Ester Pasternak kävelee Auschwitzin porteista ulos juuri ja juuri elossa. Hän etsii epätoivoisesti vastasyntyneenä sylistään riistettyä tytärtä, jonka käsivarteen on tatuoitu sama numero kuin hänen omaansa.
Eurooppa on kaaoksessa, juutalaisperheet on revitty hajalle ja ihmiset kaipaavat rakkaitaan. Ester ja hänen miehensä Philip kulkevat orpokodista ja sairaalasta toiseen etsien tytärtään. Näin he löytävät orvoksi jääneen Olivian, jonka synnytyksessä Ester avusti Auschwitzissa. He adoptoivat tytön, ja hänestä tulee heidän oma tyttärensä. Silti he kaipaavat tytärtä, jolle antoivat nimeksi Pippa.
Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin Ester ja Philip perheineen ovat asettuneet Itä-Saksan Stalinstadtiin. Olivia opiskelee, auttaa äitiään kätilön töissä ja rakastaa urheilua. Eräänä päivänä hän kokeilee koulussa ensimmäisen kerran keihäänheittoa ja löytää lajinsa. Hänet lähetetään harjoittelemaan arvostettuun berliiniläiseen urheiluseuraan Dynamoon. Siellä hän tapaa komean Hansin ja rakastuu tulisesti.
Samaan aikaan Berliinin länsipuolella 17-vuotias Kirsten Meyer elää elämäänsä sodan rikkomassa perheessä. Hän käy koulua, työskentelee tarjoilijana kahvilassa ja asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Kirstenin elämä mullistuu, kun hänen isänsä – tunnettu natsi – ilmestyy takaisin kotiin. Selviää, että Kirsten ei olekaan äitinsä ja isänsä biologinen lapsi.
Auschwitzin kadonneet lapset on syvästi koskettava ja vastaansanomattoman mukaansatempaava kertomus äidin ja tytärten rohkeudesta ja päättäväisyydestä sodan rikki repimässä maailmassa. Stuart yhdistää taitavasti todellisia historiallisia tapahtumia fiktiivisten henkilöhahmojensa tarinoihin. Esterin, Olivian ja Kirsten tarinan kautta hän käsittelee koskettavasti vaikeita aiheita, sotaa ja kaikkea siihen liittyvää kauhua.
Anna Stuart asuu Englannin Derbyshiressa. Hän opiskeli kirjallisuutta Cambridgessa ja työskenteli sen jälkeen tehdassuunnittelijana, ennen kuin palasi ensimmäisen rakkautensa pariin ja ryhtyi kirjailijaksi. Vuonna 2023 suomalaiset lukijat ihastuivat hänen historialliseen Auschwitzin kätilö -romaaniinsa. Auschwitzin kadonneet lapset on sen odotettu jatko-osa.
Opa Suominen on istunut tuomion törkeästä huumausainerikoksesta ja kokenut henkilökohtaisesti rikollismaailman karuuden. Hän avaa Essokauppiaan päiväkirjassa, miltä huumekauppiaan paine tuntuu kulissien takana ja mitä se oikeasti on ihmisestä, joka sitä tekee.
Oman tarinansa lisäksi Suominen avaa kirjassa kuuden muun rikos- ja päihdemaailmaan eksyneen ihmisen ajatuksia elämästä ja valinnoista.
Tarinaansa avaavat muun muassa Suomen suurimmassa huumevyyhdissä tuomittu perheenisä:
”Vaikka mä oon aina tehnyt omasta mielestäni asioita hyvin ja perinpohjin, niin nykyään mä teen ne oikein.”
Adhd:nsa ja musiikkiuransa kanssa taisteleva räppäri:
”Kun sua on piesty ja potkittu. Viiletty puukolla ja tökitty aseella niin pakkohan sen järjen on jossain kohtaa sanoa, että on parempi pysyä kaukana, jos haluaa hengissä pysyä.”
Moottoripyöräkerholainen:
”Äidin katkolle vieminen ja sen hetkellinen raitistuminen on yksi suurimpia juttuja, mitä mä olen kokenut oman raittiuden myötä.”
Kansainvälisen pörssiyhtiön turvallisuuspäällikkö:
”Lapsena kun mä en voinut haaveilla mistään, niin nykyään mä haaveilen.”
Viinapirua vastaan taisteleva palkittu tatuoitsija:
”Vaikeinta tässä kaikessa mulle on ollut sen myöntäminen itselleni, että mä olen addikti ja mä olen sairas.”
Sekä vuosikymmeniä jengirikollisen rinnalla pysynyt vaimo:
”Kyllä mä ymmärrän, että ihmisten on hyvin vaikea samaistua ja ymmärtää tätä, mutta tätä tämä on ollut ja tulee olemaan. Tämä on minun valintani.”
