Julkaistu

Kirjailijablogi: Jarno Paalasmaa “Nykyvanhemman riittämättömyyden tunteita”

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana kynänä on kasvatusvaikuttaja, kirjailija Jarno Paalasmaa, jolta on juuri julkaistu uutuuskirja Kasvatusviisautta kiireisille. Kasvatusviisautta kiireisille vastaa jokaista vanhempaa askarruttaviin kysymyksiin. Kirjassa esitetään kasvatuksen parhaat oivallukset kiireiselle nykyvanhemmalle sopivassa tiiviissä paketissa ja tarjotaan runsaasti käytännön kasvatusvinkkejä.

 

*

 

Kuulen liian usein kysymyksen: ”Isi, voinko katsoa Ryhmä Hauta?” Kysymys voisi olla myös muotoa: ”Isi, mulla ei oo mitään tekemistä.” Tässä kohden saatan ajatella vastaavani vielä muutamaan wilmaviestiin tai sähköpostiin ja laittaa lastenohjelmat pyörimään, vaikka voisin keskeyttää hommani ja ohjata lasta tekemisen herkkyysalueelle, auttaa häntä takaisin leikin flow-tilaan. Joka tapauksessa on hyvä myös jättää lapselle tylsiä ja tyhjiä hetkiä. Niissä luovuus voi lähteä nousukiitoon. Aikuisilla kyse on samasta asiasta silloin, kun tyhjään hetkeen tulee ensi alkuun tyhmältä vaikuttava idea, joka voikin osoittautua suorastaan nerokkaaksi.

Laajemmasta näkökulmasta tällaiset yksittäisen vanhemman ja lapsen arkiset kasvatustilanteet voivat vaikuttaa kovin pieniltä kysymyksiltä, koska elämme niin poikkeuksellisia aikoja. Meitä seuraa globaali kriisi toisensa perään, on talouskriisiä, pakolaiskriisiä, liberaalin demokratian ongelmia ja ilmastokriisiä. Arkeamme läpäisee koronaviruksen mukanaan tuoma eristys. Elämme ratkaisevia vuosia tulevaisuutemme suhteen. Koronakriisi herättelee meitä siihen, että uudenlainen suhde luontoon on edellytys elämän jatkumiselle ylipäätään, ja näin ollen suhteemme eläimiin ja muuhun luontoon on osa sivistystä.

Toisaalta juuri tämä maailman nopea muuttuminen ja uudet ongelmat korostavat klassisen kasvatusviisauden ajankohtaisuutta. Esimerkiksi lapsuuden ajan leikki on lähtökohta sille, että aikuisina ajattelussamme on tulevaisuuden edellyttämää joustavuutta ja leikkisyyttä. Luova ajattelu auttaa löytämään ratkaisuja laatikon ulkopuolelta. Painottamani sivistyskäsitys ja vastuullista maailmasuhdetta korostava ajattelu voivat auttaa löytämään arjessa olennaisempia ja arvokkaampia ulottuvuuksia. Keskittymällä perusasioihin voimme karsia ympäriltämme erilaista turhaa sälää ja kiirettä. Itse en ole tässä vielä kovin hyvä.

Kasvatus on yksinkertaisia perusasioita, mutta samalla se on monimutkainen ja mahdottoman vaikea asia. Liian ankarana ja kuria korostavana kasvattajana lapsestasi saattaa tulla tottelevainen ja taitava, mutta lapsesi saattaa hakea hyväksyntääsi väärällä tavalla ja esimerkiksi itsetunnon kanssa voi tulla ongelmia. Liian sallivana kasvattajana lapsestasi voi tulla luova, mutta rajojen puute voi tehdä hänestä onnettoman. Hänellä voi olla vaikeuksia ihmissuhteissa ja auktoriteettien kanssa. Jokainen vanhempi tekee kuitenkin virheitä ja on välillä epäjohdonmukainen, välillä liiallisen ankara tai liian salliva. Tämä on inhimillistä eikä normaalisti kovin haitallista. On kuitenkin arvokasta, että vanhempana etsit hyvän kasvatuksen tasapainotilaa. Kuten psykoterapeutti Maaret Kallio toteaa, ikuinen tasapaino ei ole mahdollista, mutta tasapainottelu sen sijaan on. Virhearviot ja epäonnistumiset ovat inhimillisiä, mutta välinpitämättömyys eri muodoissaan on aina haitallista.

Nykyisen ylikulutukseen perustuvan elämäntavan jatkaminen eli välinpitämättömyys luontoa kohtaan on haitallista ja tuhoaa tulevaisuuden elämän edellytyksiä. Niin ikään liian kiireisenä isänä ja äitinä välinpitämättömyys lapsen maailmalle on lapsen hyvinvoinnille ja itsetunnolle haitallista. Aika on meillä jokaisella oleva pääoma, ja se kannattaa käyttää viisaasti. Miksi en nyt jaksaisi pysähtyä ja kunnolla kuunnella lastani? Ajavatko työ- ja muut niin sanotut kiireiset asiat edelle? Ajankäyttöön liittyvät ratkaisut paljastavat usein todelliset arvomme, vaikka ei välttämättä olekaan helppoa yhdistellä työnantajan vaatimuksia ja inhimillistä kiireetöntä läsnäoloa edellyttävää hyvää vanhemmuutta. Vaikka olen nostanut esiin ajanpuutetta nykyvanhemman ongelmana, tarkoitus ei ole lisätä vanhemman riittämättömyyden tunnetta. Vaikka olen kirjassani tullut jakaneeksi neuvoja, on kuitenkin paikallaan muistaa armollisuus itseä kohtaan ja ennen kaikkea se, että ihan tavallinen arki riittää. Kuten lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin muistuttaa: on myös tärkeää, että aikuinen pitää huolta omasta aikuisuudestaan ja siitä, että itsellä on myös sellaisia menoja ja harrastuksia, joita ei jaeta lasten kanssa. Eikä myöskään ole olemassa mitään sellaisia sapluunavastauksia, että kun teet näin, kaikki tulee menemään hyvin. Silti uskon, että kun kirjani avulla hahmottaa itselleen klassisen kasvatusviisauden ydintä, on helpompi arjen kasvatustilanteissa päätyä fiksuihin ratkaisuihin.

