Professori Pekka Kaupin työryhmä nousi 90-luvun alussa maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen katoavan hiilen arvoituksen ratkaisijana ja pohjoisten metsien hiilinielun löytäjänä. Kaupin uusi kirja päivittää hiilinielukeskustelun tiedot uuden tutkimuksen pohjalta.
Maailman tiedeyhteisö havaitsi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, että suuri osa fossiilisten polttoaineiden tuottamasta hiilidioksidista ei jäänyt ilmakehään eikä liuennut meriin. Puhuttiin katoavan hiilen tai puuttuvan hiilinielun arvoituksesta.
Professori Pekka Kaupin suomalainen työryhmä julkaisi arvostetussa yhdysvaltalaisessa Science-lehdessä ensimmäisenä maailmassa artikkelin, joka ehdotti arvoitukseen ratkaisun. Kaupin työryhmän mukaan valtaosa katoavasta hiilidioksidista sitoutui metsien ja enimmäkseen pohjoisten metsien suuremmiksi kasvaviin puihin ja maaperään. Tämä tulos on sittemmin yleisesti hyväksytty.
Artikkelin ajoitus oli onnekas: professori Kaupista tuli sen seurauksena joksikin aikaa melkoinen maailmantähti. Sekä tiedelehdet että valtavirran tiedotusvälineet eri puolilla maailmaa kutsuivat häntä katoavan hiilen arvoituksen ratkaisijaksi ja metsien hiilinielun löytäjäksi.
Kauppi oli jo aiemmin osallistunut ainoana suomalaisena hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin eli IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) perustamiseen. IPCC:n perustamista valmisteltiin vuosina 1982 ja 1983 kolmessa Itävallan Villachissa pidetyssä tapaamisessa. Kokoukset järjesti tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestö ICSU ja niihin osallistui kolmisenkymmentä asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Kauppi osallistui kahteen näistä kokouksista. Hän toimi vuodesta 1992 alkaen kymmenen vuoden ajan myös IPCC:n metsäryhmän jäsenenä ja osan aikaa sen puheenjohtajana.
Suomessa Kauppi on toiminut metsien happamoitumiseen liittyneen tärkeän Hapro-tutkimusprojektin johtajana, Metlan tutkijana sekä kaksikymmentä vuotta Helsingin Yliopiston ympäristönsuojelun professorina. Hän on kirjoittanut aiemmin kolme kirjaa: Kahlittu yliopistomme (Into 2017), Vihreä kultakausi (Teos 2023, yhdessä Jyrki Kettusen kanssa) ja Luonnon muuttuva monimuotoisuus (Into 2024).
METSIEN HIILINIELUT 30 VUOTTA SITTEN – JA NYT
Pekka Kaupin työryhmä siis käynnisti keskustelun pohjoisten metsien hiilinielusta ja sen merkityksestä reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Ajatus metsien hiilinielusta oli tuolloin jotakin aivan uutta, nykyään teema on esillä tiedotusvälineissä lähes päivittäin.
Pekka Kauppi kertoo uudessa kirjassaan 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua väittelyn jännittävät alkuvaiheet ja päivittää sitten asiaan liittyvät tiedot nykypäivään uuden tieteellisen tutkimuksen pohjalta. Hän myös kertoo, miten metsien hiilinieluja ja niiden roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa olisi mahdollista vahvistaa.
“Tämän kirjan on tarkoitus olla ajankohtainen vielä 2040-luvulla”, sanoo Kauppi ja jatkaa: “Lukijoiksi toivon erityisesti opiskelijoita ja ylioppilaskokeisiin valmistautuvia nuoria. Heitä tarvitaan ja heille jää paljon työtä ja tehtävää, sillä tämän ajan päättäjät eivät voi ratkaista kaikkia ilmastonmuutoksen ongelmia.”
Paljon on tehtävissä. Kauppi jäsentää tarvittavat toimenpiteet kahdeksaan ryhmään, joista tärkein vain sivuaa metsiä ja metsätaloutta. Fossiilisten polttoaineiden päästöt on saatava vähenemään. Vaikka metsien hiilen nieluilla on merkitystä, niiden voima ei riitä, ellei ongelman ytimeen puututa. Maailman päästöt kohoavat edelleen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee ennätysvauhtia hiilen nieluista huolimatta.
Maapallon suuremmiksi kasvavien puiden muodostama hiilinielu oli pitkään reilut 3,5 miljardia tonnia, mikä oli parhaimmillaan lähes puolet kaikista ihmisen hiilipäästöistä ja vastaisi nykyäänkin vajaata kolmasosaa ihmiskunnan ilmakehään laskemasta hiilidioksidista. Trooppinen metsäkato on kuitenkin kumonnut suuren osan suuremmiksi kasvavien puiden muodostaman hiilinielun vaikutuksesta. Lisäksi metsien hiilinielut ovat alkaneet viime aikoina supistua huolestuttavalla tavalla monilla alueilla muun muassa lisääntyneiden metsäpalojen, pahenevien hyönteistuhojen ja aiempaa voimakkaampien myrskyjen seurauksena.
Maailman loppua ei kuitenkaan Kaupin mukaan ole näköpiirissä ilmastonmuutoksen takia. Väestönkasvun hidastuminen auttaa, ja ihmiskunnalla on aikaa sopeutua uuteen ilmastoon. Öljyntuottajamaiden vaikutusvalta vähenee, jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä hillitään.
Suomen metsien hiilinielu on heikentynyt. Kauppi kertoo metsävarojen kehityksen vaiheet ja korostaa pitkän aikavälin toimintamahdollisuuksia maailmanlaajuisesti. Yksi kirjan luvuista käsittelee Kiinaa, missä kaikenlainen kehitys on tapahtunut kuin pikakelauksella. ”Metsien hiilen nielu on suurempi Kiinassa kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa”, kertoo Kauppi. ”Kehityksen hintana on ollut kivihiilen, öljyn ja maakaasun käytön hirmuinen lisäys.”
”Metsät eivät ihmistä tarvitse, mutta ihmiskunta tarvitsee metsää”, toteaa Kauppi. ”Ilmastopolitiikka onnistuu parhaiten, kun otamme huomioon kaikki niin sanotut ”ekosysteemipalvelut” ja muistamme kaiken hyvän, jota metsä antaa ihmisyhteisöille. Metsät tarjoavat paljon, varsinkin meille suomalaisille.”
Kirja ilmestyy 23. lokakuuta.
