Risto Isomäki

Maailmanparantajan muistelmat

(1 tuotearvio)

Maailmanparantajan muistelmat on kirjailija Risto Isomäen merkittävä katsaus suomalaisen aktivismin historiaan. Isomäki on toiminut lähes läpi elämänsä aktivismin ytimessä. Maailmanparantajan muistelmissa hän kertoo jännityskirjailijan otteella kahden värikkään vuosikymmenen parhaat, jo osittain unohdetut tarinat.

Isomäki vie lukijan aitiopaikalle kansalaisyhteiskunnan kultakauteen, jonka aikana suomalaisten käynnistämät operaatiot muuttivat maailmaa. Hän osallistui itse lukuisiin kansalaiskampanjoihin ja on onnistunut säilyttämään niitä koskevia arkistoja.

Suomessa vuodet 1979–2004 olivat kansalaisjärjestöille erityisen vaikuttavaa aikaa: tiivis yhteistyö Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kansanliikkeiden kanssa pelasti lukemattomia ihmishenkiä, ja sillä oli suuri merkitys väestöräjähdyksen pysäyttämisessä ja syvän köyhyyden vähenemisessä. Kansainvälisesti Suomi pystyi näyttelemään huikeasti kokoaan suurempaa roolia, ja kotimaassa mobilisoitiin kaikkien aikojen laajimpia vetoomuksia, mielenosoituksia ja kansalaiskampanjoita.

Millaista oli toimia väsymättä kaaoksen masinoimassa maailmassa, ja miten se vaikutti Isomäen näkemyksiin oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuuksista parantaa maailmaa? Ketkä kaikki olivat mukana luomassa näitä menestystarinoita?

30,90 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Risto Isomäki
    Isomäki , Risto

    Risto Isomäen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle. Isomäki tunnetaan parhaiten yhtenä ”Climate Fictionin” eli ilmastonmuutosta käsittelevän kirjallisuuden kansainvälisisistä uranuurtajista, mutta hänen kaunokirjallinen tuotantonsa keskeisin teema on ollut ihmiskunnan muinaisten myyttien uudelleen kirjoittaminen. Uudenlaisen Atlantis-teorian esitellyt Sarasvatin hiekkaa oli Finlandiaehdokas...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Risto Isomäki ymmärsi jo nuorena, mikä on elämän tarkoitus anna 26.11.2024

“Ympäristö­liike on kulkenut harhaan jo pitkän aikaa, sanoo aktivisti­konkari Risto Isomäki.” Helsingin Sanomat 17.3.2024

Maailmanparantajan muistelmia on monin kohdin hätkähdyttävä lukea. Aluksi syntyi niin paljon ja laveana yhteistyönä suurisuuntaisia, loistavia ideoita maailmalle – ajan oloon herui yhä vähemmän taustatukea kotimaan päättäjiltä. Yhtä lailla kirja kertookin paitsi kehitysyhteistyön noususta niin sen laskusta”. Helsingin Sanomat 8.7.2023

“Metsänomistajien äänet saattoivat ratkaista eduskuntavaalien tuloksen” ‒ Hiilinieluihin ja luontokatoon liittyvät näkemykset ovat kaukana toisistaan.” Maaseudun tulevaisuus 5.7.2023

Onko nykyään vaikeampaa olla hippi kuin 1960-luvulla? Ainakin se on erilaista. Hippien perintö näkyy tänään monenkirjavana kansalaisaktivismina. Rauhan, ympäristönsuojelun ja ihmisoikeuksien aatteet ovat yhä ajankohtaisia. Hipit – mitä, missä, milloin? Yle Areena 22.6.2023

“Kirjailija Risto Isomäki on aikaan­saavimpia aktivistejamme, ja hänen muistelmansa ovat paikoin hätkähdyttävät.” Helsingin Sanomat 21.6.2023

Risto Isomäen Maailmanparantajan muistelmat oli yksi eniten uusia varauksia saanut kirja pääkaupunki­seudun Helmet-kirjastoissa 24.-31.5.2023. Helsingin Sanomat 3.6.2023

“Kirjailija Risto Isomäki on ollut pelastamassa prostituoituja Intiassa – pitkän linjan kansalaisaktivisti keräsi kokemuksensa kirjaksi.” Keskisuomalainen 28.5.2023