*

Lue lisää Kasvatusviisautta kiireisille -kirjasta täältä. Kirja on saatavilla myös e- ja äänikirjana. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista

Julkaistu

Kaunistelemattomia ja koskettavia kuvauksia Wuhanista ja Auschwitzista

“Kun kaupunki suljettiin – Wuhanin kohtalonhetket” on wuhanilaisen kirjailijan Fang Fangin päiväkirjoista koottu koskettava kertomus karanteenin keskeltä. Colin Rushtonin “Auschwitzin sabotööri” valottaa keskitysleirin toimintaa uudesta näkökulmasta ja kertoo vielä tuntemattoman palan sotavankien historiaa Auschwitzissa.

Kun Wuhanin kaupunki tammikuussa 2020 suljettiin koronaepidemian hillitsemiseksi, paikallinen kirjailija Fang Fang ryhtyi kirjoittamaan päiväkirjaa sosiaalisessa mediassa. Omia ajatuksiaan ja läheistensä kokemuksia jakamalla Fang antoi äänen miljoonille karanteeniin joutuneille wuhanilaisille. Kaunistelemattomat kuvaukset Wuhanin kohtalokkaasta todellisuudesta ja vaatimukset syyllisten saattamisesta vastuuseen eivät olleet kaikkien mieleen. Fang Fang joutui mustamaalauskoneiston maalitauluksi ja sai jopa tappouhkauksia. Arvostelu voimistui entisestään, kun päiväkirja koottiin kirjaksi. Kirjailija tuomittiin rahanahneeksi petturiksi, joka halusi pilata Kiinan maineen. Päiväkirja keräsi lyhyessä ajassa miljoonia lukijoita ja BBC listasi Fang Fangin vuoden 2020 vaikutusvaltaisimpien naisten joukkoon. Kirjan oikeudet on myyty jo lähes 20 maahan ja Kun kaupunki suljettiin – Wuhanin kohtalonhetket ilmestyy nyt myös suomeksi.

1.2. ilmestyvä Colin Rushtonin Auschwitzin sabotööri valottaa keskitysleirin toimintaa uudesta näkökulmasta ja kertoo vielä tuntemattoman palan sotavankien historiaa Auschwitzissa. Saksalaiset sotilaat vangitsivat nuoren brittiläisen sotilaan Arthur Doddin 1942 ja kuljettivat hänet Auschwitziin Puolaan. Dodd joutui kovaan pakkotyöhön, näki nälkää ja hänet hakattiin huonoon kuntoon – Arthur luuli elämänsä päättyvän siihen. Vangittu nuori brittisotilas päätti sabotoida natsien teollisuustuotantoa pakkotyölaitoksessa, josta harvat selviytyivät elävänä pois. Hän laittoi elämänsä alttiiksi yrittäessään helpottaa juutalaisten vankitovereidensa kohtaloa ja auttoi partisaaniryhmän pakoyritystä. Vangitusta brittisotilaasta kertova järkyttävä tositarina on Sunday Times -bestseller. Kirja ilmestyi englanniksi vuosi sitten ja sitä on myyty tähän mennessä yli 70 000 kappaletta. Kirjan oikeudet on myyty 8 maahan.

Julkaistu

Historiapolitiikka puhuttaa Venäjä-tutkijoita

Yhteensä 19 tuoretta artikkelia sisältävä uutuuskirja Sandarmohista Skolkovoon – Historiapolitiikan pitkä varjo (toim. Kaarina Aitamurto, Elina Kahla & Jussi Lassila) tutkii Venäjän historiaa ja sen käyttöä politiikassa.

Historia on keskuudessamme läsnä merkityksenantoina – tabuina, traumoina, myytteinä ja suurina kertomuksina, joille vetoavimmat poliittiset argumentit rakentuvat.

Historiapolitiikka puolestaan on huomion kiinnittämistä siihen, miten menneisyyden tapahtumien tulkinta jatkuvasti elää ja vaikuttaa niin tämän päivän näkökulmiin kuin tulevaisuuden odotuksiin.

Juuri ilmestyneen uutuuskirjan nimi Sandarmohista Skolkovoon – Historiapolitiikan pitkä varjo nostaa huomion keskipisteeseen kaksi ääripäätä. Sandarmoh viittaa historian tabuihin ja traumoihin, joukkoteloituspaikkaan, jonka tapahtumien kriittinen tutkimus ei vieläkään ole vaaratonta.  Skolkovo on esimerkki tieteen, uuden teknologian ja yritystoiminnan yhteistyön suuresta lupauksesta. ”Sillä luodaan menestyvän suurvallan tunnusmerkkejä sekä omille kansalaisille että ulospäin” täsmentää Markku Kangaspuro kirjan johdannossa.

Artikkelien kokoavana yhteisenä nimittäjänä on Venäjän historia ja sen käyttö politiikassa. Tutkijapuheenvuorot käsittelevät aluetutkimukseen tarvittavaa uutta paradigmaa, kysymystä Venäjän uhasta lännelle, Ukrainaa, mielenosoitusten symboliikkaa, internetiä, meritokratiaa ja menestyksen ehtoja, kollektiivista turvallisuutta, rankaisemisen historiaa, kylmän sodan muuttuvaa kuvaa, konseptualismia ja suomalaisen sovettikirjailijan karua kohtaloa. Ja paljon muuta.

