja pakkotyö. Edelleenkin USA:ssa on maailman suurin vankien määrä ja korkein vankeusaste väestömäärään suhteutettuna. Aikaisemmin vangit työskentelivät etelän plantaasin omistajille, nyt heistä on tullut matalapalkkaista työvoimaa yrityksille, kuten Walmart, Microsoft , Starbucks, McDonald’s, Nintendo, Bank of America, Koch Industries ja Boeing.
”Historian jäljet näkyvät nykyajan eriarvoisuuden rakenteissa”, toteaa Thomas Piketty. Globaalin nykyisyyden ja sen rakenteiden ymmärtäminen edellyttää, että transatlanttisen orjuuden ja siirtomaaimperialismin historian ja rikosten on tultava osaksi läntistä historiatietoisuutta.
Lauseessa “Pelkästään Barbaroksen viljelmien tuotoksi arvioitiin yli 3 miljoonaa puntaa vuonna 1650.”
‘Barbaroksen’ => ‘Barbadoksen’