-83%

Petri Saraste

Kirjeenvaihtaja

Harva ihminen tai edes kirjeenvaihtaja on elämänsä aikana todistanut hätää, kaaosta ja selviytymistä yhtä läheltä kuin pitkän linjan ulkomaantoimittaja Petri Saraste. Kirjassaan Saraste syventää tuntemuksiaan ulkomaan komennuksiensa ajoilta sekä avaa, mitä kaikkea uutis- ja ajankohtaisohjelmien toimittamiseen sisältyy ja minkälaisia jälkiä se voi tekijäänsä jättää.

Petri Sarasteen kirjeenvaihtaja-aikaan mahtuvat muun muassa Berliinin muurin murtuminen, Balkanin sodat, Tšernobylin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudet, monet sodat ja luonnonkatastrofit sekä vallankaappaukset ja terrori-iskut. Hän kertoo olleensa monesti vahingossa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta sanoo kirjeenvaihtajan työhön kuuluvan myös äkkilähtöjä tapahtumapaikoille mitä ihmeellisimpiä reittejä ja kulkuneuvoja käyttäen.

Saraste kuvaa kirjassaan elävästi kirjeenvaihtajan työtä, joka näkyy katsojalle puolentoista minuutin katkelmina TV:ssä, mutta saattaa viedä tekijältään päivien työn. Hän myös pohtii havainnollisesti, miten toimittajan ja erityisesti kirjeenvaihtajan työ on muuttunut.

28,90  4,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523516533 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Petri Saraste
    Saraste , Petri

    Bonnier-palkittu Petri Saraste on neljä vuosikymmentä jatkuneen toimittajauransa aikana työskennellyt laaja- alaisesti journalismin kaikilla osa-alueilla. Hän on tuottanut ja käsikirjoittanut ajankohtaisohjelmia, dokumentteja sekä uutisreportaaseja ja työskennellyt kirjeenvaihtajana eri puolilla maailmaa. Hän on aiemmin julkaissut kirjat Nälkäinen lohikäärme (Kirjapaja, 2010) ja...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523516533, E-kirja: 9789523517479

Sivumäärä

280

Julkaisuaika

8 / 2021

Mediassa

Laajenna
"Kas kun sitä lukija voi aina poimia myös elämänviisautta tämmöisen kirjan sivuilta ja tirkisteltävääkin riittää." Joukon Taideblogi 24.11.2021 "MTV Uutisten pitkänlinjan ulkomaantoimittaja ja kirjailija kertoo, miltä Kiovan kaduilla tuntui tehdä uutisia." MTV 16.8.2021 "Petri Saraste työskenteli kirjeenvaihtajana 20 vuotta asemapaikkoinaan Bonn, Berliini, Peking ja Tallinna. Hän palauttaa mieliimme taustat tuttujen ja unohdettujen uutisten takaa." Kulttuuritoimitus 01.03.2022

"Eturauhassyöpä ei tullut mieleenkään. Olin ollut Kiinassa kirjeenvaihtajana ja luulin, että kuolen saasteisiin. Saraste kertoo urastaan uutuuskirjassaan Kirjeenvaihtaja (Intokustannus)." IS 12.8.2021

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kirjeenvaihtaja”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjeenvaihtaja
Katselet: Kirjeenvaihtaja 28,90  4,90 
Valitse vaihtoehdoista
31
  • Tuote lisättiin koriin
31
Ostoskorisi
Isäni sodan salaisuudet
Isäni sodan salaisuudet
Hinta: 28,90 
- +
86,70 
Hallankantaja
Hallankantaja
Hinta: 29,90 
- +
119,60 
Turun murhahistoria
Turun murhahistoria
Hinta: 15,90 
- +
15,90 
Työaikakirja
Työaikakirja
Hinta: 33,00  5,90 
- +
5,90 
Tulilinja
Tulilinja
Hinta: 30,90 
- +
185,40 
Meri-karhun kaukaiset kaverit
Meri-karhun kaukaiset kaverit
Hinta: 20,90 
- +
20,90 
Ihan v*tun sama
Ihan v*tun sama
Hinta: 19,90 
- +
39,80 
Tympeät tytöt – Luokkakipuja
Tympeät tytöt - Luokkakipuja
Hinta: 26,90 
- +
53,80 
Aurinkoenergia Suomessa
Aurinkoenergia Suomessa
Hinta: 8,90 
- +
8,90 
Normaali on myytti
Normaali on myytti
Hinta: 31,90 
- +
31,90 
Housuvaaran uimahalli
Housuvaaran uimahalli
Hinta: 16,90 
- +
50,70 
Asuntola
Asuntola
Hinta: 15,90 
- +
15,90 
Ihan v*tun zen
Ihan v*tun zen
Hinta: 19,90 
- +
119,40 
Tyttö sinä olet keski-ikäinen
Tyttö sinä olet keski-ikäinen
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Tehtävä Berliinissä
Tehtävä Berliinissä
Hinta: 25,90 
- +
77,70 
Steinerkoulun ABC
Steinerkoulun ABC
Hinta: 25,90 
- +
25,90 
Vihreiden vastahistoria
Vihreiden vastahistoria
Hinta: 11,00  5,90 
- +
11,80 
Tarujen valtakunnat
Tarujen valtakunnat
Hinta: 23,90 
- +
23,90 
Turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenet
29,90 
Valheellinen elämä
Valheellinen elämä
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Oinassalmen linja pitää
Oinassalmen linja pitää
Hinta: 27,90  5,90 
- +
5,90 
Gulagin viisas
Gulagin viisas
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Ihan v*tun helppoo
Ihan v*tun helppoo
Hinta: 19,90 
- +
19,90 
Olet minulle rakas
Olet minulle rakas
Hinta: 11,90 
- +
23,80 
Kavereita ei saa syödä!
Kavereita ei saa syödä!
Hinta: 16,90  4,90 
- +
4,90 
Toivon tänään
Toivon tänään
Hinta: 11,90 
- +
11,90 
Vaaralliset naiset
Vaaralliset naiset
Hinta: 15,90 
- +
15,90 
Äidin kullat
Äidin kullat
Hinta: 11,00  5,90 
- +
5,90 
Korruptio Suomessa
Korruptio Suomessa
Hinta: 6,00  5,90 
- +
5,90 
Hirveä Nälkä
Hirveä Nälkä
Hinta: 19,90 
- +
19,90 
Avaruus nyt!
Avaruus nyt!
Hinta: 24,90 
- +
24,90 
    Laske postimaksu
    Toimitusvalinnat päivitetään kassalla.
    Käytä kuponki
      Kirjoja josta saattaisit pitää
      Kirjoja josta saattaisit pitää