Yhteensä 19 tuoretta artikkelia kaksoisvalottavat historian ja nykypäivän, sillä toista ei ole ilman toista. Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kysyy Mitä on tehtävä? Ja Mitä on tekeillä? Toinen osa puolestaan kääntää esiin Historian pitkän varjon. Yhdessä puheenvuorot esittelevät ja puolustavat kriittistä, monitieteistä ja keskustelevaa näkökulmaa tämän päivän aluetutkimuksen ja sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden haasteisiin.

Kirjoittajat ovat tiedeyhteisössä toimivia alansa senioritutkijoita, joiden artikkelit esittelevät suomalaisen ja kansainvälisen Venäjä-tutkimuksen tulosten kirjoa. Kirjan avaa Kaarina Aitamurron ja Jussi Lassilan tekemä Aleksanteri-instituutin johtajan, historiapolitiikkaan erikoistuneen Markku Kangaspuron haastattelu.

Kirja on myös tutkijayhteisön muistutus tutkitun tiedon merkityksestä demokraattiselle keskustelulle ja päätöksenteolle.

”Tarvitaan riittävä kriittinen massa tutkijoita keskustelemaan ja olemaan rakentavalla tavalla erimielisiä. Venäjä on meille niin tärkeä, että luotan Suomesta löytyvän viisautta panostaa riittävästi alan tutkimukseen. Tutkijayhteisön ja kysymyksen ymmärtävien päättäjien pitäisi kuitenkin nostaa asia keskusteluun. Itsestään se ei tapahdu.” jatkaa Markku Kangaspuro.

Artikkelien kirjoittajat: Markku Kivinen, Richard Sakwa, Dieter Segert, Olga Malinova, Vladimir Gelman, Saara Ratilainen, Katja Lehtisaari, Jouko Nikula, Vesa Oittinen, Elina Kahla, Larisa Kangaspuro, Anna-Liisa Heusala, Tatiana Zhurzhenko, Sanna Turoma, Aappo Kähönen, Sari Autio-Sarasmo, Katalin Miklóssy, Tomi Huttunen ja Mika Pylsy, Mikko Ylikangas.

Lisätiedot:
Elina Kahla, Aleksanteri-instituutti
elina.kahla@helsinki.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi

 

Julkaistu

Suomen suosituimman sisäpalloilulajin, salibandyn, syntytarina nyt kirjana

Omaperäisen ja -varaisen salibandyn juurtuminen suomalaiseen urheiluelämään on kasvutarina, jolla on monta näkijää ja kokijaa. Jukka Tervo on yksi heistä. Juuri ilmestyneessä kirjassa “Salipulabandy – Salibandyn intohimoinen syntytarina lajipioneerin silmin” Tervo kertoo salibandyn tarinan.

Salibandyn syntyhistoria on erikoinen. Laji rantautui Suomeen Ruotsi-Suomi-maaotteluilla syyskuussa 1985. Nimen salibandylle antoi yhden hengen työryhmä vain päiviä ennen maaotteluita. Kaikki oli pientä ja vaatimatonta. Pelikaukaloita oli Suomessa alkuvuosina tasan yksi. Sitä siirrettiin paikkakunnalta toiselle turnausten perässä. Lajia vieroksuttiin pitkään joukkotiedotusvälineissä. Salibandyn ja sählyn eroa ei ymmärretty. SM-tulosten saaminen valtalehtiin oli kovan työn takana. Vastarinnasta huolimatta salibandy löi itsensä läpi ja on tänä päivänä Suomen suosituin sisäpalloilulaji. Harrastajia löytyy Suomesta jo noin puoli miljoonaa.

Salibandyn syntyhistorian on koonnut yksiin kansiin Jukka Tervo. Tervo on kohdannut salibandyn pelaajana, valmentajana, kouluttajana, seurapomona, journalistina, lehden tekijänä, välinevalmistajana, halliyrittäjänä ja nyt kirjailijana. Salibandy on monelle harrastus, joillekin työ. Tervolle se on elämäntapa.

Myös jalkapallon lähestyvien MM-karsintojen ja ensi kesän EM-kisojen myötä jälleen ajankohtaisen, Alpo Suhosen ja Risto Pakarisen kirjoittaman Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia -kirjan arvostelukappaleet ovat saatavilla:

arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Haastattelupyynnöt:
jenni.valpio@intokustannus.fi
044 063 6393

 

Julkaistu

Kirjailijablogi: Anna-Stina Nykänen “Lukijat yllättävät eniten”

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana kynänä on toimittaja, kirjailija Anna-Stina Nykänen, jolta on julkaistu uutuuskirja Yksin kotona. Yksin kotona on kuin rentouttava kylpyläkäynti – ilon ja lohdun lähde. Nykänen kertoo silmiä avaavasti, minkälaisia tunteita poikkeustila herättää ja mikä auttaa jaksamaan.

*

Lukijat yllättävät eniten

 

Paha tapa on kiihkeästi vahdata sitä, paljonko kirja myy, miten paljon sillä on varauksia kirjastossa, moniko tuttu on jo lukenut sen… Luvut kertovat rahasta. Mutta kirjoittajalle on määrän lisäksi tärkeää myös lukijoiden ja lukemisen laatu.

