kustantaja
yhteistyö- ja tilauskirjat
jaana.airaksinen@intokustannus.fi
045 633 4495
Jaana Airaksinen
Tekijä: jukka
Kapinallisia varjonaisia
Elissa piirsi salaa iltaisin, Saimi luopui taiteilijanurastaan, ja Greta maalasi mielisairaalassa. He ovat suurmiestensä varjoon jääneitä naisia, jotka halusivat tulla nähdyksi.
Moona Laakson teos Naisia jotka etsivät suurta tulta kertoo 1900-luvulla eläneistä suomalaisista naisista, jotka maalasivat, kirjoittivat, soittivat ja loivat. Osa heistä jätti jälkeensä kuolemattomia runoja, rakennuksia ja taideteoksia, jotka nousevat nyt ansaitsemaansa arvostukseen. Osalta jäi jälkeen vähemmän.
Naisten päiväkirjamerkinnät ja kirjeet avaavat ikkunan siihen, millaista oli olla nainen sata tai viisikymmentä vuotta sitten, kun intohimona oli heiltä odotettujen avioliiton ja lastenhoidon rinnalla tai sijaan taide ja hurja luovuus. Laakso kirjoittaa naisten saavutuksista, toteutumattomista haaveista ja heidän ainutlaatuisista taiteilijaliitoistaan rehellisesti, tunteella ja välillä omaan kirjailijaelämäänsä peilaten.
Laakso oli Turun taidemuseossa kiertelemässä, kun hän törmäsi Akseli Gallen-Kallelan mielipiteeseen naistaiteilijoista: ”He voisivat paremmin hyödyttää maataan ja jälkimaailmaa synnyttämällä muutamia pulskia poikia.”
”Selvää on, etten halua yhtyä Akseli Gallen-Kallelan mielipiteeseen”, Laakso kirjoittaa. Siksi hän halusi kertoa varjonaisten elämistä. Naisten, jotka halusivat jättää jälkeensä muuta(kin) kuin pulskia poikia. Heiltä jäi jälkeensä maalauksia, piirroksia, päiväkirjoja, rakennuksia, ideoita ja ajatuksia, hengen ja sielun tuotoksia – ja kapinaa.
Naisena oman taiteellisen uran luominen oli 1900-luvulla vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa se oli, jos meni naimisiin suuren taiteilijan kanssa. Siksi tänä päivänä tuntemamme suuret naistaiteilijat olivat lähes poikkeuksetta naimattomia. Avioliitto oli este, mutta se ei estänyt kapinallisia varjonaisia pyrkimästä valoon itseilmaisun kautta.
Kaikki kirjan naiset kamppailivat näkymättömyyttä vastaan. Greta Hällfors-Sipilä, taidemaalari Sulho Sipilän puoliso, maalasi yhdessä miehensä kanssa, mutta ei saanut elinaikanaan yhtään omaa näyttelyä. Hänen maalauksiaan kirjattiin virheellisesti Sulhon maalaamiksi tai niitä pidettiin miehen jäljittelynä. Nykyään monien mielestä Greta oli todellisuudessa miestään radikaalimpi avantgardin uudistaja. Sulhon matkustaessa maailmalla Greta odotti miestään kotona ja yritti maalata. Lopulta hänet suljettiin mielisairaalaan, jossa hän vain jatkoi maalaamistaan. Luovuuden paloa oli mahdotonta sammuttaa.
Myös runoilija L. Onerva (Hilja Onerva Lehtinen) suljettiin hetkeksi mielisairaalaan. Siellä hän kirjoitti tuhansia runoja, ja syntyi runokokoelma Pursi, ”vangitun ihmisen hätähuuto”, jolle myönnettiin arvostettu Aleksis Kivi -palkinto. Synkimpinä hetkinä taide, luominen, itsensä ilmaisu ja joskus pelkkä siitä haaveilu pitivät varjonaiset kiinni elämässä. Onervalla kumppaneita oli kaksi: aviomies, säveltäjä Leevi Madetoja ja kenties vielä suurempi rakkaus, runoilija Eino Leino. Ainutlaatuisen kapinallinen Onerva halusi nuoresta asti olla jotain suurta, mutta 1900-luvun alussa mahdollisuuksia naisille oli vähän. Hänen runoutensa nähtiin harmittavan pitkään vain hänen miestensä kautta.
Kirjan naiset elivät ainutlaatuisissa taitelijasuhteissa, toiset vähemmän onnellisissa kuin toiset. Mielenkiintoisena poikkeuksena on Kirsti Gallen-Kallela, jonka elämän päälle varjo ei langennut puolison vaan isän suuruudesta. Kirsti eli elämäänsä suuren taiteilijaisänsä varjossa ja haki koko elämänsä omaa kutsumustaan – hän oli arvostettu sellisti, joka kuitenkin isänsä tahdosta myös teki kuva- ja tekstiilitaidetta. Muiden varjonaisten tapaan hän ei löytänyt täyttymystä vaimon tai äidin roolista, vaan etsi vimmaisesti itsensä ilmaisun muotoa. Hieman ennen kuolemaansa hän totesi: ”En löytänyt itseäni.”
Kirjan naiset eivät välttämättä jääneet täysin puolison varjoon, mutta he jäivät maailmalle näkymättömäksi. Ristivalotusta kirjaan tuo taidegraafikko Tuulikki Pietilä, joka loi kumppaninsa Tove Janssonin kanssa tasa-arvoisen taiteilijaliiton mutta joka myös jäi suurelle yleisölle puolisoaan vieraammaksi. Laakso kysyy, onko kahden taiteilijan tasa-arvoinen liitto mahdollinen vai onko toinen aina toista suurempi (ja ennen ”suurempi” on lähes poikkeuksetta ollut mies, vaikka nainen olisi todellisuudessa ollut lahjakkaampi).
Saimi Järnefelt jätti lupaavasti alkaneen näyttelijän uransa mentyään naimisiin taiteilija Eero Järnefeltin kanssa ja vuodattaa myöhemmin päiväkirjan sivuille tuskaa menetetystä lahjasta sekä kaipuusta ja palosta näyttämölle. Majsi Salokivi oli lahjakas laulaja ja soittaja, kirjoittaja ja maalari, mutta piti miestään, taidemaalari Santeri Salokiveä itseään lahjakkaampana. Majsi ei jättänyt itsestään jälkiä jälkipolville, mutta kirjeet kertovat luovuuden palosta, jonka edelle lopulta avioliitto ja suuren miehen taiteellisen työn tukeminen menivät. Aino ja Elissa olivat molemmat lahjakkaita arkkitehtejä, joiden oli usein vaikeaa tulla nähdyksi Alvar Aallon suuressa varjossa. Helmi Vartiainen joutui misogynistimiehensä, taidemaalari Tyko Sallisen nujertamaksi, ja myös hänen kuolemaansa liittyy vastaamattomia kysymyksiä.