“Viime vuosikymmeninä käyty tieteellinen keskustelu saa Risto Isomäen pohtimaan, voisiko universumi sittenkin olla tietoisen olennon synnyttämä.” Kirkko ja Kaupunki 25.5.2023

Risto Isomäen kirjaa lukiessa törmää suureen joukkoon ihmisiä, jotka ovat todellakin tarttuneet toimeen. Isomäki kuvaa tietään maailman­parantajaksi sekä hengästyttävää määrää projekteja, joissa hän on ollut mukana: Prosenttiliike, rokotuskampanjat, Nestlé-boikotti, tupakkateollisuuden vastustaminen, Ympäristö ja kehitys ry., Green Belt Movement, erämaaliike…” Helsingin Sanomat 26.5.2023

Isomäki ei peittele epäonnistumisiakaan, mutta kirjaa lukiessa tulee toiveikas olo. Lähimenneisyys on täynnä tekoja, joilla on saatu pelastettua ja parannettua elämää, luonnon ja ihmisten.

“Kirjailija Risto Isomäki on ollut pelastamassa lapsia Bangladeshissa, sademetsiä Brasiliassa ja prostituoituja Intiassa. Pitkän linjan kansalaisaktivisti keräsi kokemuksensa kirjaksi.” Hämeen sanomat 16.5.2023

“Maailmanparantaja muistelee – kontaktit, ajoitus ja sattumat onnistuneiden kampanjoiden taustalla.” Verde 9.5.2023

“Kirjailija Risto Isomäellä on tarjota varma lääke ilmastoahdistukseen.” Itä-Häme 29.4.2023

“Aktivisti ja kirjailija Risto Isomäki ihaili jo teininä Gandhia ja ryhtyi parantamaan maailmaa. Hänestä kasvoi intohimoinen luonnonsuojelija. Henkilökohtaisen kokemuksen kautta myös eläinten oikeuksista tuli hänelle sydämen asia.” Voi hyvin 6.4.2023

“Maailmanparantajan muistelmat on oiva opus etenkin nuorille ihmisille, jotka pohdiskelevat, voiko ihminen todella vaikuttaa maailmanmenoon. Isomäellä on lukuisia esimerkkejä hankkeista ja projekteista, joilla on mahdollisesti ollut vaikutuksia laajoihin ihmisjoukkoihin. Joskus on epäonnistuttu mutta ilman yrityksiä mikään ei tietenkään etene.” MTV uutiset 31.3.2023

Maailmanparantajat muistelmat välittää ja valaa optimismia. Eivät läheskään kaikki hankkeet ole sujuneet lainkaan niin kuin niiden oli aiottu menevän, mutta kirja kertoo ihmisistä, jotka sinnikkäästi haluavat tehdä hyvää ja jotka siinä onnistuvat. Hyvin omintunnoin voi sanoa, että Risto Isomäki ja hänen kaltaisensa ovat kokoaan suurempia maailmalla.” Suomen Kuvalehti 12.3.2023

“Kirjailija ja kansalaisaktivisti Risto Isomäki kertoo uudessa kirjassaan Maailmanparantajan muistelmat (Into 2023),
että Lääkärien sosiaalinen vastuu –yhdistys, ylioppilaskunnat, Suo-
men ylioppilaskuntien liitto ja kehitysmaakauppayhdistykset kanavoivat huomattavan määrä omia keräysvarojaan sekä Suomen ulkoministeriön rahaa Bangladeshiin.” Kaleva 25.3.2023

“Kirjailija Risto Isomäki on järjestellyt yhteistyötä Suomen ja Brasilian välille Amazonin alueen sademetsien pelastamiseksi. Hänestä jo hävitetyille metsäalueille pitäisi saada lisää puita. Kaikki puut kelpaavat: metsäteollisuuden suosimat eukalyptukset ja jopa biotaloudessa hyödynnettävät öljypalmut.” Suomen Kuvalehti 20.3.2023

