Risto Pakarisen ALPO on tarina kosmopoliitista, mestarivalmentajasta, kulttuurivaikuttajasta, seikkailijasta ja aikaansa edellä olleesta pelin filosofista Alpo Suhosesta. Uutuuskirja valottaa Suhosen ennakkoluulottomia päätöksiä ja myös suomalaisen jääkiekon kehitystä.
Alpo Suhonen on poikkeuksellinen huippu-urheilun johtaja ja valmentaja. Hän on Leijonien entinen päävalmentaja ja NHL:n ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja, jolla on tilillään enemmän otteluita NHL:ssä kuin Suomen liigassa. Sveitsissä Suhonen voitti kaksi mestaruutta, Itävallassa hän rakensi maan uuden nousun perustan. Pelaajana Suhonen voitti Ässissä Suomen mestaruuden. Mutta hän on myös teatteriohjaaja, joka johti Turun kaupunginteatteria ja Pori Jazzia ja filosofi, joka on julkaissut useita kirjoja ja nauttii kuvataiteesta.
– Elämäkerran tekemiselle lienee useita ja erilaisia motiiveja ja ehkä kirjan julkaisukin on vain oman matkani eräs tarina. Mielenkiintoisinta on ollut seurata suomalaisen jääkiekon kehitystä 1960-luvulta tähän päivään, Suhonen sanoo.
Olipa Suhonen jäähallissa, teatterissa tai galleriassa, hän on aina ihmisen puolella, oikeudenmukaisesti ja moniarvoisesti. 50-vuotisen uransa aikana Suhosen näkemykset ovat saaneet osakseen kritiikkiäkin, mutta jälkikäteen on voitu todeta, että hän on ollut aikaansa edellä.
ALPO kertoo Suhosen kiehtovan tarinan. Samalla tarkkaillaan suomalaisen jääkiekkoilun kasvun vuosia, kiistoja ja Suhosen vaikeita päätöksiä sekä pohditaan syytä sille, miksi häntä on arvostettu enemmän Suomen ulkopuolella kuin Suomessa.
– Moni luulee tuntevansa Alpo Suhosen, koska hän on ollut suuren yleisön tiedossa “aina”, eli ainakin vuoden 1978 Euroopan mestaruudesta lähtien, eikä ole koskaan arkaillut kertoa mielipiteitään. Toivon ja uskon, että ALPO tuo kuvaan uusia nyansseja pinttyneiden käsitysten ja kliseiden tilalle, toteaa Pakarinen.
Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista. Äänikirja ja e-kirja ilmestyvät keskiviikkona 9.10. Tervetuloa julkistustilaisuuteen Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan keskiviikkona 2.10. klo 17.
Risto Pakarinen (KTM) on toimittaja ja kirjailija, jonka erikoisalaa on jääkiekko. Hän on aikaisemmin julkaissut yhdeksän tietokirjaa, niiden joukossa muun muassa yhdessä Alpo Suhosen kanssa Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia -elämäkerran (Into 2020).
Mirkka Rekola II uppoutuu rakastetun runoilijan elämään 1970-luvulta aina hänen kuolemaansa vuonna 2014 saakka. Se kuvaa tarkasti Rekolan rikasta sisäistä kokemusmaailmaa, jota hänen runo- ja aforismituotantonsa sanoittaa.
Rekolan 1970-luvun tuotannossa kuultaa rakkaus ”mysteerihenkilö” Maijaan, joka sitoi runoilijaa vuosikymmeniä, vaikka hän elikin sitä ennen muuta näynvaraisesti. Tämä rakkaus tuotti runoutemme merkittävimpiä teoksia, kuten kokoelman Kohtaamispaikka vuosi. Läheisempää rakkautta Rekola eli Mirjam Polkusen kanssa, ja 1980-luvun puolivälissä hänellä oli suhde kääntäjä, Seta-aktiivi Kersti Juvaan – tuohon ajanjaksoon osuvat teokset Puun syleilemällä ja Silmänkantama. Runoilijan sisäistä matkaa tukivat muun muassa kristinuskon mystiset traditiot sekä asuminen ikonikonservaattori Helena Nikkasen talossa Heinävedellä. Äidin vanhuus ja kuolema, Mirjamin muistisairaus sekä oma vanheneminen tuovat sävynsä Rekolan myöhäistuotantoon.
