-23%

Heikki Hiilamo

Maailma tupakkayhtiöiden vallassa

Tupakkateollisuuden luvut ovat ällistyttäviä. Joka toinen tupakoitsija kuolee tupakan aiheuttamiin seurauksiin. Tupakointi lyhentää elinikää keskimäärin 10 vuotta. Viime vuosisadalla tupakka surmasi noin 100 miljoonaa ihmistä koko maailmassa. Nykyisin tupakointi tappaa kuusi miljoonaa ihmistä vuodessa eli enemmän kuin AIDS, malaria ja liikenneonnettomuudet yhdessä. Jos tupakoinnin tuho jatkuu pysäyttämättömänä, tällä vuosisadalla kuolee miljardi ihmistä tupakointiin.

Yhdysvaltojen osavaltioiden ja tupakkayhtiöiden välisten oikeudenkäyntien ja niitä koskevien sopimusten yhteydessä on tullut viime vuosikymmeninä julkisiksi miljoonia sivuja tupakkayhtiöiden sisäisiä asiakirjoja. Tupakka-asiakirjat kuvaavat teollisuuden toimintaa paitsi Yhdysvalloissa myös lähes kaikissa muissa maailman maissa. Kirjassa tarkastellaan kansainvälisen tupakkateollisuuden toimintaa Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa.

Heikki Hiilamo on valtiotieteiden ja filosofian tohtori ja tietokirjailija. Hän työskentelee Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina. Tätä ennen hän oli Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori. Heikki Hiilamo sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2016 teoksestaan Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö – Mistä SOTE-uudistuksessa on kysymys?

Alkuperäinen hinta oli: 26,00 €.Nykyinen hinta on: 19,90 €.

Loppuunmyyty

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Heikki Hiilamo
    Hiilamo , Heikki

    Heikki Hiilamo on yksi Into Kustannuksen perustajista ja yksi johtavista yhteiskuntapoliittisista asiantuntijoista Suomessa. Hän osallistuu erittäin aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun kolumnistina, tietokirjailijana ja asiantuntijana. Hiilamo työskentelee Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina ja THL:n tutkimusprofessorina. Hän on työskennellyt vierailevana tutkijana muun muassa Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Maailma tupakkayhtiöiden vallassa”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Tupakka tai terveys

Tupakka tai terveys

14,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Ale
Syntymättömät lapset

Syntymättömät lapset

21,90  5,50 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ale
Näkymättömät sankarit

Näkymättömät sankarit

26,90  5,50 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ale
Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö

Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö

22,00  9,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Ale
Maailma tupakkayhtiöiden vallassa

Maailma tupakkayhtiöiden vallassa

Alkuperäinen hinta oli: 26,00 €.Nykyinen hinta on: 19,90 €.
Lue lisää

Loppuunmyyty