
Neuvosto-Virossa syntynyt kirjailija Antto Terras on aina viihtynyt väärissä paikoissa, epäsopivaan aikaan ja outojen hahmojen seurassa. Hän on ehtinyt elämänsä aikana toimia ainakin inkeriläisenä, pioneerina, mormonina, myymäläetsivänä, oikeustulkkina, ohjaajana, baarimestarina ja kirjailijana.
Kaiken, mitä Antto Terraksella on tai voisi luulla olevan, hän on saavuttanut valehtelemalla. Mutta kukaan ei arvosta ja ymmärrä totuutta paremmin kuin asialleen omistautunut valehtelija.
Valheellinen elämä kertoo hovinarriksi ryhtyneen maahanmuuttajan matkasta valtakuntamme buduaareihin, salonkeihin ja kabinetteihin. Nauramisen ja naurattamisen lomassa selvinnee sekin, mikä meissä lopulta on totta.
”Rehellisyys saattaa periä maan, mutta se maa ei ole Suomi. Olipa sitten kysymyksessä talouden, politiikan tai viihteen pelikenttä – sääntöjä sovelletaan ja yleisöä jallitetaan heti ensiminuuteista alkaen.”
Kirja julkaistaan 23. lokakuuta, ja äänikirja 3. marraskuuta. Antto Terras kertoo kirjasta torstaina 23.10. klo 15.30 Helsingin Kirjamessujen Suomenlinna-salissa Messukeskuksessa.
Antto Terras tunnetaan elämänmakuisista tietokirjoistaan, joissa vakaviakin aiheita käsitellään huumorilla ja ymmärryksellä. Kirjailijan värikäs kielenkäyttö ja kyky tehdä havaintoja on tuottanut järkytystä jo reilusti yli 20 teoksen verran. Roast-huumorin maahantuojana Terras on ajautunut Suomen virallisen hovinarrin asemaan, jolla on lupa sanoa enemmän ja rohkeammin. Terrakselta on aiemmin julkaistu mm. Verinen Venäjä, Viron mafia ja Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat.
