Moona Laakso on vapaa toimittaja, joka kirjoittaa muun muassa Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Hän on kirjoittanut kirjat Vaurastu kuin nainen (Into 2021) ja Menesty kuin mies (Into 2023), joissa äänessä ovat nykymenestyjät. Laakso kirjoittaa ymmärtääkseen ihmisiä ja elämää. Kuultuaan kyllästymiseen asti miesten kiittelevän vaimojaan menestyksensä tukemisesta, Laaksoa alkoi kiinnostaa nämä miestensä taustavaikuttajat, jotka pyrkivät ja onnistuivat puolisoidensa suuruuden rinnalla luomaan myös omaa, vaikka historia muistaisikin heidät vain vaimoina tai tukijoina.
Naiskaarti 1918 on kertomus rohkeudesta ja elämän merkityksellisyydestä
Marjo Ahlstenin historiateos kertoo Valkeakosken naiskaartin taistelusta Suomen sisällissodassa.
Valkeakosken naiskaarti on sisällissodan ylistetyimpiä komppanioita. Kirjailija Marjo Ahlsten antaa kasvot jokaiselle Valkeakosken naiskaartilaiselle, joiden käsittämättömästä kohtalosta ei yli sadan vuoden aikana ole kirjoitettu ainuttakaan tietokirjaa. Ahlsten selvittää, minkälaista taistelua nuo hurjat naiset kävivät vuonna 1918.
Keitä nämä naiset olivat, miten Valkeakosken naiskaarti syntyi ja missä ja miten se taisteli? Mikä oli kaartilaisten osuus Valkeakosken herrojen murhiin, ja miksi naiset lopulta päätyivät teloitusriviin?
Naiskaarti 1918 on kertomus rohkeudesta ja elämän merkityksellisyydestä. Valkeakosken naiskomppanian surullinen tarina perustuu laajoihin arkisto- ja muistitietoaineistoihin. Historiallisen tiedon ohessa Ahlsten kirjaa kokemuksiaan aggressiivisesta ja parantumattomasta sairaudestaan, joka pakottaa hänet keskittymään tärkeimpään elämässä.
YTT Marjo Ahlsten on tutkija ja tietokirjailija Lahdesta. Hän on opettanut oikeussosiologiaa yliopistossa ja historiaa ja äidinkieltä lukioissa. Hän on julkaissut aiemmin Marjo Liukkosen nimellä teokset Hennalan naismurhat 1918 (Vastapaino 2018) ja Teloitusjonossa, Hennalan miesvankien kohtalot 1918–1919 (Atena 2019).
Mukaansatempaava lastenromaani pelien koukuttamille sekä tiedettä lasten ja nuorten makuun
Ilkka Olavin Agenttimummo ja salainen huussi riemastuttaa nuoria lukijoita vauhdikkailla juonenkäänteillään. Jani Kaaron kirjoittama ja Jussi Kaakisen upeasti kuvittama Maailman pahimmat paikat vie kierrokselle kymmeniin hurjiin kolkkiin. Väinö Heinosen kuvittama Pieni geeniopas opettaa hauskasti geeneistä.
Ilkka Olavi ja Kai Vaalio: Agenttimummo ja salainen huussi
Ilkka Olavin Agenttimummo ja salainen huussi jatkaa hillitöntä seikkailua, jonka aloitti sarjan ensimmäinen osa Agenttimummo ja lentävät tekarit (2023). Kai Vaalion kuvittama sarja on löytänyt nopeasti paikkansa ahmimisikäisten lukulistoilta.
Sarjan tuoreessa osassa agenttimummo Rauha on uuden rikoksen jäljillä ja tarvitsee taas tyttärenpoikansa Alexin apua. Salaperäinen Hopeakettu on päättänyt saada haltuunsa tekoälyohjelmiston, jota mummo säilyttää muistitikullaan. Kun Alexin Fortnite-pelitili kaapataan ja hänen vanha vihollisensa Veikko ilmaantuu mukaan kuvioihin, koko operaatio muuttuu hyvin henkilökohtaiseksi. Luvassa on niin tekoälyvarkaita, tuntemattomia koodeja kuin turbohuusseja!
Ilkka Olavi on näyttelijä ja kirjailija, joka on julkaissut teokset Kundiopas tytöille (Tammi), Mitä ihmettä, Aliisa! (10-osainen äänikirjasarja, Storytel), Herra Hirmu ja hurja torakkaimuri (Atrain & Nord) sekä Agenttimummo ja lentävät tekarit -lastenromaanin (Into).
Kai Vaalio on graafinen suunnittelija ja ansioitunut lastenkirjojen kuvittaja. Hänen käsialaansa ovat myös mm. Arttu Unkarin suositun Isämies-sarjan (Otava) kuvitukset.
Äänikirjan lukee Lauri Kortelainen.
Jani Kaaro ja Jussi Kaakinen: Maailman pahimmat paikat
Jani Kaaron kirjoittama ja Jussi Kaakisen kuvittama Maailman pahimmat paikat tarjoaa tiedettä koukuttavasti, mukaansatempaavasti ja upeasti kuvitettuna.
Kirjassa esitellään kymmeniä hurjia kolkkia, joita esiintyy niin maapallolla, omassa aurinkokunnassamme kuin vielä kauempana. Yhdessä puhaltaa niin kuuma tuuli, että siellä palaisi tuhkaksi sekunnissa, toisessa tukalassa paikassa niskaan sataisi kuumaa metallia. Kirja sukeltaa myös muun muassa valtamerien syvyyksiin ja matkustaa Jupiterin Io-kuun tulivuorten lähettyville.
Jani Kaaro on palkittu toimittaja, kääntäjä ja kirjailija, joka herättää faktatiedon elämään. Kaaro on kirjoittanut kiitettyjä kirjoja niin aikuisille kuin lapsille. Lasten- ja nuortenkirjasta Evoluutio Kaaro sai yhdessä kuvittaja Väinö Heinosen kanssa sekä Tieto-Lauri-palkinnon että tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2012.
Jussi Kaakinen on monipuolinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Kaakisen kuvittama, Risto Isomäen romaanin pohjalta tehty sarjakuva-albumi Sarasvatin hiekkaa voitti Sarjakuva-Finlandian 2009.
Jani Kaaro ja Väinö Heinonen: Mistä minut on tehty?
Mitä geenit ovat ja mitä ne tekevät? Miksi toisilla ihmisillä on siniset silmät ja toisilla ruskeat? Miksi jopa identtiset kaksoset ovat keskenään erilaisia?
Innostava tietopaketti kuvaa tarkasti geenien toimintaa ja merkitystä sisarusten – Lauran ja Laurin – avulla. Hauskat ja havainnolliset kuvat helpottavat tiedon omaksumista ja tempaavat lukijan mukaansa geenien ihmeelliseen maailmaan.
Kirja kertoo, mikä on DNA, ja miksi tytöt ja pojat ovat biologialtaan erilaisia. Lisäksi tutustutaan perinnöllisiin sairauksiin ja niiden syihin, solun rakenteeseen sekä mutaatioihin.
