Ukrainassa käydyn sodan sisäiset ja ulkoiset syyt, lännen kriittiset valinnat sekä tuoreiden Yhdysvaltojen ja Venäjän rauhansuunnitelmien taustat ovat ajankohtaisia kysymyksiä. Tutkijat Timo Hellenberg ja Pekka Visuri analysoivat kehityskulkuja laajasti uutuuskirjassaan Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys. Kirjan ydinviesti on selvä: Ukrainan laajaksi kehittynyt kriisi ei ole ollut yhden päätöksen tai yhden sotavaiheen seurausta, vaan pitkä ja monimutkainen tapahtumaketju.
Eurooppa ajautui kriisiin asteittain – erilaisten identiteettien, taloudellisten sidosten ja vastakkaisten turvallisuuskäsitysten törmäysten kautta
Kirjan mukaan Itä-Eurooppa on jo vuosisatoja ollut alue, jossa suurvaltojen etupiirit ja kansojen identiteetit ovat kohdanneet tuottaen usein kriisejä. Ennen vuotta 2014 Ukrainaa repivät sekä sisäiset jakolinjat että sen sijainti kahden vastakkaisen valtablokin välissä.
Ukrainan itsenäistyessä vuonna 1991 sen rajojen sisälle jäi lähes 12 miljoonaa venäläistä ja taloudet olivat Venäjän kanssa syvästi kietoutuneet toisiinsa, samalla kun läntiset ja Venäjän turvallisuusnäkemykset erosivat toisistaan jyrkästi.
Euroopan unionin vuonna 2013 valmistelema assosiaatiosopimus laukaisi tapahtumaketjun, joka päästettiin kärjistymään aseiden käytön asteelle
Hellenberg ja Visuri korostavat EU:n assosiaatiosopimuksen merkitystä kriisin synnyssä. Lännen politiikalla oli hyvät päämäärät, mutta asioita hoidettiin puutteellisella strategialla ja vastapuolen reaktioista välittämättä.
Kirjan mukaan ratkaisevia virhearvioita olivat:
- Venäjän näkökohtien tärkeys aliarvioitiin – assosiaatiosopimus ei ollut ”vain talouspaperi” vaan myös laajoja poliittisia vaikutuksia sisältänyt aloite.
- Ukrainalle ei tarjottu realistista talouspakettia, vaikka maa oli lähellä romahdusta.
- Ukrainan sisäinen kahtiajako sivuutettiin läntisissä poliittisissa arvioinneissa.
Maidanin mielenosoitusten kärjistyminen ja väkivaltainen vallanvaihto Kiovassa laukaisivat helmikuussa 2014 sisällissodan
Tekijät tarjoavat yksityiskohtaisen kuvauksen talven 2013–2014 tapahtumista Kiovassa. Rauhanomaiset mielenosoitukset muuttuivat lopulta väkivaltaisiksi, ja noin 300 ihmistä kuoli. Vallanvaihtoa Kiovassa seurasi Krimillä venäläisten miehitys ja sisäisten taistelujen käynnistyminen Itä-Ukrainassa.
Kirjan johtopäätös on selvä: kriisin kärjistyminen olisi voitu välttää, jos neuvotteluissa olisi otettu huomioon Ukrainan sisäinen moninaisuus, taloudelliset realiteetit ja Venäjän intressien voimakkuus.
Sodan kolme vaihetta ja lännen valintojen vaikutukset
Teos jakaa konfliktin kolmeen päävaiheeseen:
- 2014–2021: Sisällissota Itä-Ukrainassa ja siihen liittyneet lännen vastatoimet sekä Minskin aseleposopimusten epäonnistuminen.
- 2022: Venäjän laajamittainen hyökkäys Kiovan suunnalla ja Mustanmeren rannikon alueilla sekä Ukrainan vastahyökkäykset.
- 2023–2025: Pitkittynyt kulutussota ja lännen Ukrainalle annetun tuen vähittäinen heikentyminen.
Ukrainan sodan aikana maailman valtasuhteet muuttuivat: Kiina nousi selvästi Yhdysvaltojen haastajaksi, Aasia vahvistui ja läntisen Euroopan strateginen painoarvo heikkeni.
Kirjan kolme suurta opetusta
Kirjan havaintojen ajankohtaisuutta korostavat viime päivinä saadut tiedot Yhdysvaltain presidentti Trumpin ja Venäjän presidentti Putinin valmistelemasta rauhansuunnitelman luonnoksesta ja meneillään olevista neuvotteluista.
Kirjan opetukset rauhan etsintään ovat:
- Ukrainan sisäistä monimuotoisuutta ei voi ohittaa – liittovaltiomallit ja alueellinen autonomia ovat sisäisesti hajanaiselle maalle käyttökelpoisia ratkaisuja.
- Kestävä rauha syntyy vain, jos kaikki osapuolet kokevat sen vastaavan realiteetteja.
- Euroopan on toimittava strategisemmin – se ei voi enää jättää turvallisuuttaan Yhdysvaltojen vastuulle.
Kirjoittajat toteavat, että turvallisuuspolitiikan pitäisi ensi sijassa keskittyä sotien estämiseen ja kriisien hallintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska sodan alettua sen kulkuun on vaikea vaikuttaa.
Kirjoittajilta realistinen mutta toiveikas johtopäätös
Hellenberg ja Visuri muistuttavat, että konfliktit ovat hallittavissa, jos poliittinen tahto, diplomatia ja strateginen ymmärrys kulkevat rinnakkain. Eurooppalaisten on päätettävä, haluavatko he saada määräysvallan oman tulevaisuutensa suhteen vai jättää sen muiden käsiin.
Timo Hellenberg on valtiotieteiden tohtori ja kansainvälisen kriisinhallinnan asiantuntija. Hellenberg työskenteli tutkijana YK:ssa (UN IDNDR) Genevessä, missä hänen työnsä keskittyi kansainväliseen katastrofiriskien hallintaan. Hän on toiminut myös Helsingin yliopistossa Venäjän ja Itä-Euroopan asioista vastaavana tutkijatohtorina ja EU-asioiden päällikkönä. Hän on ollut Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian Venäjän yhteistyöryhmän jäsen. Hellenberg työskenteli Kiovassa vuosina 2011–2015, ja hän on toiminut myös pääministerin kansliassa.
Pekka Visuri on valtiotieteen tohtori ja yleisesikuntaeversti. Hän on toiminut strategian opettajana Sotakorkeakoulussa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut useita teoksia turvallisuuspolitiikan sekä poliittisen ja sotahistorian aloilta, viimeksi kirjat Kylmän sodan päätös: draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä (yhdessä Heikki Talvitien kanssa) ja Suomen sodat 1939–1945: selviytyminen maailmansodasta (yhdessä Pasi Kesselin ja Carl-Fredrik Geustin kanssa).