Yksin kotona -kirjassani onkin koronakirjoitusteni lisäksi myös lukijapalautetta. Keväällä julkaisin kolumnin joka päivä. Mutta aloitin jokaisen aamun lukemalla sängyssä puhelimesta lukijoiden sähköposteja ja someviestejä. Niistä tuli paitsi henkistä tukea, myös yllättävää tietoa siitä, miten monella eri tavalla kirjoituksia voi käyttää.

Korona-aika synnyttää uusia arkirutiineja, joissa kirjoituksilla on oma roolinsa. Eristys palauttaa halun tehdä asioita yhtä aikaa muiden kanssa ja jakaa kokemuksia. Ja minun juttuni olivat osa sitä! Pariskunnat lukivat aamuisin toisilleen tekstejäni ääneen. Se kuulostaa ihanalta, niin romanttiselta, kun itse olen aina vai yksin kotona!

Tai sitten tekstit olivat osa iltarutiinia. Yksi tytär soittaa joka ilta vanhalle äidilleen ja puheenaiheena ovat aina myös minun kirjoitukseni. Kivalta kuulostaa myös näiden sisarusten meininki:

Olemme siskojeni kanssa ottaneet tavaksi järjestää whatsup-videokeskustelun joka ilta puoli kahdeksan, ja yhtenä keskustelunaiheena ovat juuri kolumnisi. Olet antanut meille hyviä pohjia jutusteluillemme.

Tänä syksynä sydämeni suli yhdestä palautteesta, jossa aikuinen tytär kertoi jokapäiväisestä sähköpostailusta vanhan isänsä kanssa. He olivat keskustelleet yhdestä jutustani, mutta isä halusi vielä myöhemmin illalla palata asiaan. ”Miten tämä Anna-Stina voi tuottaa sellaista lämpöä kirjoittamalla”, isä kysyi.

Se onkin myös minulle vähän ihme, miten tunteet lopulta välittyvät. Se ei ole rutiinimaista ammattitaitoa tai osaamista tai pelkkää lahjakkuutta. Yksin kotona -kirjan esipuheessa kirjailija Petri Tamminen puhuu psyykkisestä vieraanvaraisuudesta.

Sotatantereilla käytetään käsitettä sivullinen uhri. Kun Anna-Stina Nykänen ajattelee yksin kotonaan, minusta tulee sivullinen hellitty. Mitä lähemmäksi Nykänen tunteitaan pääsee, sitä paremmin ymmärrän omiani.

Nykänen pääsee hyvin lähelle tunteitaan. Siihen nähden hänellä on ällistyttävä kyky olla tekemättä tunteistaan sitä varsinaista asiaa. Varsinainen asia olemme me. Sitä voi kutsua psyykkiseksi vieraanvaraisuudeksi.”

Sitten Tamminen, joka myös kouluttaa kirjoittajia, analysoi, mitä se tekstin tasolla tarkoittaa. Onhan se kirjoittajalle älyttömän kiinnostavaa, kun joku sillä tavalla perehtyy omaan tekstiin. Tamminenkin lähetti minulle alun perin lukijapalautetta, jonka luin sängyssä puhelimesta. Se oli ylellinen, yllättävä aamu.

Jännää on ollut kuulla myös siitä, miten kirjoituksista voi olla lukijoille konkreettista hyötyä jopa töissä. Yksikin hoitoalan opettaja käytti kirjoituksiani etäopetuksessa, niistä keskusteltiin tuntien alussa ”Kolumnien sisältö kun on ydintä erityisesti hoitotyössä – ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä.”

Lukijat kertoivat, että kirjoitukset olivat etätöissä kotikonttorilla kuin työkavereita. Mutta sain lukijakirjeitä myös niiltä, jotka raatoivat työpaikoilla ihan koronastressin ytimessä. Vaikka kirjoitin tavallaan koronasta, jutut auttoivat palautumaan ja lepäämään.”Sinun hauska leppoisa tapasi puhua vakavista asioista tuo kivan hetken arkeeni, joka tällä hetkellä on täynnä koronaa”, kirjoitti HYKSin akuuttiosaston johtaja.

Yksi ammattilainen vertasi kirjoituksiani ajatuskylpylöihin, joissa virkistyy.

Jotkut ihmettelivät, miten voin aina kirjoittaa juuri siitä, mikä heitäkin mietityttää. Ikään kuin kuulisin, mistä he kotona puhuvat. Se on kirjoittajalle hirmuisen kiehtova ilmiö ja haaste. Pystynkö kotoa käsin tavoittamaan ajan hengen, tunnelman, pohdinnan aiheet? Olenko oman kuplani vanki vai pystynkö tavoittamaan laajan lukijakunnan, eri ikäisten, eri sukupuolisten, eri puolilla Suomea eri ammateissa olevien tunnot?

Välillä, kuten tänään, olen niiden kanssa täysin samaa mieltä, ja usein silloin kun en ole, ne pystyvät ainakin haastamaan ajatuksiani ja punnitsemaan niitä”, kirjoitti yksi mieslukija, jalkapallovalmentaja. Olin kamalan tyytyväinen.

Tuntuu siltä, että jollain tavalla olemme kaikki yhteydessä toisiimme kuin jokin rihmasto luonnossa. Sitä pitää miettiä koronaviruksen leviämisessä, mutta myös kirjoittamisessa. Runoilijalta saamassani lukijakirjeessä tämä ihmettelee sitä, miten on voinut viime syksynä julkaistussa teoksessaan ikään kuin jo ennalta puhua koronasta. Hän oli havaintonsa edessä nöyrä.

Lukijat pitivät huolta minusta. Muistuttivat, että pitää myös levätä. Lähettivät musiikkivideoita, valokuvia, yksi perhe toi hienon pääsiäisateriankin: katkarapu-voileipäkakkua, peuranniskaa, risottoa, pashaa, juustokakkua!