Laajojen kokonaisuuksien ohella kirja sisältää paljon kiehtovia yksityiskohtia. Mikä vaiva erikoisesti hymyilevällä Mona Lisalla oli? Miten on mahdollista, että joillakin ihmisillä ei ole sormenjälkiä?
Ikäsuositus: 7–13.
Väinö Heinonen on kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka hieno kädenjälki näkyy Housuvaara-sarjan lisäksi muun muassa Evoluutiotietokirjassa (2018) ja monissa oppikirjoissa.
Ulvilan tapaus puolustusasianajaja Juha Mannerin näkökulmasta
Juha Mannerin ja Milla Ollikaisen Ulvilan surma – juttu 2472 vie Suomen tunnetuimman murhajutun kulisseihin ja kuvaa Anneli Auerin oikeusprosessin puolustusasianajaja Mannerin silmin. Kirja esittelee jutun tutkinnassa avainhenkilöksi osoittautuneen mysteerimiehen roolin ja paljastaa muita ratkaisevia käänteitä.
Ulvilan surma oli asianajaja Juha Mannerille juttu numero 2472. Anneli Auerin puolustusasianajajaksi ryhtyessään hän ei vielä aavistanut, että tapauksesta tulisi kirkkaasti suurin hänen urallaan – ja yksi suurimmista koko Suomen rikoshistoriassa. Siitä tuli myös ensimmäinen ja ainoa juttu, joka pääsi Mannerin ihon alle, vei välillä yöunet ja kirvoitti tuntemattomaksi jääneen lähettäjän toimittamaan asianajajalle myös uhkauksen sisältäneen ”ulostekirjeen”.
Auerin oikeudenkäyntiprosessiin liittyi erikoisia käänteitä. Lokakuussa 2009 asianajaja Juha Manner tapasi Rauman Prisman parkkipaikalla tuntemattoman miehen, joka vaikutti ratkaisevasti Anneli Auerin puolustukseen. Mysteerimies muun muassa kehotti Manneria ottamaan yhteyttä entiseen tutkinnanjohtajaan, joka pystyikin vahvistamaan mysteerimiehen antamia vinkkejä – yhtenä esimerkkinä tästä ovat useat hätäkeskuspuhelusta tehdyt litteroinnit, jotka viittasivat ulkopuoliseen henkilöön ja joita ei ollut liitetty esitutkintapöytäkirjaan.
Monien vaiheiden jälkeen Juha Manner onnistui vapauttamaan Suomen kuuluisimman lesken murhasyytteestä, vaikka yleinen mielipide mediaa myöten oli kääntynyt Aueria vastaan.
Teos luokin kiinnostavan ja harvoin avautuvan näköalan siihen, miten puolustusasianaja tekee työtään ja turvaa syytetyn oikeutta joskus huonosti ja paikoin epäilyttävästi toimivan oikeuskoneiston rattaissa. Tässä kirjassa Juha Manner nostaa esiin asioita, jotka ihmetyttivät ja jopa tyrmistyttivät kokenutta puolustusasianajajaa.
Kirjan tarkoituksena ei ole todistaa Anneli Aueria syyttömäksi miehensä Jukka Lahden surmaan. Oikeusjärjestelmä on sen jo tehnyt – kahdestikin. Tapaus on yhä auki, murha on selvittämättä.
Manner sai haettua Auerille oikeutta korvausten muodossa ja yritti saada Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimaan poliisin ja syyttäjän toimintaa, mutta tuolloinen työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ei vienyt asiaa eteenpäin. Lisäksi Manner yritti jo 2016 saada purettua seksuaalirikostuomion, jonka purkamista on hiljattain haettu uudestaan.
Teos on kirjoitettu intensiivisellä dekkarikirjailijan otteella. Ainutlaatuinen kirjaprosessi muutti myös dekkareistaan tunnetuksi tulleen toimittaja Milla Ollikaisen oman käsityksen Auerin tapauksesta.
Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen ja se ilmestyy 20.5.
Milla Ollikainen on toimittaja ja kiitetty kirjailija, jolta on ilmestynyt useita dekkareita.
Juha Manner on vuosikymmeniä kestäneen uran tehnyt lakimies, kouluttaja ja lakineuvoja.
Oletko lukenut Anneli Auerin tarinan? Myös kuunneltavissa äänikirjana.
Politiikan pinnan vangit kertoo tunteiden voimalla pyörivästä huomiobisneksestä – ja alistaa poliitikkojen somekäytöksen kriittiseen tarkasteluun
Reagoi hetkessä, huuda ja kärjistä, ole aina näkyvillä. Siinäkö poliitikon nykyinen elämänohje? Yannick Lahti ja Matti Mörttinen pureutuvat uudessa teoksessaan politiikan pinnallistumiseen, sen historiaan ja seurauksiin.
Olemme kaikki pinnan vankeja, niin päättäjät kuin kansalaiset. Kysymys ei ole pelkästään sosiaalisen median läpimurrosta. Tunteet alkoivat ottaa valtaa ohi tiedon, kokemuksen ja neuvottelemisen jo vuosia aiemmin. Nyt olemme siirtyneet huomiotalouteen, jossa rajat median tai julkisuudessa olemisen eri muotojen välillä alkavat kadota. Hybridimedioituneessa julkisuusbisneksessä Taylor Swift ja Sanna Marin ovat samoilla markkinoilla.
”Näkyvyysbisneksen sisällä liikutaan joustavasti roolista toiseen. Ei ole enää niin tarkkaa, oletko lainsäätäjä-poliitikko, viranhaltija, lobbari, journalisti vai viihdyttäjä. Kaikki, jopa rikollisjulkkikset, ovat mukana samassa somehenkisessä huomiotaloudessa, ja siinä kilpaillaan erityisesti ihmisten ajasta ja fanituksesta sekä sitä kautta myös rahasta.”
Pinnallisuus ei ole pelkästään pahasta. Uusi hybridimedioitunut maailma mahdollistaa politiikan reaaliaikaisen seuraamisen. Parhaimmillaan se antaa ihmisille mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon.
Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on tullut paljon lisää. Mutta läpinäkyvyys on korvannut vastuunkannon. Hyvyydestä on arvona tullut täysin banaalia. Kirjan kirjoittajien toteuttama someseuranta osoittaa, että poliitikot keskittyvät ensisijaisesti viestittämään itsestään, aamiaisistaan ja kuntosalikäynneistään. Lakien säätämisestä ei puhuta yhtä vetoavasti.
Raadollisimmillaan poliitikkojen somettaminen on ollut esimerkiksi selfieiden ja videoiden somettamista kansallisesta surujuhlasta, edesmenneen presidentin hautajaisista.
”Meillä on kasvava poliittinen eliitti, joka on kovaa vauhtia muuttumassa täysin pakkomielteiseksi omasta julkisuuskuvastaan. Hybridissä mediasysteemissä ja konsultti- ja viestintätoimistojen kalliilla avustuksella poliitikot muuttuvat yksityisen ja julkisen vallan välissä yhä enemmän politiikan pinnan vangeiksi kansalaisten seuratessa sirkusta lunastamiltaan digitaalisilta vip-paikoilta.”