Kirjassa elämästään kertovat henkilöt ovat saaneet itse päättää, kertovatko he tarinansa omilla kasvoillaan vai nimettöminä. Toiset ovat päättäneet pysytellä nimettöminä, koska perhettä, läheisiä ja itseä pitää yhä suojella, jos ei muilta niin itseltä.
Huumekauppiaan arki ei ole Suomisen mukaan pelkkää juhlaa, vaikka juhliakin toki oli: ”Mitä enempi mä oon muistellut menneitä niin sitä surullisempaa musta on ollut huomata, miten stressaantunut ja kaukana olin oikeasta minästäni vuosina, jolloin tein mitä tein.”
Ahdistusta aiheutti myös rahan määrä. ”Parhaimmillaan tai pahimmillaan kotona oli kymmeniä tuhansia euroja käteistä. Jemmasin rahapinoja patterien välin, lattia- ja seinälistojen taakse, liesituulettimen hormeihin ja monenlaisiin koloihin, minne vain keksinkin seteleitä piilottaa. Taisi niitä olla joskus pakkasessakin kalapuikkojen seassa. Luoja, että se ahdisti”
Kirjan tarinoiden tarkoituksena on kertoa eletystä elämästä, onpa se sitten lukijan mielestä hyvä tai huono elämä hänen mittapuullaan.
Äänikirjan lukee Aku Laitinen.
Olli ”Opa” Suominen (s. 1976) on vuosikymmeniä ravintola- ja media-alalla työskennellyt oman tiensä kulkija, joka eksyi itse aikanaan polulta pientareelle. Hän on viiden lapsen isäpuoli, joka toimii freelancertoimittajana ja tuottaa sisältöä eri medioille ja yrityksille niin Suomessa kuin Baltiassa.
Uusi kotimainen viihderomaani tarjoaa samaistumispintaa ja lämmintä huumoria
Laura Suomelan odotettu Pioneja ja peitetarinoita jatkaa kiitettyä, Tampereelle sijoittuvaa feel good-sarjaa. Romaanin päähenkilö, nelikymppinen Helena, on irtautunut näköalattomasta oravanpyörästä ja karannut unelmiensa perässä työskentelemään kukkakauppaan. Se on vaatinut pienen peitetarinan, mutta työ huumaavien tuoksujen ja unohtumattomien kohtaamisten keskellä on sen arvoista.
Pelkkää ruusuilla tanssimista elämä ei kukkienkaan keskellä tosin ole. Kun Helenan Hartsa-puolison äkillisen Helsingin-reissun todellinen syy paljastuu, avautuu Helenankin elämässä uusi sivu. Lisämausteensa juoneen tuo myös Helenan äiti, joka muuttaa seinänaapuriksi ja aiheuttaa tyttärelleen niin hupia kuin harmaita hiuksia.
Romaanissa Helena kipuilee syyllisyyden ja terveiden rajojen vetämisen ristipaineessa. Pitkä parisuhde pistää punnitsemaan, kumman ehdoilla valintoja lopulta tehdään. Myös tyhjentynyt kotipesä nostaa Helenassa pintaan tunteiden koko kirjon, samoin oman äidin jatkuva tarvitsevuus. Helenan inhimillisyys ja kyky nähdä elämän kauneus pienissä asioissa tekevät hänestä tunnistettavan hahmon, jonka matkassa lukija pääsee kokemaan elämän koko kirjon.
Suomela itse kertoo: ”Olen aina halunnut tuoda päähenkilön kautta samaistumispintaa tavalliseen elämään ja tarjota lukijalle tunteen, että tuo voisi tapahtua minullekin. Kirjoissani arki ja elämän käännekohdat ovat herkullista polttoainetta dialogeille sekä henkilöhahmojen välisille kemioille.”
Suomelan mukaan hyvä feel good-kirja heijastaa elämän värejä laajalla spektrillä. Uusi romaani kutsuu lukijat näkemään, että tavallinen elämä on ainutlaatuisuudessaan kaunis seikkailu kaikkine säröineen ja iloineen.
Laura Suomela on tunnettu lastenkirjoistaan sekä nuortenromaaneistaan, jotka ovat saaneet paljon kiitosta. Suomelan Minä vastaan marraskuu (2022) oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana. Pioneja ja peitetarinoita on toinen osa Blooming You -sarjassa, jonka ensimmäinen osa Tulppaanitoiveunia ilmestyi viime vuonna.
Mies ja merilehmä on jännittävä seikkailukertomus ja puheenvuoro luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta. Teos julkaistiin alun perin vuonna 2019.
