Emilia Männynvälin (ent. Kukkala) intensiivinen ja rajoja uhmaava kirja limittää ekologisen, yhteiskunnallisen ja henkisen todellisuuden poikkeuksellisella tavalla.
Toiste en suostu katoamaan -kirjan intensiivisissä ja tarkkanäköisissä teksteissä naiseuden, paikan, luokan ja pyhän kaltaiset teemat punoutuvat toisiinsa muodostaen saumattoman jatkumon.
“Minun ja kaltaisteni sukupolvikertomus ei ole yksikään niistä, jotka kertovat luovan luokan lasten elämänmakuisista’ seikkailuista Kalliossa.”
Suurista teemoista huolimatta Toiste en suostu katoamaan on maanläheinen ja selkeydessään kirkas. Teksteissä lähestytään lihallisesti ja vaivattoman tuntuisesti sellaisiakin ikiaikaisia aiheita, jotka helposti pakenevat sanoja. Esseiden maailma on täynnä yllättäviä eroja ja yhtäläisyyksiä. Milloin viimeksi olet lukenut esseen surun radikaaliudesta tai saunomisen metafysiikasta? Kaikupohjaa yleisinhimillisiin aiheisiin haetaan myös musiikillisista alakulttuureista.
“Ei ole sattumaa, että retorisen kamppailun keskiössä on juuri naiseus.”
Männynvälin kynä piirtää laajoja kaaria ja kieli pakenee ideologisia kielioppeja. Teos on suoruudessaan hätkähdyttävä.
”En ole kirjoittanut asioista, joista haluan kirjoittaa, vaan asioista, joista minun on pakko kirjoittaa”, Männynväli kuvailee.
Suorapuheinen yhteiskuntabloggaaja kohtasi vakavaa häirintää
Männynväli haluaa, että asioista puhutaan eri lähtökohdista huolimatta avoimesti ja suoraan – aivan kuten hän halusi jo vuonna 2013 päättyneen blogiuransa aikana. Yhden ensimmäisistä yhteiskunnallisista naisbloggaajista osa ei ollut helppo. Silloinen Kukkala kuvaa kirjassaan kohtaamaansa uhkailua ja häirintää:
“Kerma saa, mitä kerma haluaa. Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa, mustiin pukeutuneet jääkaapin kokoiset miehet, eivät virka mitään. Autoni päällystetään verellä, jauhelihalla ja paskalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioikeiston tähtäimessä. Poliisia ei kiinnosta, miksi kiinnostaisi. En ole niin kuvitellutkaan.”
Rakentava erimielisyys ei ole edelleenkään suuressa huudossa. Männynväli on huolissaan lukutaidon rapautumisesta myös lukeneiden ihmisten keskuudessa. Somessa tapahtuvat tahalliset väärinymmärtämiset, joukkolynkkaukset ja uusmoralismi ovat osa ilmiötä.
“Lukijaa on otettava kädestä, talutettava, paljastettava kokonaisuutta pala kerrallaan, ettei hän säikähdä, joudu hämilleen tai peräti ajattelemaan itse. On kirjoitettava kuin idiootille. Ja minä mietin vain, mitä Umberto Eco kirjoitti kielestä ja fasismista: että fasismi tarvitsee ajattelun tyhmentämistä, mikä tapahtuu tyhmentämällä kieltä.”
Kirja nyt kaupoissa ja myös e- ja äänikirjapalveluissa.
Emilia Männynväli (ent. Kukkala) on kirjailija, toimittaja ja kriitikko, jonka esikoisromaani Kaiken jälkeen (Into 2021) kertoi luopumisesta ollen hurmaava yhdistelmä rouheaa roadtripia ja kipeää henkistä matkaa. Esseeteoksessaan hän jatkaa samalla lahjomattomalla linjalla: Toiste en suostu katoamaan on villi pako ulkoa asetettujen lokeroiden ja ideologisten poteroiden vankilasta.