“On hieno asia, että Risto Isomäki on kirjoittanut muistelmansa juuri tällä tyylillä – kansalaisliikkeiden muistelmina. Monet yhden asian ympäristö- ja kehitysmaaliikkeet ovat olleet edellä aikaansa ja esittäneet konkreettisia ja toimivia ruohonjuuritason ratkaisuja globaaleihin kriiseihin. Parhaat näistä liikkeistä skaalautuivat lyhyessä ajassa kansainväliselle tasolle. Ne tekivät sitä, mitä 2000-luvulla innovatiiviset yritykset tekevät. Ja mitä 2000-luvun kansalaisliikkeiden tulisi tehdä.” Kulttuuritoimitus 11.3.2023

“Risto Isomäki, voidaanko ilmastonmuutoksen torjunnassa vielä onnistua?” Kulttuuriykkönen 6.3.2023

Risto Isomäki Arto Nybergissa. Yle 5.3.2023, haastattelu alkaa kohdasta 25:00 

“Ihmiskunnalla on vielä toivoa.” Risto Isomäki Voi hyvin -lehdessä 3/2023

Tunnettu ympäristöaktivisti Risto Isomäki: “Olen vahvemmin ydinvoiman vastustaja kuin koskaan aiemmin.  MTV uutiset 5.3.2023

Risto Isomäki ja Maailmanparantajan muistelmat Huomenta Suomessa 1.3.2023. Haastattelu alkaa kohdasta 2:16:19.

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

1 arvio tuotteelle Maailmanparantajan muistelmat

  1. Riitta

    Isomäki näyttää jälleen. Tämä on suurten onnistumisten kirja ja hyvä ja ajankohtainen muistutus siitä, miten olemme yhteistoiminnalla muuttaneet maailmaa monta kertaa vielä ihan lähimenneisyydessä ja ihan tuntuvalla tavalla. Se on ollut osallistujille erittäin palkitsevaa ja ehdottomasti sellaista, jota kannattaa jatkaa. Ongelmia riittää, mutta on vapauttavaa tehdä niille jotakin. Lets go!

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Pimeää jäätä

Pimeää jäätä

28,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Food, Health and Climate

Food, Health and Climate

9,99 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Baobab & Marula

Baobab & Marula

28,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Maailmanparantajan muistelmat
Katselet: Maailmanparantajan muistelmat 30,90 
Valitse vaihtoehdoista
54
  • Tuote lisättiin koriin
54
Ostoskorisi
Ihan v*tun zen
Ihan v*tun zen
Hinta: 19,90 
- +
139,30 
Olet minulle rakas
Olet minulle rakas
Hinta: 11,90 
- +
119,00 
Rauhan ytimessä
Rauhan ytimessä
Hinta: 26,00  5,90 
- +
5,90 
Ihan v*tun helppoo
Ihan v*tun helppoo
Hinta: 19,90 
- +
159,20 
Poikakirja – Opas kehoon ja mieleen
Poikakirja
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Mistä minut on tehty?
Mistä minut on tehty?
Hinta: 25,90 
- +
77,70 
Toivon tänään
Toivon tänään
Hinta: 11,90 
- +
23,80 
Sijoiltaan menneet
Sijoiltaan menneet
Hinta: 26,00  5,90 
- +
5,90 
Työväenluokan  asema Englannissa
Työväenluokan asema Englannissa
Hinta: 10,00 
- +
10,00 
Ihan v*tun sama
Ihan v*tun sama
Hinta: 19,90 
- +
99,50 
Majatalo omenapuiden katveessa
Majatalo omenapuiden katveessa
Versio:

Painettu kirja

Hinta: 28,90 
- +
28,90 
Kuri
Kuri
Hinta: 24,00  5,90 
- +
5,90 
Koirakamut ja huono turkkipäivä
Koirakamut ja huono turkkipäivä
Hinta: 16,00 
- +
16,00 
Tulilahden murhamysteeri
Tulilahden murhamysteeri
Hinta: 28,90 
- +
28,90 
Blokkien paluu
Blokkien paluu
Hinta: 26,00  5,90 
- +
5,90 
Tyttö joka pakeni Auschwitzista
Tyttö joka pakeni Auschwitzista
Versio:

Äänikirja

Hinta: 15,90 
- +
15,90 
Lapseni, olet minulle rakas
Lapseni, olet minulle rakas
Hinta: 11,90 
- +
11,90 
Tyttö joka pakeni Auschwitzista
Tyttö joka pakeni Auschwitzista
Versio:

Painettu kirja

Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Politiikan pinnan vangit
Politiikan pinnan vangit
Versio:

Äänikirja

Hinta: 15,90 
- +
15,90 
Villi jouluvegaani
Villi jouluvegaani
Hinta: 10,00 
- +
10,00 
Koirakamut ja täystuho
Koirakamut ja täystuho
Hinta: 16,00 
- +
16,00 
Lihansyöjien maa
Lihansyöjien maa
Hinta: 20,90  5,90 
- +
5,90 
Herää, koulu!
Herää, koulu!
Hinta: 18,00  5,90 
- +
5,90 
Urheilu 30 sekunnissa
Urheilu 30 sekunnissa
Hinta: 11,00 
- +
11,00 
Kuningasjako
Kuningasjako
Hinta: 30,00  5,90 
- +
5,90 
Kuollut karkuteillä
Kuollut karkuteillä
Hinta: 28,90 
- +
57,80 
Rauhantutkimus kautta vuosien
Rauhantutkimus kautta vuosien
Hinta: 25,90 
- +
25,90 
Siperian veriset lumet
Siperian veriset lumet
Hinta: 29,00  5,90 
- +
5,90 
Krakenin saari
Krakenin saari
Hinta: 29,90 
- +
59,80 
Se on ihan susi
Se on ihan susi
Hinta: 16,90 
- +
16,90 
Housuvaaran uimahalli
Housuvaaran uimahalli
Hinta: 16,90 
- +
16,90 
Valheellinen elämä
Valheellinen elämä
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Kuolleetkin ghostaa
Kuolleetkin ghostaa
Hinta: 22,90  4,90 
- +
4,90 
Meri-karhun kaukaiset kaverit
Meri-karhun kaukaiset kaverit
Hinta: 20,90 
- +
20,90 
Hyönteiset 30 sekunnissa
Hyönteiset 30 sekunnissa
Hinta: 11,00 
- +
11,00 
Sands of Sarasvati
Sands of Sarasvati
Hinta: 14,90 
- +
14,90 
Meri-karhun joulu
Meri-karhun joulu
Hinta: 20,90 
- +
20,90 
Arkkitehti
Arkkitehti
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Elämän kynnyksellä
Elämän kynnyksellä
Hinta: 26,00  5,90 
- +
5,90 
Jengisotien kasvot
Jengisotien kasvot
Hinta: 29,90 
- +
29,90 
Psykiatrian historia
Psykiatrian historia
Hinta: 30,90 
- +
30,90 
Pienen maan selviytymistarina
Pienen maan selviytymistarina
Hinta: 23,90  5,90 
- +
5,90 
Huijareidenpaljastaja
Huijareidenpaljastaja
Hinta: 28,90 
- +
28,90 
Miten sä kehtaat?
Miten sä kehtaat?
Hinta: 27,90 
- +
27,90 
Ihan v*tun onnellinen
Ihan v*tun onnellinen
Hinta: 19,90 
- +
19,90 
Have You Met the Fox Family
Have You Met the Fox Family
Hinta: 29,90 
- +
59,80 
Hurja jengi
Hurja jengi
Hinta: 16,90 
- +
16,90 
Me Lintuset
Me Lintuset
Hinta: 18,90 
- +
18,90 
Pikkuinen unelmien kaksio
Pikkuinen unelmien kaksio
Hinta: 25,90 
- +
25,90 
Viikunapuun varjossa
Viikunapuun varjossa
Versio:

Painettu kirja

Hinta: 26,90 
- +
26,90 
Erakot
Erakot
Versio:

Painettu kirja

Hinta: 15,00 
- +
15,00 
hurja-hantta
Hurja Hantta
Versio:

Äänikirja

Hinta: 15,90 
- +
15,90 
Kauneuden kirous
Kauneuden kirous
Hinta: 11,00  5,90 
- +
5,90 
Äidin kaipuu
Äidin kaipuu
Hinta: 23,90  5,90 
- +
5,90 
    Laske postimaksu
    Toimitusvalinnat päivitetään kassalla.
    Käytä kuponki
      Kirjoja josta saattaisit pitää
      Kirjoja josta saattaisit pitää