Mutta paljon oli niitä, jotka kokivat, että minä pidän kirjoituksillani huolta heistä. Voisiko olla parempaa tehtävää maailmassa? Voisiko mikään paremmin auttaa kestämään yksin kotona kuin se, että voi tehdä jotain merkityksellistä toisten hyväksi?

Kun on tehnyt kymmeniä vuosia töitä toimittajana, on tietysti joskus törmännyt siihen, että löytää oman juttunsa jonkun kesämökin huussin seinästä kellastuneena ja täynnä kärpäsenkakkoja. Nykyaika tarjoaa muita seiniä ja alustoja. Mutta silti juttuja yhä leikataan talteen: ”Olen huomannut napsivani niitä talteen, säästän ne pientä poikaani varten, jotta hän voi sitten lukea, millaista oli elämä koronakeväänä”, kirjoitti yksi vauvan äiti.

Onneksi kevään kirjoitukset on nyt myös koottu talteen Yksin kotona -kirjaan. Ne ovat taas ajankohtaisia. Kirjan lopussa sanon näin: ”Jos toinen aalto tulee, olemme kokeneempia, viisaampia, valmiimpia.” Juuri nyt ei ehkä tunnu siltä, mutta tottahan se on. Kirjaa lukiessa tajuaa, miten paljon olemme viime keväänä oppineet ja kokeneet yhdessä.

Emme ole yksin, vaan myös lukemisen ja kirjoittamisen kautta yhdessä. Se on onni.

*

Lue lisää Yksin kotona -kirjasta täältä. Kirja on saatavilla myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukijana iki-ihana Anna-Stina Nykänen. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista

Julkaistu

Vuosi 2021 alkaa hyvinvointikirjojen kiehtovalla kattauksella

Tammikuun alussa ilmestyvissä uutuuskirjoissa käsitellään muun muassa vanhenemista, downshiftaamista ja yleistä, mutta vielä melko huonosti tunnettua ADHD-oireyhtymää sekä tarkastellaan ruoan, ilmaston ja terveyden yhteyttä toisiinsa.

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnolla vastikään palkitun Risto Isomäen uusi tietokirja Ruoka, ilmasto ja terveys on kaivattu yleistajuinen katsaus siihen, miksi ruokavalio vaikuttaa sekä ilmastoon että terveyteemme enemmän kuin mikään muu asia. Teos kiteyttää, miten voimme vähentää päästöjämme tavoin, jotka samalla pitävät meidät terveempinä ja pidentävät elämäämme. Isomäen itsensäkin mukaan kyseessä on hänen pitkän uransa tärkein tietokirja.

Ilmastonmuutos on pidentänyt kasvukausiamme ja uudet pähkinälajit ja -lajikkeet menestyvät yhä paremmin Suomessa. Herkulliset ja terveelliset pähkinät ovat jännittävä lisä suomalaisiin kotipuutarhoihin, maatiloille ja ruokapöytiin. Toistakymmentä vuotta pähkinöitä kasvattanut ja aihetta tutkinut Joel Rosenberg on tehnyt ensimmäisen suomalaisen pähkinäoppaan Pähkinöitä omasta puutarhastajoka antaa käytännön ohjeita niin aloitteleville pähkinäpuutarhureille kuin jalostuksesta kiinnostuneillekin.

Kohellusta, levottomuutta, vaikeuksia keskittymiskyvyssä, omiin maailmoihin uppoutumista? ADHD on yleinen, mutta edelleen melko huonosti tunnettu oireyhtymä, johon liittyy paljon ennakkoluuloja. Supervoimani ADHD -kirjassa nämä erityispiirteet käännetään voimavaroiksi. Kirjassa tutkitaan miten ADHD-ominaisuuksia voidaan hyödyntää niin arjessa kuin työelämässäkin. Teos on suunnattu ADHD-piirteitä itsessään tunnistavalle, varsinaisen diagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen. Kirjan kirjoittajalla, muutosvalmentaja Sari-Marika Durchmanilla on itsellään ADHD ja hän on myös ADHD-oireisen pojan äiti.

Jo aikaisemmin e- ja äänikirjana ilmestynyt Päivi ja Santeri Kanniston En kestä tätä enää! ilmestyy nyt myös painettuna kirjana. Kirjan inspiroivat päähenkilöt edustavat uudenlaisia elämäntapoja ja ajattelumalleja. Heidän joukostaan löytyy downshiftaajia, elämäntapasiirtolaisia, itään viehtyneitä, vapaaehtoistyötä tekeviä ja hakkereita. Yhteistä heille on pyrkimys vapautua stressaavasta oravanpyörästä.

Lähes jokainen meistä joutuu jossakin elämänsä vaiheessa kohtaamaan ystävänsä tai perheenjäsenensä kuoleman. Miten toimia silloin, kun aikaa on vähän ja luopuminen tuntuu lohduttomalta? Riitta Tuluston kirjoittama Loppuun asti ystävän vierellä opastaa kuolevan tukemisessa ja hänen kanssaan kulkemisessa.

Kasvatusvaikuttaja, tietokirjailija Jarno Paalasmaan uutuuskirjaKasvatusviisautta kiireisille on tehty vanhemmalle, joka haluaisi kasvattaa lapsensa mahdollisimman viisaasti, mutta aika ei tunnu riittävän asiantuntijaoppien läpi kahlaamiseen. Teos vastaa jokaista vanhempaa askarruttaviin kysymyksiin kuten: Pitääkö lapsen totella vanhempiaan? Onko lapsilla liikaa valtaa perheissä? Miten varmistat, että lapsesi ei kiusaa eikä joudu kiusatuksi? Kannattaako lapselle maksaa hyvistä koenumeroista? Kirjassa esitetään kasvatuksen parhaat oivallukset kiireiselle nykyvanhemmalle sopivassa tiiviissä paketissa ja tarjotaan runsaasti käytännön kasvatusvinkkejä.