Julkista esiintymistä vältellyt runoilija astui 1990-luvulla yleisön eteen ja yllättyi, että häntä oli kaivattu. Rekola iloitsi runoutensa käännöksistä, palkinnoista ja tutkimuksista, mutta koki loppuun saakka, ettei hänen tuotantoaan vielä täysin ymmärretty. Hän kirjoitti maailmanlopun jälkeistä runoutta, jossa minä ja sinä, aika ja paikka yhtyivät kaltaisuudessa.
”Tieteellisen työskentelyn kriteerit täyttyvät teoksessa tinkimättömästi, mutta Joutsijärvi uskaltaa enemmän. Rekolan runouden hienosyisen tulkinnan myötä teos on tieteen ja taiteen rajankäyntiä parhaimmillaan.” – Ote Vuoden tiedekirja -palkintoraadin perusteluista
Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi sukupolvensa lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.
Uutuuskirjassaan Kadonneen järjen metsästys Anna Kontula tuo esiin huolensa asiaperustelujen korvaamisesta tunnepuheella. Kontulan mukaan terapiasanasto on levinnyt kauas yli rajojensa ja ohjaa nyt yhteiskunnallista keskustelua.
Alkujaan terapian tarpeisiin kehitetty kieli ja näkökulma ovat valuneet kaikkialle yhteiskunnan huokosiin. Julkisuus on kasvavasti kiinnostunut tunteista, mielen hyvinvoinnista, persoonallisuuksista ja psykologiasta. Poliitikoilta ei enää odoteta tekoja tai argumentaatiota, vaan tunneperformansseja.
Terapian, tunteiden ja yksilöpsykologian avulla käytetään myös poliittista ja taloudellista valtaa – eikä vain eduskunnassa, vaan myös järjestöissä, journalismissa, sosiaalityössä, kirjallisuudessa ja arkisissa valinnoissa. Tämä tuottaa itseensä käpertyneiden yksilöiden nopeaa ja pirstoutunutta ymmärrystä aikana, jolloin tarvitsisimme rakenteita ja keskinäisriippuvuuksia tunnistavaa huolellista ajattelua ehkä enemmän kuin koskaan.
”Jos yhteiskunnallinen keskustelu saa aikaan konflikteja yksinomaan tai pääasiassa tyyliseikoista – miten kuuluu puhua, miten kuuluu tuntea, millaisia kuvia saa tai ei saa jakaa – kyse ei ole politiikasta, ei ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä. Kyse on valtavasta mielikuvitusleikistä, jonka harhauttamana yhteiskunnallista valtaa käytetään jossain muualla.”
Kirjan neljä ensimmäistä esseetä kommentoivat tunteiden voittokulkua yhteiskunnallisen vallan eri alueilla ja eri näkökulmista. Kontula muun muassa kysyy, mitä järkeä on palauttaa mielenterveyspalveluissa korjatut ihmiset samoihin oloihin, joissa he alkujaan sairastuivat, ja pohtii, mistä johtuu edustuksellisen demokratian kyvyttömyys vastata ekokatastrofiin. Viides essee kissojen ulkoilun säätelystä on laadittu havainnollistamaan sitä, mitä Kontulan toivoma huolellinen argumentaatio voisi meille käytännössä antaa.
Anna Kontula (s. 1977) on sosiologi, kirjailija ja kansanedustaja. Hänet tunnetaan valtavirta-ajattelua haastavana keskustelijana. Kontula on julkaissut lukuisia kirjoja, joista viimeisimpinä teokset Eduskunta. Ystäviä ja vihamiehiä (Into 2018), Muuri – Matka maailman suurimpaan vankileiriin (Into 2020) ja Pikkuporvarit: pohdintaa aikamme hengestä (Into 2021).
Sivistyksen asianajaja kertoo arvostetun sivistyspoliitikon Jukka Gustafssonin tiestä Pansion telakalta opetusministeriksi ja eduskunnan pitkäaikaisimmaksi sivistysvaliokunnan jäseneksi. Teos on ainutlaatuinen kuvaus pitkän linjan kansanedustajan työstä ja intohimosta sivistyspolitiikkaan.