Aura KoivistonMies ja merilehmäon kertomus intohimoisesta saksalaisesta tiedemiehestä Georg Stelleristä, joka purjehti 1740-luvulla Alaskaan legendaarisen Vitus Beringin retkikunnan jäsenenä. Matkalla hän löysi lukuisia uusia eläin- ja kasvilajeja, muun muassa stellerinmerilehmän, jota kukaan muu tutkija ei koskaan nähnyt: laji kuoli sukupuuttoon vain 27 vuotta myöhemmin. Yksi luuranko on säilynyt meillä Suomessa, Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.
Bering ja Steller haaksirikkoutuivat Beringin saarelle, jonne Bering kuoli, kuten moni muukin miehistön jäsen. Steller selvisi hengissä suuresta seikkailustaan ja ehti tutkia vielä Kamtšatkaa ja Siperiaa, kunnes menehtyi kotimatkalla Venäjällä vain 37-vuotiaana.
Mies ja merilehmä -kirja kertoo Stellerin huikean tarinan, mutta samalla siinä pohditaan myös entisajan luonnontutkijoiden maailmaa ja maailmankuvaa. Millainen oli heidän suhteensa luontoon, vallanpitäjiin tai uskontoon – ja miten se on aikojen saatossa muuttunut?
Lukijoiden kommentit:
“Mielenkiintoinen tihenevä tarina Stelleristä. Vaikea lopettaa lukeminen välillä. Hyvä katsaus 1700 lv. maailmaan. Huolellista työtä.”
“Yhtäältä mielenkiintoinen kulttuurihistoriallinen dokumentti ja huikean jännittävä seikkailukertomus, toisaalta palava puheenvuoro luonnon monimuotoisuuden suojelun puolesta. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Vahva suositus seikkailujen ja luonnon ystäville.”
Kirja on käännetty saksaksi ja venäjäksi.
Mies ja merilehmä löytyy myös äänikirjana ja sen lukee Johanna Kokko.
Aura Koivisto vietti lapsuutensa Korkeasaaren eläintarhassa ja viihtyy edelleen muiden lajien seurassa. Hän kirjoittaa luontoaiheisia lehtijuttuja ja on julkaissut sekä lapsille että aikuisille suunnattua tieto- ja kaunokirjallisuutta, yhteensä parikymmentä kirjaa, joista tuoreimmat Elämä eläinten kanssaja Harhamat.
”Arne Dahl osoittaa jälleen, miten erinomainen, kauniisti kirjoitettu, nautittava ja polttavan ajankohtainen ruotsalainen rikosromaani voi olla.”– Skånska Dagbladet
Suuren teräskonsernin johtajan BMW räjähtää moottoritiellä. Tapausta pidetään onnettomuutena, kunnes tapahtuu toinen samankaltainen isku. Samaan aikaan rikoskomisario Eva Nyman saa salaperäisen kirjeen, jossa uhataan vieläkin pahemmalla iskulla. Kirjeen sanavalinnat saavat Nymanin epäilemään sen kirjoittajaksi kauan sitten kadonnutta kollegaansa Lukas Friselliä, jota hän olisi mieluummin ajattelematta.
Nyman kokoaa kasaan vakaviin ja epätavallisiin rikoksiin erikoistuneen NOVA-ryhmänsä. Nymanin lisäksi ryhmään kuuluvat juuri miehensä traagisesti menettänyt Annika ”Ankka” Stolt, Afganistanista lapsena Ruotsiin paennut Shabir Sarwani, Anton Lindberg, joka ei tunnu pääsevän irti huhtikuun 2022 pääsiäsmellakoista, sekä Sonja Ryd, jonka kanssa Nymanilla on pitkä ja vaiheikas historia. Yhdessä heidän on pysäytettävä pommittaja ennen seuraavaa iskua.
Terroripommittajan kohteet näyttävät liittyvän ilmastoon ja sen pahimpiin saastuttajiin. Voisiko ilmastoterroristi todella olla Eva Nymanin entinen pomo Frisell, joka huhujen mukaan asuu syvällä metsässä ja elää omavaraisena survivalistina? Vai yrittääkö joku lavastaa tämän syylliseksi?
Pahan piirissä aloittaa jännityksen mestarin Arne Dahlin uuden ylistetyn sarjan, joka seuraa rikoskomisario Eva Nymania ja hänen värikästä NOVA-ryhmäänsä. Mukaansatempaava trilleri vie lukijan syvälle Ruotsin metsiin jahtaamaan maan vaarallisinta rikollista.
Pahan piirissä on ajankohtainen, ajatuksia herättävä ja viihdyttävä murhamysteeri, jonka tapahtumien lonkerot ulottuvat myös Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Se on täynnä omaperäisiä ja aitoja henkilöhahmoja ja jännittäviä juonenkäänteitä.
“Vahva alku Dahlin uudelle sarjalle.” – Dagens Nyheter
Arne Dahl on yksi Pohjoismaiden parhaista rikoskirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty yli 32 kielelle. Dahl on palkittu Saksan, Tanskan ja Ruotsin tärkeimmillä rikoskirjailijapalkinnoilla.