Heti tammikuun alussa ilmestyy myös Eveliina Talvitien henkilökuva Vanha nainen tanssii. Kirja on hurraa-huuto vanhenemiselle ja siinä pohditaan miksi niin harvassa ovat ne naiset, jotka ylpeästi tunnustautuvat vanhoiksi. Talvitie maalaa aiheesta upean kuvan, jotta nekin naiset, jotka eivät vielä ole vanhoja tajuaisivat haluavansa jonakin päivänä sellaisiksi.
Visuaalisestikin upeassa kirjassa omia mietteitään vanhenemisesta ja omasta elämästään kertovat Eveliinan lisäksi muun muassa Ann SelinAnu SinisaloErvi SirénKatariina SouriLaila SnellmanLeena PasanenMarketta MattilaPirkko ArstilaPirkko LahtiRaisa Rauhamaa ja Seela Sella.

Tervetuloa Vanha nainen tanssii –julkistamistilaisuuteen 14.1. klo 18 Zoomiin tai Facebookiin. Tilaisuudessa Eveliinan lisäksi vanhenemistaan juhlistavat Ann SelinKatariina SouriAnu SinisaloMarketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

Julkaistu

Kirjailijablogi: Jenni Kirves “Sota lähensi, korona eristi”

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana tähtenä on Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas, kirjailija Jenni Kirves, jolta on juuri julkaistu yhdessä nimekkään kirjailijakaartin kanssa Pakopiste-kokoelma. Pakopiste-kokoelmassa kuvataan erikokoisia todellisuuksia, joissa pysähtyminen on välttämätöntä. Teos on yritys nähdä ja ymmärtää mitä siitä voi seurata. 

* 

Pakopiste-esseekokoelmassa kirjoitan, mitä yhteistä on koronalla ja sodalla. Nyt kirjoitan yhdestä isosta erosta, joka niiden välillä oli. On muistettava, että ehdottomasti kyse on aivan eri mittaluokan kriiseistä. Periaatteessa näistä kahdesta ei pitäisi voida edes puhua samana päivänä. Sodassa saattoi kuolla yhden päivän aikana yli 800 miestä. Tällä hetkellä koronan uhreja on reilut 400. 

Pysähtyminen voi olla sietämättömän raskasta ja se käy työstä.  Sen mukanaan tuomat tunteet olivat vaikeita käsitellä sekä sota-aikana että korona-aikana. Itsemurhamäärien kasvu koronakaranteeniaikaan johtuu ainakin osittain siitä, että mieleltään sairaat potilaat ovat joutuneet jäämään koteihinsa ilman terapiaa ja siksi tilanne on kehittynyt niin, että maalis-huhtikuussa itsemurhaluvut Suomessa olivat kasvaneet 15:llä prosentilla. Kysymys on todennäköisesti siis asiallisen hoidon puutteesta, ei koronan pelosta. Karanteeniajan yksinäisyys ja taloudelliset huolet saivat jopa 90 000 suomalaisen ajattelemaan itsemurhaa. Määrä on miltei sama kuin mitä miehiä kuoli sodassa. He eivät kuitenkaan toteuttaneet aiettaan. 

Toisenlaista viestiä kuulin, kun juttelin erään psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Tämä kertoi, että monien hänen moniongelmaisten potilaidensa henkinen kunto oli parantunut karanteenin myötä. Heitä helpotti tietää, että nyt muutkin suomalaiset elävät yhtä tapahtumaköyhää elämää kuin he. Ei juhlia, ei kulttuuririentoja, ei pakkoa olla reipas, iloinen ja sosiaalinen. Ei tarvitse olla tehokas, harrastaa ja rientää kaikkialle.  Koronan myötä ihmisiltä poistui Fomo eli Fear of Missing Out. Kenelläkään ei ollut sen hauskempaa missään. Ihminen saattoi huokaista hetkeksi. Monille pakon edessä pysähtyminen on tehnyt hyvää. Aktiivisille ja sosiaalisille ihmisille se on voinut aluksi tuottaa ahdistusta, mutta useat heistäkin ovat huomanneet, että pysähtyminen voi olla hyvinkin hyödyllistä aikaa, jonka voi käyttää kaikenlaiseen käsillä tekemiseen ja ehkä jopa myös oman elämänsä merkityksellisyyden pohtimiseen. Oman elämän kokeminen merkityksellisenä tukee ihmisen hyvinvointia enemmän kuin onnellisuuden etsintä. 

Ylen juuri julkaisema selvitys todistaa psykiatrisen sairaanhoitajan havainnot oikeaksi. Siinä esitetään, että suomalaisten henkilökohtaiset huolet monilla osa-alueilla ovat vähentyneet merkittävästi. Syynä voi toki olla se, että nyt tilalle ovat tulleet isommat huolet. Ilmiölle voi kuitenkin löytää toisenkin selitysmallin. On ehkä hirveää sanoa sitä ääneen, mutta onko kyse kuitenkin siitä, että ihmiset kokevat lohdullisena sen, että vihdoinkin kenelläkään muullakaan ei ole sen helpompaa. Olemme saaneet vähäksi aikaa saaneet hengähdystauon toisiamme vastaan kilpailemisesta. Ihminen kun on eläin, joka koko ajan peilaa omaa arvostustaan toisten arvostukseen, Ja nyt kun ei tarvitse enää peilata, voi sanoa, että niin kauan kuin kaikilla menee yhtä huonosti, kansalaiset pysyvät tyytyväisinä. Sama eristäytyminen koskee tasapuolisesti kaikkia ihmisiä. Monet joulun aina yksin viettäneet, kokevat koronajoulun helpotuksena. Vihdoin en ole ainoa yksinäinen jouluaattona. He, jotka kokevat, että eletään samanarvoisessa yhteiskunnassa eivät tee itsemurhia, paitsi jos heillä on vakava masennus tai muu mielen sairaus. Tätä käsitystä vahvistaa Émile Durkheimin teoria siitä, että itsemurhat ovat yllättäen yleisiä nousukausina, koska silloin yhteisöllisyyden tunne kärsii tuloerojen kasvun ja kilpailun armottomuuden takia. 

