Jeremy Dronfield
Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin
Vuonna 1939 saksalaiset pidättivät itävaltalaisen Gustav Kleinmannin ja hänen vanhimman poikansa, 15-vuotiaan Fritzin. Heidät vietiin ensimmäisten joukossa Buchenwaldin keskitysleirille Saksaan. Sieltä alkoi heidän kammottava ja samalla koskettava ja tärkeä tarinansa, jota on vaikea edes kuvitella.
Gustav päätettiin siirtää Auschwitziin, jonka he kumpikin tiesivät merkitsevän varmaa kuolemaa. Fritz joutui vaikean valinnan eteen. Lopulta hän lähti isänsä rinnalla kohti Auschwitzin kuolemanleiriä. Vankeutta kesti yhteensä viisi vuotta.
Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin on tarpeellinen muistutus paitsi ihmiskunnan karmeimmista teoista myös perheen ja ihmismielen voimasta. Rakkautensa ja rohkeutensa avulla kaksikko kohtasi alituisen kuolemanvaaran ja sen täydellisen sattumanvaraisuuden – ja säilyi hengissä.
Herkästi ja taidokkaasti kirjoitettu teos perustuu Gustav Kleinmannin salaa pitämään päiväkirjaan. Harva holokaustista selvinnyt on tuonut mukanaan vapauteen näin tarkkoja päiväkirjamerkintöjä koko vankeutensa ajalta. Kirja oli Sunday Times- ja Amazon-bestseller -listojen kärkisijalla ja se on käännetty viidelletoista kielelle.
27,90 €
Tuoteosasto
Elämäkerrat & muistelmatHistoria & sotaSotaTietoAvainsanat
Kirjan lisätiedot
Isbn | Painettu kirja: 9789523516984, Pokkari: 9789523933163, E-kirja: 9789523516984 |
Sivumäärä | 400 |
Julkaisuaika | 9 / 2021 |
Suomentaja | Heli Naski |
Alkuteos | The Boy Who Followed His Father into Auschwitz |
“Jeremy Dronfield on kirjoittanut arvokkaan kirjan. Tämä on yksi traagisimmista keskitysleirimuistelmista, jonka olen lukenut. Välillä täytyy muistuttaa itseään, että kyseessä on todellakin faktaan perustuva muistelmateos. ”
Kirjojen kuisketta 3.12.2021
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.