Pahan piirissä aloittaa Dahlin pitkään odotetun NOVA-sarjan. Sen käännösoikeudet on myyty jo 18 maahan ja se on noussut bestsellerlistoille useassa maassa.
Katleena Kortesuon teos Tunteet tapissa: Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan on julkaistu äänikirjana, jonka luenta on toteutettu tekoälyn avulla. Lexofonin ja Into Kustannuksen yhteistyönä syntyneen äänikirjan luennassa on hyödynnetty ääniartisti Carla Rindellin ääntä.
Lexofon on äänituotantoyhtiö, joka tuottaa eturivin ääniartistien ääniin perustuvia tekoälyääniä. Lexofon on ääniartistien perustama yritys, jonka päämääränä on varmistaa, että ääniartistien ammattitaitoa hyödynnetään tekoälyllä tuotetussa sisällössä laillisesti, sovitusti ja reilusti.
”Olemme todella iloisia yhteistyöstä Into kustannuksen kanssa. Samalla kun he etenevät rohkeasti tekoälyn hyödyntämisessä, heille on vähintään yhtä tärkeää kuin meille, että luovien ammattilaisten arvostusta ylläpidetään. Näemme, että tekoäly voi sekä tehostaa kustannustoimintaa että avata sekä kirjailijoille että ääniartisteille uusia mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja ansaintaan.” Lexofonin toimitusjohtaja Reidar Wasenius kertoo.
Tekoäly parantaa kirjojen saatavuutta
Julkaistu teos on Into Kustannuksen ensimmäinen tekoälyavusteisesti luettu äänikirja. Hankkeen päämääränä on ollut tutkia, minkälaisia mahdollisuuksia tekoäly tuo kirjatuotantoon ja voisiko sillä esimerkiksi keventää äänikirjan isoja tuotantokustannuksia.
”Julkaisemme paljon yhteiskunnallisesti tärkeää tietokirjallisuutta, mutta kaikkien tietokirjojemme julkaiseminen äänikirjoina ei ole kannattavaa, sillä lukuaikapalveluissa kilpailu huomiosta on kovaa. Teknologian ja tekoälyn kehitys voi keventää tuotantoon kuluvia kustannuksia ja aikaa, mikä puolestaan voi taata yhteiskunnallisesti tärkeän kirjallisuuden saatavuuden jatkossakin”, Into Kustannuksen äänikirjatuottaja Essi Tapaninen toteaa.
Äänikirjan julkaisussa on noudatettu avoimuuden periaatetta. Sekä kirjan tuotetiedoissa että nauhoitteen alussa ilmaistaan selkeästi, että luenta on toteutettu tekoälyn avustuksella. Vaikka hankkeen tavoitteena on ollut myös keventää tuotantokustannuksia, luennasta on haluttu tehdä mahdollisimman laadukas.
”Tuotantoprosessin aikana meille kuitenkin kirkastui, että ensisijainen tavoitteemme ei ole luoda luentaa, joka kuulostaisi erehdyttävästi oikealta ihmiseltä vaan tärkeimmät laatukriteerit ovat, että luenta on ymmärrettävää ja sitä on helppo seurata ja miellyttävä kuunnella.” Essi Tapaninen tuo esiin.
Kirjailija on osallistunut kehitystyöhön
Tunteet tapissa -teoksen kirjailija Katleena Kortesuo on osallistunut äänikirjan tuotantoprosessiin ja suhtautuu innostuneesti tekoälyavusteisen luennan mahdollisuuksiin:
”Nähdäkseni erityisesti tietokirjoissa AI-luenta on parhaimmillaan, koska tietokirjassa ei tarvita varsinaista ääninäyttelemistä. Tekoäly nopeuttaa äänikirjojen tuotantoa ja laajentaa kuluttajan valinnanvaraa. Kenties jatkossa äänikirjoista on saatavilla kaksi eri vaihtoehtoa: tekoälyn tuottama neutraali versio ja ääninäyttelijän persoonallisempi versio. Tarjolla ei enää olisi yhden koon sukkahousuja, vaan jokainen kuuntelija voi löytää mieleisensä äänen ja tunnelman”, Kortesuo miettii.
Tunteet tapissa -teos tarkastelee analyyttisesti ja kriittisesti aikaamme, jossa tehdään tärkeitä yhteiskunnallisia päätöksiä äärimmäisen tunnevetoisesti. Ajattelutavan muutos suhteessa tunteisiin on alkanut noin 1990-luvulla ja vahvistunut sosiaalisen median myötä. Tunteet ovat tärkeitä – mutta ne eivät silti aina ole oikeassa. Kortesuon mukaan meidän olisi tunnistettava tunteiden vaikutukset itseemme, jotta emme päädy tekemään lyhytnäköisiä päätöksiä ja ohittamaan oleellisia näkökulmia. Yhteiskunnassa tulisi olla tilaa harkinnalle, rauhalliselle keskustelulle ja kestävälle päätöksenteolle.