Kun sodan uhka kasvoi ihmiset alkoivat olla epätoivoisia. Itsemurhapiikki nousi sen ajan huippulukemiin. 1930-luvun alkupuolella itsemurhia tehtiin vuosittain noin kuutisen sataa. Vuonna 1938 itsemurhan tekijöiden määrä oli kasvanut jo 723:een. Piikki nähtiin, kun 835 ihmistä päätti päivänsä vuonna 1939. Seuraavana vuonna itsemurhien määrä laski miltei sadalla ja luvut olivat sen jälkeen 500-600 luokkaa. Piinaava odotus ja epävarmuus oli väistynyt ja päästiin tositoimiin. Tästä voisikin päätellä, että sota ei ehkä sittenkään tullut suomalaisille kovin suurena yllätyksenä ja osa koki epätoivoa ajatuksesta joutua taistelemaan määrällisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Ehkä he ajattelivat myös, että sota ei jokaista miestä kaipaa. Ei varsinkaan miestä, joka koki olevansa hermoraunio. Se kertoo myös siitä, että kaikki eivät olleet valmiita sotimaan henkensä kaupalla isänmaan, naisten ja lasten puolesta vaan valitsivat sen toisen ratkaisun. Suomalaiset eivät siis täysin yksimielisesti ja innokkaasti rientäneet puolustamaan maatamme Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Mutta toki tämän ilmiön pohtimiseen tarvittaisiin enemmän tutkimista enkä kiellä mahdollisuutta, etteikö itsemurhien lisääntymiseen olisi voinut olla muitakin syitä. Jotakin hyvin painostavaa sotaa edeltävässä ajassa on kuitenkin ollut. 

Sodan aikana ja vielä sodan jälkeenkin lähivuosina oli itsemurha suurimpia mahdollisia syntejä – sodan aikana se vertautui rintamakarkuruuteen. Ja sodan jälkeen itsemurha koettiin kotirintamakarkuruutena. Taistelu kun ei loppunut sotaan. Merkittävä tekijä oli myös henkiinjäämissyyllisyys. Sodasta selvinneet ”ohiammutut” kokivat velvollisuudekseen elää ja tehdä töitä sankarivainajienkin puolesta. He eivät ajatelleet, että elämä olisi heille jotain velkaa, vaan he olivat velkaa elämälle. Sodan lopun ja sodan jälkeisen ajan itsemurhaluvut pysyivät matalalla aina 1950-luvun alkuun asti. Osin tämä saattoi myös johtua niin sanottujen tapaturmakuolemien yleisyydestä sodan jälkeen, joita voidaan usein pitää hyvällä syyllä itselle tahallisesti aiheutettuina, esimerkiksi alkoholikuolemia. 1950-luvulla itsemurhien määrät alkoivat nopeasti kasvaa. Vuonna 1956 tapahtui niiden määrässä ennätyshyppäys, kun itsemurhia tehtiin 961 kappaletta. Loppuvuoden 1950 ajan määrät pysyivät reilusti 900 hujakoilla. Vuonna 1959 määrä laski hetkellisesti, mutta palautui vuonna 1960 908:aan kappaleeseen. Äkkiseltään ajatellen tähän vaiheeseen voisi liittyä se, että ihmiset alkoivat olla sodan ja jälleenrakennuksen rasitusten jälkeen loppuun palaneita. Tai ehkä sotatraumat alkoivat vasta silloin aktivoitua, eikä siinä vaiheessa enää varmaankaan nähty itsemurhaa kotirintamakarkuruutena. Mutta myös tämä vaatisi ehdottomasti lisää tutkimusta. 

Entä mikä oli sitten tärkein ero koronakaranteenin ja sodan välillä. Karanteenissa yksinäisyys kasvaa. Helsinki on täynnä yksin asuvia ihmisiä. Toki heitä helpottaa ajatus, kuten jo aiemmin mainitsinkin, että he eivät ole ainoita yksinäisiä. Sodan aikana harva siviili sen sijaan oli yksinäinen vaan kotirintamalla asuttiin ahtaasti. Sodassa sijoitettiin miehistö korsuihin ja telttoihin. Yksinäisyys ei ollut heille se ongelma. Yksityisyyden puute sen sijaan oli. Tämä sodan aikainen yhteisöllisyys varmasti toimi itsemurhia estävänä tekijänä. Toverihenki suojasi tehokkaasti sotilaiden psyykeä. Tutkimusten mukaan se oli monille myös se tärkein syy jaksaa sotimista. Lähimmille aseveljille oltiin uskollisia ja heitä kohtaan suuntautui sotilaiden velvollisuuden tunne. Moneen mieheen sota saattoi jopa vaikuttaa niin, että oma elämä alkoi tuntua vihdoinkin merkitykselliseltä, kun isänmaa, äidinkieli, sananvapaus, naiset ja lapset olivat vaarassa ja miesten tehtävänä oli puolustaa näitä kaikkia.  Ja toki oli sellaisiakin tilastoissa näkymättömiä itsemurhakandidaatteja, jotka ajattelivat, että sodassa kuoleminen olisi sentään kunnallinen tapa tehdä itsemurha. Aina saattoi uhkarohkeasti nostaa pään juoksuhaudan yli ja sitä kautta saada sankarihautajaiset. Heitä oli todennäköisesti melko harvassa – niin vahva on sodassa ihmisen hengissä säilymisvietti. 