Lahden ja Mörttisen kirja analysoi Sanna Marinia suomalaisen hybridijulkisuuden ja politiikan pinnan vankeuden henkilöitymä. Tunteiden aikakaudelle tyypillisesti hän jakaa seuraajien mielipiteet jyrkästi. Nuoresta vasemmistolaisesta naispääministeristä tuli ensin ihailtu kansainvälinen vaikuttaja ja sittemmin kontroverssi yleisjulkkishahmo. Ilmiön yksi rakennuspuu oli salamana levinnyt video, jolla Suomen silloinen pääministeri sanoi konfliktin Ukrainassa päättyvän sillä, että Venäjä poistuu maasta. Uusi kirja avaa tapausta tähänastista syvemmältä.
”Episodi oli erittäin kuvaava esimerkki siitä, miten somejulkaisu voi muuttaa yleisen mielikuvan jostain tilanteesta. (…) Marin oli joutumassa hankalaan saumaan – ja heitti siihen hätään hatusta yksinkertaistavan yleiskommentin. Se upposi täydellisesti vastaanottajakuntaan. 13 sekunnissa mahdollinen diplomaattinen munaus muuttui yhdeksi aikojemme legendaarisista pr-voitoista.”
Ilmiöpoliitikkoja on ollut iät ja ajat. Pinnallisuuden juuret vallankäytössä ovat nekin ikivanhat. Kirjassa käsitellään myös propagandaa keinona, jolla on maalattu kiiltävää pintaa julmien johtajien tai rumien tapahtumien päälle. Modernissa suomalaisessa ajassa pinnallistumista on edistänyt myös vaalijärjestelmämme, joka korostaa henkilöehdokkaita puolueiden ja niiden edustamien aatteiden kustannuksella. Mörttinen ja Lahti tekevät laajoja ja selkeitä ehdotuksia vaalisysteemin uudistamiseksi.
Kirja käy myös läpi sitä, miten julkkisehdokkaat tulivat politiikan välineiksi. Ensimmäisiä olivat urheilijat, myöhemmin tulivat taiteilijat ja viihdejulkkikset. Syvimmillään vaalilistoille haalittiin rikollisiakin.
Poliitikon muotokuva muuttuu edelleen. Osa päättäjistä haluaa toimia influensserina eikä lainsäätäjä-päättäjänä.
”Nykyisin poliitikot ovat toisistaan erottamattomia vaikuttajaviestijöitä ja pinnallisia somepoliitikkoja. Sosiaalinen media on monien tutkimustulosten valossa koukuttavaa aivan tavallisillekin ihmisille. Hybridissä mediasysteemissä – konsultti- ja viestintätoimistojen avustuksella – poliitikot muuttuvat yksityisen ja julkisen vallan välissä yhä enemmän politiikan pinnan vangeiksi, samalla kun kansalaiset seuraavat vierestä ja laittavat omalta osaltaan lisää pökköä pesään. Tämä monen muun tekijän ohella aiheuttaa ilmiön, jossa itse poliittisen sanoman ytimestä tulee kaiken epäoleellisen sisällön ohella muutakin kuin pelkkää pinnallista viestimistä. Siitä tulee täysin merkityksetöntä. Elämme tätä todellisuutta jo nyt.”
Yannick Lahden ja Matti Mörttisen viime vuonna ilmestynyt tietokirja Populismin anatomia herätti laajaa julkisuutta ja sai erittäin kiittävän vastaanoton. Politiikan pinnan vangit jatkaa siitä, mutta korostaa sitä, että pinnallisuus ja populismi ovat eri ilmiöitä. Esimerkiksi Sanna Marin ei ollut politiikan johtohahmona lainkaan populisti, mutta hänen uraansa ei voi arvioida ilman pinnallisuuden näkökulmaa.
Marinin ohella kirjassa nousevat esiin erilainen presidenttiehdokas Mika Aaltola, edesmennyt vaikuttavan viestimisen ja kyseenalaistenkin mielikuvien ja maineen luomisen mestari Ilkka Kanerva sekä 16 erillisessä someseurannassa ollutta poliitikkoa, mukaan lukien edellinen ja nykyinen valtionpää Sauli Niinistö ja Alexander Stubb.
Yannick Lahti (s. 1990) on Bolognan yliopistosta kesällä 2022 tohtoriksi väitellyt poliittisen viestinnän ja populismin tutkija. Aiemmin tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa toiminut Lahti on kirjoittanut aktiivisesti erityisesti eurooppalaisesta oikeistopopulismista useissa eri medioissa, ja hänet on nähty myös näiden aiheiden parissa tv-kommentaattorina ajankohtaisohjelmissa.
Matti Mörttinen (s. 1958) on kokenut ja palkittu toimittaja sekä usean kiitosta keränneen elämäkertakirjan kirjoittaja. Tällä hetkellä hän toimii vapaana kirjoittajana. Mörttisen aiempia teoksia ovat mm. Ensimmäiset – Uraa uurtaneita naisia Suomesta (2022), Shlomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi (2021) sekä Lauri Nurmen kanssa kirjoitetut Antti Rinne – Koko tarina (2019) ja Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra (2018).
Wilma Schlizewski paljastaa kaiken uutuuskirjassa
Sami Lotilan kirjassa Hurja Hantta Wilma Schlizewski kertoo elämästään ilman filttereitä, suoraan ja ihan pirun hauskasti.
Wilma (ent. Hannele Laine, ent. Hantta Krause) oli ”lauta ja finninaamainen nuori Kuusankoskelta”, joka nousi paikallisen missikilpailun voittajaksi ja pääsi kiertämään Suomea Danny show’n mukana. Tavoitteena oli alusta alkaen julkisuus, jonka myötä olisi helppoa saada töitä.
Hänet valittiin 3500:n hakijan joukosta töihin helsinkiläiseen mainostoimistoon, mutta hän sai potkut näytettyään kaapin paikan toimiston johtajalle. Mainostoimistossa Wilma oppi, että luovuus asuu lasissa. Helsingissä hän teki kaikkensa kerätäkseen katseita ja huomiota – ja onnistui siinä paremmin kuin muut. Räväkällä ulkomuodolla oli hintansa. ”Kerran mä hain Helsingissä 12 metriä akvaarioletkua ja tein letkusta minihameen. Se oli hameeksi aika hiostava.”
Wilma kertoo kaiken vanhemmuudestaan ja siitä, miten hän tapasi neuvolassa hirviön ja sai lapselleen kuolemantuomion. Hän kertoo kaiken syövästään ja siitä, miten vaikea siihen oli saada hoitoa.
Räväkästä toimittajasta kuoriutuu superjulkkis
Wilman TV-ura huipentui vuonna 1984 suoran lähetyksen toivotukseen ”Helvetin hyvää yötä”. Se pani koko Suomen sekaisin ja teki Wilmasta superjulkkiksen.