Ilmoitettuaan jäävänsä pois eduskunnasta 36 vuoden jälkeen Jukka Gustafsson sai tietää olevansa eduskunnan historian pitkäaikaisin sivistysvaliokunnan jäsen. Kun tieto levisi, Gustafssonia kannustettiin kokoamaan kokemuksensa ja hiljainen tietonsa kirjaksi.
Gustafsson muistetaan eduskuntatyössään aktiivisena, monipuolisena ja tunteita herättävänä keskustelijana, uusien aloitteiden tekijänä, terävänä välihuutajana ja laajaa arvostusta nauttineena sivistyspoliitikkona ja työtoverina. Hän jätti ainakin kaksi ennätystä eduskunnan historiaan: sivistysvaliokunnan jäsenyys 28 vuotta ja eduskunnan jalkapallojoukkueen avauskokoonpanossa Euroopan parlamenttien turnauksissa 33 vuotta peräkkäin.
Sivistyksen asianajaja on ensisijaisesti tietokirja, ei muistelmateos. Tästä seuraa, etteivät kaikki merkittävät teot, aloitteet ja puheet pääse kirjassa esille. Gustafsson on rajannut kirjan hänelle tärkeimpään ja rakkaimpaan – sivistykseen. Mukana on myös hänen yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen elämänsä isoimpia käänteitä.
Viisi vuosikymmentä kansalaisjärjestöissä ja eduskunnassa
Gustafsson kirjoittaa sivistyksestä laajasti ja syvällisesti: suosikkifilosofeista, poliittista ja kulttuurihistoriaa huomioiden, kirjallisuutta, musiikkia ja jalkapalloakaan unohtamatta. Hän kuvaa sivistysvaliokunnan työssä syntyneitä yhteistyösuhteita mm. professori Peter Von Baghiin, PISA-professori Jouni Välijärveen ja kansainvälisen Fair Play -ajattelun ikoniin Pertti Alajaan. Presidentti Mauno Koivisto aloitti työuransa samalla Pansion Laivateollisuuden telakalla Turussa kuin Jukka, ja miehet kohtasivat ensimmäisen kerran Porissa pidetyssä SDP:n puoluekokouksessa 1981.
Omaan elämäänsä peilaten Gustafsson käy läpi koulutuksen, kulttuurin, kasvatuksen ja eettisemmän yhteiskuntapolitiikan maailmaa. Uusliberalismin torjuminen ja kansallisen, yhtenäisen ja tasa-arvoisen koulutuspolitiikan kehittäminen eri koulutusasteilla, aikuiskoulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä ovat olleet hänen silmäteränsä.
Gustafsson esitti jo opetusministerinä vuonna 2013 oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen. Esitys kaatui Kokoomuksen vastustukseen. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen oppivelvollisuusiän nosto oli sosialidemokraateille hallitusohjelmaneuvotteluissa kynnyskysymys. Gustafsson oli hallitusohjelmaneuvottelijana, ja uudistus tuli pääministeri Rinteen hallitusohjelmaan.
Gustafsson tuo kirjassa esiin näkemyksiään tulevaisuuden opetukseen. Hän kantaa huolta aikamme historiantuntemuksen ohuudesta ja korostaa yleissivistyksen merkitystä. Hän esittää peruskouluun ja toiselle asteelle uutta yhteiskunnallisen kasvatuksen ja sivistyksen polkua. ”Demokratia voi onnistua vain, jos julkinen keskustelu onnistuu”, Gustafsson perustelee historioitsija Yuval Noah Hararia siteeraten.
”Sivistyksen asianajaja on ajankohtainen tietokirja juuri tässä hetkessä, jossa populistinen politiikka kiertää kaukaa tosiasiat.” – Jukka Gustafsson
Jukka Gustafssonin voimakas näkemys demokratiasta ja arvostelukykyisten, yhteiskunnallisesti tietorikkaiden kansalaisten kasvattamisesta on äärimmäisen ajankohtainen. Gustafssonin huoli rauhasta ja demokratiasta välittyy lukijalle. Hän viittaa kirjassa historioitsija Michael Burleighin teokseen Kolmas valtakunta.