Tekoälyavusteisesti tuotetut äänikirjat tavallisten äänikirjojen rinnalle
Uusi julkaisu ei kuitenkaan tarkoita, että Into Kustannus siirtyisi jatkossa julkaisemaan pelkästään tekoälyavusteisesti luettuja kirjoja. Tekoälyavusteisesti tuotetut kirjat voivat kuitenkin tulla perinteisellä tavalla tuotettujen äänikirjojen rinnalle.
”Kehitystyö jatkuu vielä, ja ennen kaikkea tämä on keskustelunavaus. Odotamme innolla kuuntelijoiden palautetta. Kuunnelkaa ja kertokaa meille, mitä olette luennasta mieltä”, Essi Tapaninen summaa.
Into Kustannus on kotimainen itsenäinen kustantamo, joka on vuodesta 2007 lähtien toteuttanut visiotaan rohkeasta ja vastuullisesta julkaisutoiminnasta. Into julkaisee vuosittain noin 80 kirjaa.
Lexofon on vuonna 2024 perustettu mediatuotantoyhtiö, joka tuottaa tekoälyääniä eturivin ääniartistien äänistä. Yhtiön ovat perustaneet ääniartistit Reidar Wasenius ja Pasi Ruohonen kumppaneineen.
Katleena Kortesuo on tunnettu tietokirjailija ja viestinnän kouluttaja. Kortesuo on kirjoittanut yli 40 tietokirjaa – viimeisimpänä Journalismin kuolema – mitä medialle oikein tapahtui (Tammi 2022) – ja hänet on palkittu Kultasulalla, Hopeasulalla ja Tietokirjailija-palkinnolla.
Elissa piirsi salaa iltaisin, Saimi luopui taiteilijanurastaan, ja Greta maalasi mielisairaalassa. He ovat suurmiestensä varjoon jääneitä naisia, jotka halusivat tulla nähdyksi.
Moona Laakson teos Naisia jotka etsivät suurta tulta kertoo 1900-luvulla eläneistä suomalaisista naisista, jotka maalasivat, kirjoittivat, soittivat ja loivat. Osa heistä jätti jälkeensä kuolemattomia runoja, rakennuksia ja taideteoksia, jotka nousevat nyt ansaitsemaansa arvostukseen. Osalta jäi jälkeen vähemmän.
Naisten päiväkirjamerkinnät ja kirjeet avaavat ikkunan siihen, millaista oli olla nainen sata tai viisikymmentä vuotta sitten, kun intohimona oli heiltä odotettujen avioliiton ja lastenhoidon rinnalla tai sijaan taide ja hurja luovuus. Laakso kirjoittaa naisten saavutuksista, toteutumattomista haaveista ja heidän ainutlaatuisista taiteilijaliitoistaan rehellisesti, tunteella ja välillä omaan kirjailijaelämäänsä peilaten.
Laakso oli Turun taidemuseossa kiertelemässä, kun hän törmäsi Akseli Gallen-Kallelan mielipiteeseen naistaiteilijoista: ”He voisivat paremmin hyödyttää maataan ja jälkimaailmaa synnyttämällä muutamia pulskia poikia.”
”Selvää on, etten halua yhtyä Akseli Gallen-Kallelan mielipiteeseen”, Laakso kirjoittaa. Siksi hän halusi kertoa varjonaisten elämistä. Naisten, jotka halusivat jättää jälkeensä muuta(kin) kuin pulskia poikia. Heiltä jäi jälkeensä maalauksia, piirroksia, päiväkirjoja, rakennuksia, ideoita ja ajatuksia, hengen ja sielun tuotoksia – ja kapinaa.
Naisena oman taiteellisen uran luominen oli 1900-luvulla vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa se oli, jos meni naimisiin suuren taiteilijan kanssa. Siksi tänä päivänä tuntemamme suuret naistaiteilijat olivat lähes poikkeuksetta naimattomia. Avioliitto oli este, mutta se ei estänyt kapinallisia varjonaisia pyrkimästä valoon itseilmaisun kautta.
Kaikki kirjan naiset kamppailivat näkymättömyyttä vastaan. Greta Hällfors-Sipilä, taidemaalari Sulho Sipilän puoliso, maalasi yhdessä miehensä kanssa, mutta ei saanut elinaikanaan yhtään omaa näyttelyä. Hänen maalauksiaan kirjattiin virheellisesti Sulhon maalaamiksi tai niitä pidettiin miehen jäljittelynä. Nykyään monien mielestä Greta oli todellisuudessa miestään radikaalimpi avantgardin uudistaja. Sulhon matkustaessa maailmalla Greta odotti miestään kotona ja yritti maalata. Lopulta hänet suljettiin mielisairaalaan, jossa hän vain jatkoi maalaamistaan. Luovuuden paloa oli mahdotonta sammuttaa.