Wilma kertoo kaiken seksuaalisesta ahdistelusta, jota hän on kokenut niin mainostoimistossa kuin Yleisradiossakin, ja myöhemmin yksityisyrittäjänä. Wilma houkuteltiin mukaan Helsingin kunnallispolitiikkaan ja hänestä tuli ”Kokoomuksen musta lammas”. Wilman poliitikon ura päättyi, kun hän poltti Kokoomuksen jäsenkirjansa.
Kirja kuvaa myös Wilman työtä ja pettymyksiä Helsingin kaupunginteatterissa ja sitä, miksi hän lopulta ryhtyi tatuointitaiteilijaksi. Hän käyt läpi avioliitot, joista ensimmäisen Wilma solmi jo parikymppisenä. Helsingin Sanomien TV-kriitikko Jukka Kajava ja hänen miehensä kustansivat häämatkan Thaimaahan, mutta vain sulhaselle. Elämän suuri rakkaus Theodoro osoittautui narkomaaniksi ja prostituoiduksi. Wilma kertoo kaiken suhteestaan Intian Goalta tuomaansa itseään puolta nuorempaan Arskaan (Aryan) ja paljastaa menneensä tämän kanssa naimisiin jo viime vuoden puolella.
Maailmanmatkaajan hurjat seikkailut
Kirjaan mahtuu myös maailmanmatkailu ja Italian ja Sveitsin rajalla sattunut auto-onnettomuus, joka melkein tappoi hänet. Autonratissa ollut ruotsinsuomalainen huumekauppias jätti Wilman virumaan tienposkeen.
Wilma kertoo kaiken kehonrakennusurastaan, showpainiurastaan, levylaulajan urastaan, pornoelokuvan tuottamisesta, rasismista Tangomarkkinoilla ja lopuksi myös toisesta kotikaupungistaan Tallinnasta.
Kirjansa lopussa Wilma palaa parhaaseen ystäväänsä kriitikko Jukka Kajavaan ja siihen, miten hän varasti Kajavan tuhkat tämän haudasta Järvenpäässä. Tuhkat Wilma vei sinne, minne Kajava oli toivonut ne vietävän.
Sami Lotila, 58, on Helsingissä ja Tallinnassa työskentelevä suomalainen toimittaja, kustannustoimittaja, kirjeenvaihtaja ja kirjailija. Lotila on kirjoittanut ja toimittanut yhteensä yli 20 kirjaa suomeksi ja viroksi, ja molemmassa maassa hänen kirjansa ovat nousseet myyntilistojen kärkeen.
Kirja ilmestyy 17.4. myös äänikirjana.
Innon pysäyttävä kirjasyksy: vaikea pysyä nahoissaan
Maailmanluokan jännitystä, tyttöjen voimaa ja suosikkikirjojen odotettuja jatko-osia luvassa.
Kaikkien aikojen paras ruotsalainen dekkaristi Arne Dahl aloittaa uuden rikossarjan Pahan piirissä -teoksellaan, joka kiidättää syvälle Ruotsin metsiin jahtaamaan maan vaarallisinta rikollista. Poliisin erikoisyksikkö NOVA selvittää komisario Eva Nymanin johdolla salaperäisten räjähdysten sarjaa, joka tulee hämmentävän lähelle Nymania itseään.
Arne Dahl vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa.
Anna Stuartin mittavan lukijakunnan kerännyt romaani Auschwitzin kätilö saa jatkoa, kun Auschwitzin kadonneet lapset ilmestyy toukokuussa. Keskitysleirin portit aukeavat, mutta sydäntäsärkevä matka on vasta alussa. Edith Pasternakin on löydettävä häneltä leirillä riistetty lapsensa.
Nina Honkasen vahvassa ja viisaassa romaanissa Rakkaani, Vladimir Vladimir Putinilla oli Suomessa suhde, siitä rakkaudesta ja vallanhimosta seuraa monenlaista odottamatonta. Kolmen sukupolven ihmissuhteet nivoutuvat kirjassa unohtumattomalla tavalla yhteen maailmanpolitiikan käänteiden kanssa.
Nina Honkasen edelliseen romaaniin Pohjakosketus perustuva tv-sarja tulee ensi-iltaan vuonna 2025.
Palkitun kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Risto Isomäen henkeäsalpaavassa tieteistrillerissä Pimeää jäätä suomalainen teknologia nousee ratkaisijan rooliin. Ihmiskunnan tilanne on muuttunut epätoivoiseksi, maapalloa uhkaavia komeettoja on tuhat kertaa luultua enemmän. Suunnattomat räjähdykset ovat vaarassa kuumentaa koko maapallon sulaksi laavaksi. Isomäki tarjoilee hyytävää ja nopeatempoista jännitystä, ja kutoo juoneen paljon todellisia ratkaisuja maailman ongelmiin.
Myös sarjan ensimmäinen osa Pimeän pilven ritarit on nyt jälleen saatavana uusintapainoksena.
Laura Juntusen ja Tii Judénin Koti kadulla on hätkähdyttävä tositarina tytöstä, joka elää kadulla Suomessa. Karu matka alkoi jo yhdeksänvuotiaana. Teksti on hienoa, ja se on väkevää. Kirja puhuu asioista, joista harva meistä kuulee suoraan lähteestä. Kaikkien ihmisten soisi lukevan tämän kirjan.
Lauri Nurmen Sanna Marin -henkilökuva on vauhdikasta luettavaa. Nurmi seurasi usean vuoden ajan Marinin poliittista toimintaa läheltä ja piti päiväkirjaa. On vaikea kuvitella Marinia mielenkiintoisempaa hahmoa. Suomen historiassa ei ole toista henkilöä, joka olisi suoriutunut pääministerin tehtävästä erittäin vaativissa olosuhteissa näin hyvin ja päätynyt pääministerin tuolilta näin kirkkaisiin kansainvälisiin parrasvaloihin. Nuoren naisen kansainvälinen menestys on herättänyt paljon kateutta, mutta kärkäskään arvostelu ei ole saanut Marinia taipumaan. Miksi ja miten Marinista tuli niin suosittu, ja minkälaisen hinnan hän siitä joutui maksamaan?
Risto Pakarisen kirjoittama Alpo Suhosen elämäkerta ALPO on kiinnostava. Monipuolinen Alpo Suhonen on aina tinkimättä ihmisen puolella, siinä on hänen vuosikymmeniä kantanut vahvuutensa kansainvälisenä jääkiekkovalmentajana ja teatterinjohtajana. Monessa asiassa hän oli paljon aikaansa edellä, mutta miksi häntä on arvostettu ulkomailla niin paljon enemmän kuin täällä Suomessa?
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneet Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen perkaavat hienossa kirjassaan Nobelien öljydynastia ja suomalaiset tämän mahtisuvun käänteitä Venäjällä ja suomalaisten roolia Nobelien öljy- ja räjähdysainedynastian luomisessa. Suomalaisia oli mukana rakentamassa öljyimperiumia paljon enemmän kuin tiedämmekään.