”Mieleeni jäi erityisesti, kuinka kirjoittajan mukaan Hitlerin poliittinen viesti piti suunnata massoille ja olla sävyltään kansanomaista ja vastata älylliseltä tasoltaan vastaanottajista yksinkertaisempia.”
Gustafsson kuvaa kirjassa, miten suora TV-lähetys Yhdysvalloista 6.1.2021 sai hänessä aikaan ahdistusta ja pelkoa. Presidentti Donald Trumpin puhe tuhansille kannattajilleen lähellä Yhdysvaltain kongressitaloa kesti yli tunnin.
”Minua kylmäsi. Järkytys. Ajattelin koko puheen ajan, tämä ei voi olla totta. En koskaan unohda tapahtumaa, koin kuin olevani paikan päällä. Ja suora lainaus Trumpin puheesta, käsky: ’Tiedän kaikkien täällä marssivan pian kongressiin ja saavan äänensä kuuluville.’ Vain hyvä onni esti joukkokuolemat Capitolin valtauksessa. Loppu on synkkää historiaa.”
Gustafsson on eduskunta-aloitteillaan toteuttanut unelmansa vuorotteluvapaasta, työelämän huokoistamisesta ja työn jakamisfilosofiasta
Kun työministeri Liisa Jaakonsaari esitteli eduskunnalle hallituksen esityksen vuorotteluvapaalaiksi, hän totesi: ”Tälle voidaan antaa nimi Lex Gustafsson”. Laki on tarjonnut lähes puolelle miljoonalle suomalaiselle mahdollisuuden irtautua määräajaksi työstään ja tilalle on palkattu työtön. Tuhansia nuoria on päässyt työnsyrjään kiinni ja saanut pysyvän työpaikan.
Gustafsson vei ajatusta päättäväisesti eteenpäin puolueessa, yhteistyöllä eduskunnassa ja hallitusohjelmaan. Kirja sisältää ainutlaatuisen kuvauksen lain synnystä ja yksittäisen edustajan unelmansa eteen tekemästä työstä.
Pääministeri Orpon hallitus päätti lakkauttaa lain. Gustafsson kuitenkin uskoo, ettei viimeistä sivua suomalaisten arvostamalle vuorotteluvapaalle ole vielä kirjoitettu.
Gustafsson esitti Sanna Marinia SDP:n johtoon
”Otin tai sain Sanna Marinin autoni etupenkille paluumatkalle Tampereelle puoluevaltuuston kokouksesta. Suljin radion. Hiljensin vauhtia. Sanna teki minuun kiistatta vaikutuksen, vaikka toki hänet jo tunsinkin. Muistan ajatelleeni, että hän on ikäisekseen kypsän oloinen ja tasapainoinen ja mikä minulle oli tärkeää huomata, myös vahvasti aatteellisesti orientoitunut ja jotenkin ’jalat maassa’ elämää pohdiskeleva nuori. Todella lupaava tyyppi, muistan ajatelleeni.”
Jukka Gustafsson esitti Marinin valitsemista Pirkanmaan piirin ehdokkaaksi SDP:n varapuheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 2014. Ehdotus tuli monille kokousedustajille yllätyksenä, mutta se hyväksyttiin. Puoluekokouksessa Marin valittiin varapuheenjohtajaksi.
Gustafsson vaikuttui kansanedustaja Marinin eduskunnassa käyttämistä sivistykseen ja lapsiin liittyvistä puheenvuoroista. Marin käytti varsin kovaakin kieltä erityisesti Sipilän hallituksen lapsi- ja perhepolitiikkaa koskevista päätöksistä, kuten ryhmäkokojen kasvattamisesta, ja hänestä ammatillisen koulutuksen leikkaukset olivat kuin nuorten heitteillejättö. Kirjassa Gustafsson toteaa kaipaavansa Marinia ja pohtii tämän tulevaisuutta. ”Sannan tuntien se on jotain kaunista ja oikeudenmukaista”, hän kirjoittaa.