Myös runoilija L. Onerva (Hilja Onerva Lehtinen) suljettiin hetkeksi mielisairaalaan. Siellä hän kirjoitti tuhansia runoja, ja syntyi runokokoelma Pursi, ”vangitun ihmisen hätähuuto”, jolle myönnettiin arvostettu Aleksis Kivi -palkinto. Synkimpinä hetkinä taide, luominen, itsensä ilmaisu ja joskus pelkkä siitä haaveilu pitivät varjonaiset kiinni elämässä. Onervalla kumppaneita oli kaksi: aviomies, säveltäjä Leevi Madetoja ja kenties vielä suurempi rakkaus, runoilija Eino Leino. Ainutlaatuisen kapinallinen Onerva halusi nuoresta asti olla jotain suurta, mutta 1900-luvun alussa mahdollisuuksia naisille oli vähän. Hänen runoutensa nähtiin harmittavan pitkään vain hänen miestensä kautta.
Kirjan naiset elivät ainutlaatuisissa taitelijasuhteissa, toiset vähemmän onnellisissa kuin toiset. Mielenkiintoisena poikkeuksena on Kirsti Gallen-Kallela, jonka elämän päälle varjo ei langennut puolison vaan isän suuruudesta. Kirsti eli elämäänsä suuren taiteilijaisänsä varjossa ja haki koko elämänsä omaa kutsumustaan – hän oli arvostettu sellisti, joka kuitenkin isänsä tahdosta myös teki kuva- ja tekstiilitaidetta. Muiden varjonaisten tapaan hän ei löytänyt täyttymystä vaimon tai äidin roolista, vaan etsi vimmaisesti itsensä ilmaisun muotoa. Hieman ennen kuolemaansa hän totesi: ”En löytänyt itseäni.”
Kirjan naiset eivät välttämättä jääneet täysin puolison varjoon, mutta he jäivät maailmalle näkymättömäksi. Ristivalotusta kirjaan tuo taidegraafikko Tuulikki Pietilä, joka loi kumppaninsa Tove Janssonin kanssa tasa-arvoisen taiteilijaliiton mutta joka myös jäi suurelle yleisölle puolisoaan vieraammaksi. Laakso kysyy, onko kahden taiteilijan tasa-arvoinen liitto mahdollinen vai onko toinen aina toista suurempi (ja ennen ”suurempi” on lähes poikkeuksetta ollut mies, vaikka nainen olisi todellisuudessa ollut lahjakkaampi).
Saimi Järnefelt jätti lupaavasti alkaneen näyttelijän uransa mentyään naimisiin taiteilija Eero Järnefeltin kanssa ja vuodattaa myöhemmin päiväkirjan sivuille tuskaa menetetystä lahjasta sekä kaipuusta ja palosta näyttämölle. Majsi Salokivi oli lahjakas laulaja ja soittaja, kirjoittaja ja maalari, mutta piti miestään, taidemaalari Santeri Salokiveä itseään lahjakkaampana. Majsi ei jättänyt itsestään jälkiä jälkipolville, mutta kirjeet kertovat luovuuden palosta, jonka edelle lopulta avioliitto ja suuren miehen taiteellisen työn tukeminen menivät. Aino ja Elissa olivat molemmat lahjakkaita arkkitehtejä, joiden oli usein vaikeaa tulla nähdyksi Alvar Aallon suuressa varjossa. Helmi Vartiainen joutui misogynistimiehensä, taidemaalari Tyko Sallisen nujertamaksi, ja myös hänen kuolemaansa liittyy vastaamattomia kysymyksiä.
Moona Laakso on vapaa toimittaja, joka kirjoittaa muun muassa Me Naisiin ja Helsingin Sanomiin. Hän on kirjoittanut kirjat Vaurastu kuin nainen (Into 2021) ja Menesty kuin mies (Into 2023), joissa äänessä ovat nykymenestyjät. Laakso kirjoittaa ymmärtääkseen ihmisiä ja elämää. Kuultuaan kyllästymiseen asti miesten kiittelevän vaimojaan menestyksensä tukemisesta, Laaksoa alkoi kiinnostaa nämä miestensä taustavaikuttajat, jotka pyrkivät ja onnistuivat puolisoidensa suuruuden rinnalla luomaan myös omaa, vaikka historia muistaisikin heidät vain vaimoina tai tukijoina.
Marjo Ahlstenin historiateos kertoo Valkeakosken naiskaartin taistelusta Suomen sisällissodassa.