Fatim Diarran ja Iida Tanin toimittama Lupa olla tyttö on häiritsevä kirja. On häiritsevää kuulla, miten paljon häirintää nuoret naiset joutuvat kohtaamaan. Kirjassa kokemuksistaan puhuvat monet tunnetut vaikuttajat kuten Ina Mikkola, Mercedes Bentso, Nasima Razmyar ja Meeri Koutaniemi. Teos on kirjoitettu, jotta saisimme ympärillä olevat ihmiset menemään väliin vastaan tulevissa tilanteissa, jotta ketään ei jätettäisi yksin ja jotta saisimme kokonaisia elämiä turmelevan häirinnän yhdessä loppumaan.
Benjamin Pitkäsen ja Pavel Tahkovuoren Rakkaat eläimet joita syömme päivittää ajatuksemme ruuasta. Maailma ympärillämme muuttuu, mutta käsityksemme eläintuotannosta on jäänyt jumiin lapsuuden iltasatuihin. Mitä kaikkea siitä seuraakaan, kun nauravat nakit ovatkin paljastuneet kuolemanhädässä huutaviksi porsaiksi?
Benjamin Pitkänen nousi julkisuuteen nukkuessaan kolme yötä Itäkeskukseen tuolloin avatun KFC-ravintolan ulkopuolella. Hän joutui putkaan. Hän piti puheen Atrian Sikala-Showroomissa Kauhajoella. Hänet poistettiin tällöinkin paikalta. Rohkea Pitkänen on hyvin tunnettu ja suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Hänen aktivismistaan on tehty dokumentti ja hän juontaa podcastia.
Naomi Kleinin Kaksoisolento -kirja on kansainvälinen bestseller, Time lehti valitsi sen kymmenen maailman tärkeimmän kirjan joukkoon vuonna 2023. Ja sitä se on, erittäin terävä ja loistavasti kirjoitettu – niin kuin vain Kleinille on mahdollista – analyysi nurin menneestä ajastamme. Miksi ennen niin järkevätkin ihmiset suistuvat salaliittoteorioihin? Mitä meille on tapahtumassa?
Ei tule mieleen kirjaa, joka paremmin kuvaisi nykyajan hulluutta.
- The New York Times
Into Kustannuksen syksyn kirjat kasvavat monipuolisiksi uudenlaisiksi kuuntelukokemuksiksi. Jonna Järnefeltin dialogiromaani Mies jota en saanut hengiltä kertoo elämänikäisestä ystävyydestä, kahden ystävyksen keskusteluna. Antto Terraksen Kauneuden hinta -rikosromaanissa ja sen monissa äänikirjasosissa suomalaisille käy jälleen huonosti, pääosin Tallinnassa, mutta ei suomalaisille muuallakaan Virossa hyvin käy. Terras katsoo suomalaisia loppumattoman humoristisesta näkökulmastaan, joka on juuri sopivasti ulkopuolinen kertoakseen meille jotakin meistä itsestämme tavalla, joka on helppo tunnistaa. Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian on puolestaan yhdessä Marjatta Sonnisen kanssa toimittanut lumoavan Ikuisuuden arvoitus -ääniteoksen, jossa persialainen runous ja musiikki yhdistyvät unohtumattomaksi taide-elämykseksi.
Afgaaninaisten taistelu
Meitä ette murra -kirja kertoo seitsemän afgaaninaisen tarinan. Kun Taliban otti vallan, naisten maailmasta tuli äkkiä arvaamaton ja hyvin väkivaltainen. Kirja ei sovi heikkohermoisille.
Vielä kolme vuotta sitten Munisa Mubariz, 33, johti Afganistanin valtiovarainministeriössä monitorointi- ja valvontayksikköä. Talibanin noustua valtaan Munisa ei niellyt naisten syrjäyttämistä yhteiskunnasta vaan lähti näkyvästi johtamaan naisten mielenosoituksia Kabulin kaduilla. Lopputulos: murskattu selkä ja teloitusuhkaus. Munisan oli paettava maasta. Nyt hän odottaa Pakistanissa viisumia päästäkseen turvaan Kanadaan.
Gynekologi Amina, 42, tapaa klinikalla joka päivä teiniäitejä, jotka on naitettu vastoin tahtoaan. Koska kouluun he eivät enää päässeet, perheet katsoivat, että naimisissa he olisivat turvassa. Paitsi etteivät he ole, Amina tietää. Hän näkee, että useimpia heistä hakataan uudessa kodissa. Vain tyttöjen saaminen takaisin kouluun voisi Aminan mielestä muuttaa tilanteen. Mutta miltä näyttää tulevaisuus, jossa Taliban estää mieslääkäreitä hoitamasta naispotilaita ja samaan aikaan estää naisten lääkäriopinnot? Jo nyt äitiyskuolleisuus lisääntyy maassa nopeasti, tietää Amina.
Poliisi Fatema, 33, ehti johtaa kotikaupunkinsa perheväkivaltayksikköä viisi vuotta, ennen kuin Taliban heitti naispoliisit ulos työpaikoilta. Perheensä ainoana elättäjänä Fatema etsii nyt vimmaisesti keinoja hankkia elantoa äidilleen ja sisaruksilleen. Viime vuonna hän leipoi bolani-leipiä joita veli kävi myymässä naapurustossa. Nyt hän haluaa aloittaa keittämisessä käytettävän kaasun myynnin, mutta se edellyttää investointeja. Lainaa on naisen vaikea saada.
Afganistanin tunnetuin ihmisoikeuspuolustaja, lääkäri Sima Samar, 67, vastaa puhelimeen Yhdysvalloissa. Hän sanoo olevansa sekä vihainen että valtavan surullinen. ”En koskaan ajatellut, että joutuisin pakenemaan kotimaastani”, hän sanoo. 45 vuotta Sima Samar perusti terveysklinikoita ja kouluja tytöille sekä puolusti ihmisoikeuksia näkyvästi ja rohkeasti. Nyt hän on pakolainen. Sima kertoo pohtivansa, josko hän sittenkin vain palaisi Kabuliin, kaiken uhalla. Mitä tapahtuisi, hän pohtii.
Hyvää huomenta, tämä on Päivän peilin aamulähetys ja minä olen Latifa Sayed”. Näillä sanoilla Latifa avaa tuhansien afgaaninaisten päivän radiolähetyksessään. Naisten radiokanava on Latifan unelmien täyttymys, mutta talibanien noustua valtaan radio-ohjelmien lähettäminen on nuorallatanssia. Mitä saa sanoa ja mitä ei, on nyt äärettömän tarkkaan määritelty. Latifa koettelee sanomisen rajoja, mutta koska Taliban on sulkenut aseman jo kahdesti, riskit ovat todelliset. Viime kädessä kyse on Latifan omasta hengestä.
