Risto Korhonen
Etelärannan mahtivuodet
Tulopolitiikan nousu ja tuho 2000-luvulla
Emu-ratkaisu ja globalisaatio muuttivat aikanaan suomalaisen työmarkkinapolitiikan suunnan. Tuposta tuli kirosana työnantajille ja lopulta EK poisti sen säännöistään. Mutta onko konsensuksen aika lopullisesti ohi?
Vaikka puoluepolitiikka näytti katoavan ammattiyhdistysliikkeestä, todellisuus oli toista. Sari Sairaanhoitajan sanotaan aiheuttaneen lähes 10 vuotta kestäneen taloudellisen taantuman. Pelasivatko kokoomus ja sairaanhoitajat uhkapeliä tuhansien potilaiden hengillä? Oliko näin?
Palkansaajajärjestöjen ja työnantajien peli oli kulisseissa kovaa, vaikka julkisivu haluttiin säilyttää. Työtaistelujen aikana naamiot kuitenkin karisivat. Palkansaajapuolella yhteistyö ei myöskään ollut aina auvoista.
Näistä asioista kertoo työnantaja- ja palkansaajapuolella arvostetun kokeneen työmarkkinatoimittajan Risto Korhosen Etelärannan mahtivuodet, johon hän on haastatellut työmarkkinapolitiikan keskeisiä vaikuttajia ja käyttänyt vuosikymmenien aikana kokoamaansa arkistoa.
Kirjaa varten on haastateltu muun muassa Antti Herliniä, Lauri Ihalaista, Lauri Lylyä, Jaana Laitinen-Pesolaa, Seppo Riskiä, Sture Fjäderia, Riku Aaltoa, Mikko Mäenpäätä ja Matti Huutolaa.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille. Myös nuorten henkilöiden kannattaisi lukea se, jotta ymmärtäisi mitä Suomessa on tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
– Sture Fjäder, Akavan puheenjohtaja vuodesta 2011.
25,90 € 5,50 €
Tuoteosasto
TietoYhteiskunta & ympäristöKirjan lisätiedot
Isbn | Painettu kirja: 9789522649584, E-kirja: 9789523510289 |
Sivumäärä | 260 |
Julkaisuaika | 9 / 2018 |
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.