Vaikka sota ja korona ovat monin tavoin aivan erilaisia kriisejä, en voinut olla Pakopisteessä vertailua tekemättä, koska ihmisten käyttäytyminen näissä kriiseissä on ollut osittain hyvin samankaltaista. Samaten sekä sodan, että koronan henkisessä jälleenrakennuksessa tulee tulkintani mukaan olemaan samoja piirteitä. Mutta siitä enemmän esseessäni Ylitse Harmaan kiven. 

*

Lue lisää Pakopiste-kokoelmasta täältä. Kirja on saatavilla myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukijana vakuuttava Hannu-Pekka Björkman. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista.

Julkaistu

Tietopöllö-palkinto “Ihme ilmat!” -lasten tietokirjankin takaa löytyvälle Laura Ertimolle

Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllön saa tänä vuonna tietokirjailija Laura Ertimo. Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia.

Laura Ertimon
kirjoittama ja Mari Ahokoivun kuvittama Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu ilmestyi Into Kustannukselta syksyllä 2019. Ihme ilmat! on lajissaan ensimmäinen lapsille suunnattu tietokirja ilmastonmuutoksesta. Kirjan oikeudet on myyty jo kolmeentoista maahan (Viro, Unkari, Italia, Liettua, Meksiko, Norja, Puola, Serbia, Slovakia, Espanja, Ruotsi, Turkki, Yhdysvallat). Helmikuussa 2021 ilmestyy kirjaan pohjautuva Ihme ilmat! – Puuhakirja ilmaston pelastajille.

FM Laura Ertimo (s. 1977) on maantieteilijä ja tietokirjailija, joka on työskennellyt vapaana kirjailijana vuodesta 2015. Hän on kirjoittanut 14 tietokirjaa, joista suurin osa on suunnattu lapsille ja koko perheelle. Ertimo työstää kirjansa yhteistyössä eri kuvittajien kanssa.

Palkintoperustelut:

“Laura Ertimo on filosofian maisteri maantieteen alalta. Hän on kirjoittanut 14 tietokirjaa, joista suurin osa on suunnattu lapsille ja koko perheelle. Aiemmin hän on toiminut kartta- ja tietokirjojen kustannustoimittajana ja tuotepäällikkönä. Ertimon tausta maantieteilijänä näkyy hänen teoksissaan: Maapallomme tulee käsitellyksi monipuolisesti esittämistapoja ja -muotoja mielenkiintoisesti muutellen. – – Tietokirjassa Ihme ilmat! – Miksi ilmasto muuttuu (Into 2019, kuvittanut Mari Ahokoivu) Ertimo avaa tärkeää ja ajankohtaista kysymystä lapsille ymmärrettävällä tavalla. – – Laura Ertimo taitaa vaikeiden asioiden tiivistämisen sopivasti pilke silmäkulmassa. Hänen teoksistaan voi saada tietoa ja iloa monenlaiset lukijat, ja ne houkuttelevat myös eri ikäisiä syventymään kirjaan ja pohtimaan vaikeitakin kysymyksiä yhdessä. Laura Ertimon kirjat avaavat polkuja tärkeiden ja ajankohtaisten aiheiden äärelle.”

Tietopöllö-palkinnon saajasta päättää Suomen tietokirjailijat ry:n palkintolautakunta, johon kuuluvat vuonna 2020 Hannele Cantell (pj.), Seppo Hentilä, Agneta Rahikainen, Kati Solastie ja Kari Vaijärvi.

Aiemmin Tietopöllö-palkinnon ovat saaneet mm. Aino Havukainen, Marjut Hjelt, Markus Hotakainen, Iiris Kalliola, Mauri Kunnas, Marjatta Levanto, Martti Lintunen, Markku Löytönen, Paula Moilanen, Reetta Niemelä, Laila Nevakivi, Sami Toivonen ja Suvi Vehmanen.

Katso palkintojenjako ja Ertimon kiitospuhe Suomen tietokirjailijat ry:n Youtube-kanavalla

 

Julkaistu

Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina -uutuuskirjan ja Tallinnan tappajien oikeudet myyty Viroon

Katri Merikallion kirjoittama “Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina” ilmestyi syyskuun lopulla 2020 ja Antto Terraksen “Tallinnan tappajat” kesäkuussa 2019. Suuren suosion saavuttaneet kirjat käännetään nyt viroksi.

Katri Merikallion kirjoittama Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina on erään aktivistin ja monen järjestön tarina sodanjälkeisen Suomen rakentamisesta. Teos on koskettava tarina Tarja Halosen pitkästä urasta kansalaisjärjestöissä ja siitä, miten se on muovannut hänen ajatteluaan. Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina ilmestyy viroksi syksyllä 2021. Kirjan julkaisee Sinisukk-kustantamo.

Antto Terraksen Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet kurkistaa juuri itsenäistyneen Viron kriminaaleihin kulisseihin. Tallinnan tappajat on pysynyt jo yli vuoden Into Kustannuksen kuunnelluimpien äänikirjojen joukossa. Tallinna tapjad – Armutu aeg Eestis ilmestyy Virossa 2.12.2020. Kirjan julkaisee Tänapäev-kustantamo ja sen on kääntänyt Sander Liivak.