Joulukuussa 2023 Mahbouba Seraj, 75, otti Tampereella vastaan hänen johtamalleen järjestölle myönnetyn kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, 300 000 euroa. Jokainen euro siitä menee afgaaninaisten hyväksi, Seraj lupasi yleisölle. Hän johtaa kotimaansa ainoaa naisille ja tytöille tarkoitettua turvakotia. Yli 40 miljoonan asukkaan maassa, jossa perheväkivalta koettelee suurinta osaa naisista, tarve turvakodeille on valtava. Seraj yrittää edelleen taivutella talibaneja sallimaan uusien perustamisen. Muutoinkin Seraj uskoo vuoropuheluun, sillä muuta tietä ei ole. ”Viimeinen asia mitä me tarvitsemme, on uusi sisällissota tässä maassa”, hän sanoo. Mutta kun on nainen ja pashtu ja puolustaa vuoropuhelua, tietää saavansa monien turhautuneiden ihmisten vihat niskoilleen. ”Se vain pitää kestää, mutta raskasta se on”, Seraj sanoo.
Kun on rohkea 24-vuotias ja asettanut tavoitteekseen nousta kotimaansa ensimmäiseksi naispresidentiksi, yliopiston porttien sulkeminen naisilta tuntuu kuolemantuomiolta. Hawa Hussaini opiskeli yhteiskuntatieteitä, väitteli luentosalissa politiikasta opiskelutovereittensa kanssa ja pukeutui värikkäisiin vaatteisiin. Sitten tuli Taliban ja ilmoitti, että mikään näistä ei enää käy. Mitä jäi jäljelle? Oma pieni huone, pätkivä nettiyhteys ulkomaailmaan ja luja usko: en ole uhri, en aio alistua.
Roosa Himma (s. 1994) on sosiologian maisteriopiskelija ja syventynyt afganistanilaisten naisten tilanteeseen avustaessaan Naisjärjestöjen Keskusliiton Afganistanin naisten ääni -raportin teossa. Himma on aiemmin avustanut mm. Eettisen kaupan puolesta -järjestön raporttia uiguureita käsittelevän artikkelin taustoittamisessa sekä CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation -historiikin teossa. Himma on yksi July magazinen toimittajista.**
Katri Merikallio on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka työskenteli pitkään Suomen Kuvalehdessä. Aiemmin Merikallio on kirjoittanut kirjat Miten rauha tehdään – Ahtisaari ja Aceh ja yhdessä Tapani Ruokasen kanssa Martti Ahtisaaren tarinan Matkalla.
Talouskeskustelun ylistetty rocktähti Thomas Piketty tarjoaa tärkeitä ratkaisuja yhteiskunnalliseen umpikujaamme
Huippusuosittu taloustieteilijä Thomas Piketty jatkaa vaikuttavaa panostaan talouskeskusteluun. Odotettu Pääoma ja ideologia tarkastelee eriarvoisuutta ja sitä ylläpitäviä ideologioita sääty-yhteiskunnista 2000-luvun hyperkapitalismiin.
Piketty tarjoaa kattavan analyysin 1980-luvulla alkaneesta puoluepolitiikan murroksesta, missä perinteinen vasemmisto–oikeisto-jako on menettänyt merkityksensä ja tulonjakopolitiikka on vaihtunut identiteettipolitiikkaan. Sama murros on avannut oven kansallismielisille liikkeille eri puolilla maailmaa.
Ranskalaisekonomisti palaa keskusteluun kunnianhimoisella ja tulevaisuudenuskoa täynnä olevalla teoksellaan, joka väittää, että epätasa-arvo on aina seurausta ideologiasta ja siksi valittavissa toisinkin. Piketty on periksiantamaton ja perustaa ajattelunsa vakuuttavan laajaan tutkimusaineistoon eri puolilta maailmaa.
Pääoma ja ideologia on jopa kunnianhimoisempi kuin Pikettyn edellinen kirja Pääoma 2000-luvulla, joka keskittyi epätasa-arvon kehitykseen länsimaissa viimeisten 200 vuoden aikana. Uusi teos tarjoaa historian melkein kaikesta.
“Thomas Piketty on palannut – ja vaarallisempana kuin koskaan,” julistivat brittilehdet kirjan ilmestyttyä. Piketty puolestaan toteaa rauhallisesti, että Yhdysvaltojen historian vaurain aika oli vuosina 1950–1970, jolloin perintövero oli kaikkein korkeimmillaan 80 prosentissa ja jolloin korkeimmat rajaveroasteet olivat vielä tätäkin korkeampia.
Pikettyn mukaan lähihistoriassa ei ole niinkään kysymys pääoman vapauttamisesta (niin kuin useimmat uusliberalismin historian kirjoittajat sen kertovat) vaan siitä, että edistyksellisiltä ideologioilta loppui virta.
”Historia näyttää meille, että kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa on vallinnut pyrkimys jakaa vaurautta enemmistön hyväksymällä tavalla”, Piketty sanoo. Ja kun yhteiskunnat jakavat tuloja, varallisuutta ja koulutusta laajemmalle, niistä tulee vauraampia yhteisöjä. Takapajuisten ideologioiden heivaaminen on siksi tärkein edellytys taloudelliselle menestykselle.
Piketty luottaa julkisen datan vapauttavaan voimaan
Kun ihmiset saavat riittävästi tietoa yhteiskunnan rakenteista, he alkavat vaatia tasa-arvoa, kunnes lopulta saavat sitä. Koulutuksen tasa-arvo on Thomas Pikettyn mukaan tärkein taloudellisen kehityksen tekijä, sillä on paljon enemmän merkitystä kuin omistusoikeudella.
Sodan jälkeisten kehityskulkujen tuloksena länsimaisia demokratioita hallitsee nykyisin kaksi kilpailevaa eliittiä: talouseliitti, joka kannattaa avoimia markkinoita, ja koulutuseliitti, joka puolustaa kulttuurista monimuotoisuutta mutta joka on menettänyt uskonsa progressiiviseen verotukseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perustana.
Näiden demokratiavaihtoehtojen maailmassa kansallismieliset puolueet kukoistavat. Areena on vapaana puolueille, jotka haluavat puolustaa kansainvälisyyttä ja tulonjakoa yhtä aikaa.
Piketty valitsee optimistisen tien ja tarjoaa ratkaisuja
Piketty esittää toimintasuunnitelman, joka haastaa kansallismielisen agendan. Siinä on rohkeita ajatuksia kuten tasa-arvoinen koulutusbudjetti ja jokaiselle kansalaiselle jaettava taloudellinen satsaus, jonka he saisivat käyttää haluamallaan tavalla. Pikettyn ajatukset nojaavat osallistavaan hallintoon ja päätöksentekoon, progressiiviseen verotukseen, Euroopan unionin demokratisointiin ja toimeentulon takaamiseen kaikille.
Nykyinen epätasa-arvon taso ei voi kestää kauaa, ja uusi politiikka raivaa tietään esiin. Piketty huomauttaa, että epätasa-arvoa kannattavat hallinnot eivät ole ennenkään kestäneet ikuisesti.