Valkeakosken naiskaarti on sisällissodan ylistetyimpiä komppanioita. Kirjailija Marjo Ahlsten antaa kasvot jokaiselle Valkeakosken naiskaartilaiselle, joiden käsittämättömästä kohtalosta ei yli sadan vuoden aikana ole kirjoitettu ainuttakaan tietokirjaa. Ahlsten selvittää, minkälaista taistelua nuo hurjat naiset kävivät vuonna 1918.
Keitä nämä naiset olivat, miten Valkeakosken naiskaarti syntyi ja missä ja miten se taisteli? Mikä oli kaartilaisten osuus Valkeakosken herrojen murhiin, ja miksi naiset lopulta päätyivät teloitusriviin?
Naiskaarti 1918 on kertomus rohkeudesta ja elämän merkityksellisyydestä. Valkeakosken naiskomppanian surullinen tarina perustuu laajoihin arkisto- ja muistitietoaineistoihin. Historiallisen tiedon ohessa Ahlsten kirjaa kokemuksiaan aggressiivisesta ja parantumattomasta sairaudestaan, joka pakottaa hänet keskittymään tärkeimpään elämässä.
YTT Marjo Ahlsten on tutkija ja tietokirjailija Lahdesta. Hän on opettanut oikeussosiologiaa yliopistossa ja historiaa ja äidinkieltä lukioissa. Hän on julkaissut aiemmin Marjo Liukkosen nimellä teokset Hennalan naismurhat 1918 (Vastapaino 2018) ja Teloitusjonossa, Hennalan miesvankien kohtalot 1918–1919 (Atena 2019).
Ilkka Olavin Agenttimummo ja salainen huussi riemastuttaa nuoria lukijoita vauhdikkailla juonenkäänteillään. Jani Kaaron kirjoittama ja Jussi Kaakisen upeasti kuvittama Maailman pahimmat paikat vie kierrokselle kymmeniin hurjiin kolkkiin. Väinö Heinosen kuvittama Pieni geeniopas opettaa hauskasti geeneistä.
Ilkka Olavi ja Kai Vaalio: Agenttimummo ja salainen huussi
Sarjan tuoreessa osassa agenttimummo Rauha on uuden rikoksen jäljillä ja tarvitsee taas tyttärenpoikansa Alexin apua. Salaperäinen Hopeakettu on päättänyt saada haltuunsa tekoälyohjelmiston, jota mummo säilyttää muistitikullaan. Kun Alexin Fortnite-pelitili kaapataan ja hänen vanha vihollisensa Veikko ilmaantuu mukaan kuvioihin, koko operaatio muuttuu hyvin henkilökohtaiseksi. Luvassa on niin tekoälyvarkaita, tuntemattomia koodeja kuin turbohuusseja!
Ilkka Olavi on näyttelijä ja kirjailija, joka on julkaissut teokset Kundiopas tytöille (Tammi), Mitä ihmettä, Aliisa! (10-osainen äänikirjasarja, Storytel), Herra Hirmu ja hurja torakkaimuri (Atrain & Nord) sekä Agenttimummo ja lentävät tekarit -lastenromaanin (Into).
Kai Vaalio on graafinen suunnittelija ja ansioitunut lastenkirjojen kuvittaja. Hänen käsialaansa ovat myös mm. Arttu Unkarin suositun Isämies-sarjan (Otava) kuvitukset.
Äänikirjan lukee Lauri Kortelainen.
Jani Kaaro ja Jussi Kaakinen: Maailman pahimmat paikat
Jani Kaaron kirjoittama ja Jussi Kaakisen kuvittama Maailman pahimmat paikat tarjoaa tiedettä koukuttavasti, mukaansatempaavasti ja upeasti kuvitettuna.
Kirjassa esitellään kymmeniä hurjia kolkkia, joita esiintyy niin maapallolla, omassa aurinkokunnassamme kuin vielä kauempana. Yhdessä puhaltaa niin kuuma tuuli, että siellä palaisi tuhkaksi sekunnissa, toisessa tukalassa paikassa niskaan sataisi kuumaa metallia. Kirja sukeltaa myös muun muassa valtamerien syvyyksiin ja matkustaa Jupiterin Io-kuun tulivuorten lähettyville.
Jani Kaaro on palkittu toimittaja, kääntäjä ja kirjailija, joka herättää faktatiedon elämään. Kaaro on kirjoittanut kiitettyjä kirjoja niin aikuisille kuin lapsille. Lasten- ja nuortenkirjasta Evoluutio Kaaro sai yhdessä kuvittaja Väinö Heinosen kanssa sekä Tieto-Lauri-palkinnon että tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2012.
Jussi Kaakinen on monipuolinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Kaakisen kuvittama, Risto Isomäen romaanin pohjalta tehty sarjakuva-albumi Sarasvatin hiekkaa voitti Sarjakuva-Finlandian 2009.
Mitä geenit ovat ja mitä ne tekevät? Miksi toisilla ihmisillä on siniset silmät ja toisilla ruskeat? Miksi jopa identtiset kaksoset ovat keskenään erilaisia?
Innostava tietopaketti kuvaa tarkasti geenien toimintaa ja merkitystä sisarusten – Lauran ja Laurin – avulla. Hauskat ja havainnolliset kuvat helpottavat tiedon omaksumista ja tempaavat lukijan mukaansa geenien ihmeelliseen maailmaan.
Kirja kertoo, mikä on DNA, ja miksi tytöt ja pojat ovat biologialtaan erilaisia. Lisäksi tutustutaan perinnöllisiin sairauksiin ja niiden syihin, solun rakenteeseen sekä mutaatioihin.
Laajojen kokonaisuuksien ohella kirja sisältää paljon kiehtovia yksityiskohtia. Mikä vaiva erikoisesti hymyilevällä Mona Lisalla oli? Miten on mahdollista, että joillakin ihmisillä ei ole sormenjälkiä?
Ikäsuositus: 7–13.
Väinö Heinonen on kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka hieno kädenjälki näkyy Housuvaara-sarjan lisäksi muun muassa Evoluutiotietokirjassa (2018) ja monissa oppikirjoissa.
Juha Mannerin ja Milla OllikaisenUlvilan surma – juttu 2472vie Suomen tunnetuimman murhajutun kulisseihin ja kuvaa Anneli Auerin oikeusprosessin puolustusasianajaja Mannerin silmin. Kirja esittelee jutun tutkinnassa avainhenkilöksi osoittautuneen mysteerimiehen roolin ja paljastaa muita ratkaisevia käänteitä.
Ulvilan surma oli asianajaja Juha Mannerille juttu numero 2472. Anneli Auerin puolustusasianajajaksi ryhtyessään hän ei vielä aavistanut, että tapauksesta tulisi kirkkaasti suurin hänen urallaan – ja yksi suurimmista koko Suomen rikoshistoriassa. Siitä tuli myös ensimmäinen ja ainoa juttu, joka pääsi Mannerin ihon alle, vei välillä yöunet ja kirvoitti tuntemattomaksi jääneen lähettäjän toimittamaan asianajajalle myös uhkauksen sisältäneen ”ulostekirjeen”.
Auerin oikeudenkäyntiprosessiin liittyi erikoisia käänteitä. Lokakuussa 2009 asianajaja Juha Manner tapasi Rauman Prisman parkkipaikalla tuntemattoman miehen, joka vaikutti ratkaisevasti Anneli Auerin puolustukseen. Mysteerimies muun muassa kehotti Manneria ottamaan yhteyttä entiseen tutkinnanjohtajaan, joka pystyikin vahvistamaan mysteerimiehen antamia vinkkejä – yhtenä esimerkkinä tästä ovat useat hätäkeskuspuhelusta tehdyt litteroinnit, jotka viittasivat ulkopuoliseen henkilöön ja joita ei ollut liitetty esitutkintapöytäkirjaan.
Monien vaiheiden jälkeen Juha Manner onnistui vapauttamaan Suomen kuuluisimman lesken murhasyytteestä, vaikka yleinen mielipide mediaa myöten oli kääntynyt Aueria vastaan.
Teos luokin kiinnostavan ja harvoin avautuvan näköalan siihen, miten puolustusasianaja tekee työtään ja turvaa syytetyn oikeutta joskus huonosti ja paikoin epäilyttävästi toimivan oikeuskoneiston rattaissa. Tässä kirjassa Juha Manner nostaa esiin asioita, jotka ihmetyttivät ja jopa tyrmistyttivät kokenutta puolustusasianajajaa.
Kirjan tarkoituksena ei ole todistaa Anneli Aueria syyttömäksi miehensä Jukka Lahden surmaan. Oikeusjärjestelmä on sen jo tehnyt – kahdestikin. Tapaus on yhä auki, murha on selvittämättä.
Manner sai haettua Auerille oikeutta korvausten muodossa ja yritti saada Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimaan poliisin ja syyttäjän toimintaa, mutta tuolloinen työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ei vienyt asiaa eteenpäin. Lisäksi Manner yritti jo 2016 saada purettua seksuaalirikostuomion, jonka purkamista on hiljattain haettu uudestaan.
Teos on kirjoitettu intensiivisellä dekkarikirjailijan otteella. Ainutlaatuinen kirjaprosessi muutti myös dekkareistaan tunnetuksi tulleen toimittaja Milla Ollikaisen oman käsityksen Auerin tapauksesta.
Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen ja se ilmestyy 20.5.
Milla Ollikainen on toimittaja ja kiitetty kirjailija, jolta on ilmestynyt useita dekkareita.
Juha Manner on vuosikymmeniä kestäneen uran tehnyt lakimies, kouluttaja ja lakineuvoja.