”Pääoman vapaa liikkuvuus ei pudonnut taivaasta – me loimme sen itse. Se sovittiin kansainvälisillä sopimuksilla ja meidän täytyy kirjoittaa uudelleen nuo sopimukset. Investointien kierto ja syntyminen ei tietenkään ole itsessään mikään huono juttu, mutta niihin liittyvien omistusten on oltava avoimesti näkyvillä. Niihin on liitettävä jonkinlainen yhteinen verojärjestelmä, niin että kaikkein liikkuvimmat ja kaikkein vahvimmat taloudelliset toimijatkin osallistuvat yhteiseen hyvään”.
Muussa tapauksessa me olemme luoneet hyvin vaarallisen järjestelmän, jossa iso osa ihmisistä kokee, etteivät he hyödy globalisaatiosta lainkaan. Että heillä ei ole mitään saatavaa Euroopan unionista ja Euroopan yhdentymisestä ja että ihmiset hierarkian huipulla isoissa yhtiöissä ja ne, joilla on eniten varallisuutta ja tuloja, saavat systeemiltä kaikkein eniten.
”Äänestin aikanaan Maastrichtin sopimuksen puolesta, olin silloin hyvin nuori. Kuulun varmasti aika isoon joukkoon ihmisiä, jotka eivät silloin ymmärtäneet, että liittyminen toisi mukanaan hyvin epätasa-arvoisen järjestelmän. Jotkut puolestaan ymmärsivät sen oikein hyvin ja halusivat saada enemmän kilpailua maiden välille, jotta valtiot pyrkisivät matalampaan verotasoon.
Suurin selitys tapahtuneelle on se, että me olemme yksinkertaisesti lakanneet keskustelemasta taloudellisen järjestelmän kaipaamista muutoksista. Me olemme lakanneet keskustelemasta sosiaaliluokkien välisestä tasa-arvosta. Vuosikymmenien ajan me olemme kertoneet kaikille, että on vain yksi mahdollinen talousjärjestelmä ja yksi mahdollinen talouspolitiikka, että hallitukset eivät voi tehdä mitään muuttaakseen tulonjakoa ja vaurauden jakautumista – ja että ainoa asia, mitä hallitukset voivat tehdä on vahtia ulkorajojaan, vahtia identiteettiään.
Meidän ei pitäisi olla yllättyneitä että 20 tai 30 vuotta myöhemmin koko poliittinen keskustelumme liittyy rajavalvontaan ja identiteettiin.”
Thomas Pikettyn mukaan kaikki yhteiskunnat käyttävät ideologiaa perustellakseen epätasa-arvon
Tämä hallitseva narratiivi johtaa sääntöihin, jotka vahvistavat epätasa-arvoa. Aikamme haluaa näyttäytyä ”ideologian jälkeisenä”, mutta todellisuudessa olemme hukkua ideologiaan. Joten jos meillä menee nyt huonosti, kannattaa vaihtaa ideologia.
”Jos emme onnistu muuttamaan nykyistä talousjärjestelmää perusteellisesti oikeudenmukaisemmaksi, kestävämmäksi ja tasa-arvoisemmaksi – –, muukalaisvihamielinen populismi ja sen mahdollinen vaalimenestys voi nopeastikin johtaa vuosien 1990–2020 hyperkapitalistisen, digitalisoituneen globalisaatiokehityksen rajuun romahdukseen”, Piketty ennustaa.
Pääoma ja ideologia on merkittävä teos, joka ei ainoastaan auta ymmärtämään maailmaa syvällisesti vaan myös kannustaa muutokseen. Kirja on ainutlaatuinen tutkimusrakennelma, jota ei kerta kaikkiaan voi ohittaa. Kirjan käännösoikeudet on myyty jo 32 maahan.
Kirjan suomennos on ollut suurhanke, jota on vetänyt taloustieteilijä Markus Jäntti. Jäntti on Tukholman yliopiston taloustieteen professori. Hän on toiminut myös Helsingin yliopiston julkistalouden professorina ja Åbo Akademin taloustieteen professorina. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt tuloeroihin, köyhyyteen ja sosioekonomiseen liikkuvuuteen. Jäntti tutkijatyöryhmineen koosti Thomas Pikettyn edellisen suurteoksen Pääoma 2000-luvulla -tutkimuksen aineistoon kuuluvat Suomen tulo- ja varallisuuseroja kuvaavat aikasarjat.
”Eriarvoisuuden muutoksia on vaikea ymmärtää ja eriarvoisuuteen on mahdotonta puuttua, ellei ymmärrä miten poliittiset ja kulttuuriset insituutiot sitä tuottavat. Yhdistämällä laajan historiallisen ja maantieteellisen näkökulman taloudellisten, poliittisten ja kulttuuristen järjestelmien analyysiin, Piketty päätyy esittämään useita tapoja, joilla eriarvoisuutta voidaan vähentää sekä maiden sisäisillä että kansainvälisillä aloitteilla. Kirjan keskeisin viesti on varsin optimistinen: eriarvoisuus on osin yhteiskunnallinen valinta, joten yhteiskunta voi valita sitä myös selvästi vähentää”, Markus Jäntti toteaa.
Thomas Piketty (s. 1971) on Pariisin taloustieteellisen korkeakoulun professori ja EHESS-korkeakoulun tutkimusjohtaja. Pariisin liepeillä varttunut Piketty on tutkinut tulo- ja varallisuuseroja historiallisesta perspektiivistä kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen teoksensa Pääoma 2000-luvulla käsitteli eriarvoisuuden kehitystä 1800-luvulta nykypäivään ja nosti tulo- ja varallisuuserot julkiseen keskusteluun eri puolilla maailmaa. Pitkään odotetussa jatko-osassa Pääoma ja ideologia Piketty mullistaa tapamme käsitellä politiikkaa, ideologiaa ja historiaa.
Tekstin lainaukset ovat kirjasta ja socialeurope.eu -sivuston Pikettyn haastattelusta.
”On teoksia, jotka avaavat uusia näkymiä ja laajentavat mahdollisuuksien avaruutta. Thomas Pikettyn uusin kirja – – kuuluu niihin.”
– Le Monde
”Pikettyn säihkyvä äly tuottaa ajatuksia herättävää luettavaa.”
– Washington Post
”Kirja saattaa osoittautua poliittisesti vielä vaikuttavammaksi kuin – – Pääoma 2000-luvulla – – Piketty kertoo, miksi nyt olisi hyvä tilaisuus käänteelle kohti tasa-arvoa ja millainen politiikka voisi saada sen aikaan. ”
– Financial Times
”Huima yhteiskuntatieteellinen tutkimus, jota on vaikea verrata mihinkään.”
– The Guardian
”Hän on todennäköisesti oikeassa: kun otetaan huomioon ilmastokriisi ja muut tekijät, nykyisenkaltaista epätasa-arvon tasoa on mahdotonta ylläpitää kovin pitkään.”
– The Guardian
*New York Times Bestseller*
