Kolmen naisen matkakirjassa kolmen ystävän – Nenne Hallmanin, Ina Ruokolaisen ja Suvi Aholan – kirjeenvaihto jatkuu, ja nyt ollaan liikkeellä. Matkoilla ympäri Suomen, matkoilla omiin muistoihin ja ajatuksiin maailman menosta ja muutoksesta.
Naiset ovat olleet intohimoisia matkustajia, mutta korona ja uhkaava ekokatastrofi saivat heidät toisiin ajatuksiin. Onneksi lähimatkailu ei jää jälkeen kaukomatkoista, niin paljon luontoa, nähtävyyksiä, taidetta ja tapahtumia maassamme riittää.
Ystävykset ajavat autolla Suomea ristiin rastiin, etelärannikolta Ouluun ja Imatralta Vaasaan. He liikkuvat Alvar Aallon, ITE-taiteen ja omien esi-isiensä jalanjäljissä, nukkuvat erikoisissa majapaikoissa ja maistelevat paikallisia herkkuja.
Kaikesta tästä kolme naista kertovat kirjeissä toisilleen. Samalla lukija löytää eri puolilta Suomea jatkuvasti uusia kolkkia koluttavaksi, useimmiten Suomen historiaa muuttaneiden naisten jalanjäljissä.
Kuva: Klaus Welp
Nenne Hallman (s. 1957) työskentelee journalismin etiikan asiantuntijatehtävissä Julkisen sanan neuvostossa. Hän on taustaltaan toimittaja ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt toimituspäällikkönä ja julkaisujohtajana sekä erikoislehtien päätoimittajana.
Ina Ruokolainen (s. 1959) on toimittaja, tietokirjailija, kriitikko ja kirjoittajakouluttaja. Hänen kirjojensa aiheina ovat olleet yhtä hyvin sieniruoat ja kotiseutupyöräily kuin kulttuurin eri puolet muotoilusta kuvataiteeseen ja teatteriin.
Suvi Ahola (s. 1959) on toimittaja, kriitikko ja kirjailija. Hän on kirjoittanut niin omaelämäkerrallisia teoksia kuin esseitä, ruokakirjoja, runoja ja kirjallisuudentutkimusta.
Henkilökohtaisissa teksteissä arvioidaan elämässä tehtyjä päätöksiä ja yllätyksiä sekä niiden vaikutuksia. Rehellinen teos tarjoaa samastumispintaa lukijalle.
Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin on palkintoraadin mukaan syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta. Tarkka ja oivaltava analyysi yhdistyy herkkään ymmärrykseen ihmisyydestä, ja Joutsijärvi uskaltaa astua tieteen ja taiteen rajamaastoon. Teoksen toinen osa ilmestyy 8.8.2024.
Vuoden 2023 palkintoraatiin kuuluivat dosentti Tuomas Kilpeläinen, professori Tiina Kinnunen ja tenure track -professori Helena Leino. Raadin sihteerinä toimi liiton pääsihteeri, professori Pauliina Raento.
Raati luki satakunta kirjaa ja valitsi niiden joukosta seitsemän finalistia, joista Joutsijärven Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin, valikoitui voittajaksi.
Tuomas Kilpeläinen kiitti palkintopuheessaan tapaa, jolla teoksessa on hyödynnetty monipuolista lähdeaineistoa. Tarkka ja oivaltava analyysi yhdistyy herkkään ymmärrykseen ihmisyydestä, ja Joutsijärvi uskaltaa astua tieteen ja taiteen rajamaastoon. Hän kirjoittaa taitavasti ja antaumuksella.
Palkintoraadin perustelut
Mirkka Rekola on yksi sotienjälkeisen Suomen huomattavimmista modernismia edustaneista runoilijoista. Hän halusi tulla muistetuksi ennen muuta runoudestaan. Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekola I – Elämä joka ei tule koskaan kokonaan esiin on kunnianosoitus Rekolan runoudelle, mutta se ei sorru ulkokultaiseen suitsutukseen. Myös Rekolan henkilöhistoria saa teoksessa ansaitsemansa monisävyisen valotuksen. Tämän poikkeuksellinen teos on syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta. Korkeatasoisen elämäkerran tapaan se kertoo paitsi Mirkka Rekolasta ja hänen elämästään ja taiteestaan, myös kuvaa suomalaista yhteiskuntaa, kirjallisuuden ja kirjailijoiden roolia julkisessa keskustelussa sekä Suomen paikoitellen hyvinkin ahtaita taidepiirejä sotienjälkeisenä aikana.
Lukija pääsee eläytymään Rekolan kehittymiseen tinkimättömäksi kirjoittajaksi – runoilijaksi, joka väistää määrittelyjä ja lokerointia. Tähän kehitykseen vaikuttivat syvästi lapsuuden ja nuoruuden hauras terveydentila ja isän kohtalo, homoseksuaalisuuteen kohdistunut vaino sekä siihen liittynyt pelko, häpeä ja ulkopuolisuus. Naisten välistä ystävyyttä ja rakkautta sekä näiden suhteiden merkitystä Rekolan elämälle ja vaikutusta hänen kirjailijuuteensa Joutsijärvi kuvaa tarkasti ja analyyttisesti. Hän kirjoittaa antaumuksella tuoden tekstiin herkkää ymmärrystä ihmisyydestä.
Kirja perustuu korkeatasoiselta henkilöhistorialta vaadittavaan vankkaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon. Joutsijärvi on perehtynyt runsaaseen arkistomateriaaliin ja media-aineistoon sekä tehnyt lukuisia haastatteluja. Hän analysoi aineistojaan oivaltavasti ja asettaa ne asiayhteyksiinsä huolellisesti. Kuvaus kahtiajakautuneen Tampereen ilmapiiristä jatkosodan jälkeen on rikasta ja uskottavaa. Tieteellisen työskentelyn kriteerit täyttyvät teoksessa tinkimättömästi, mutta Joutsijärvi uskaltaa enemmän. Rekolan runouden hienosyisen tulkinnan myötä teos on tieteen ja taiteen rajankäyntiä parhaimmillaan.
Rekolan runoutta voidaan pitää vaikeasti lähestyttävänä, ja se saattanut jäädä monelle vieraaksi.
Joutsijärven eläytyvä kerronta kuitenkin saattelee lukijat avartavalle matkalle Rekolan elämän vaiheisiin ja hänen teksteihinsä. Joutsijärvi on sanankäytön taitaja: ”Tunteet ja kokemukset, joille ei ollut yhteisesti ymmärrettävää kieltä ja kuuntelijaa, mykistivät. Ne kiertyivät kirjoitusta kohti ja musiikiksi, viulunkielille. Pitkiksi kävelyiksi ympäri kaupungin, souteluiksi järven aalloille” (s. 110). Lukija tuskin malttaa odottaa, että pääsee lukemaan Rekolan elämäkerran toisen osan – ja ennen kaikkea, että saa käsiinsä Rekolan runokirjoja.
Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi nuoren polven lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.
Pekka Kauppi esittelee luonnon monimuotoisuuden käsitteitä, luontokadon keskittymiä maailmassa ja monimuotoisuuden muutosten sotkuisia syitä.
Pysyvää on luonnossa vain muutos. Luontokato alkoi elämän alkuhämärässä eikä loppua ole tiedossa. Planeetan hurjaluontoisin ja laajimmin levinnyt vieraslaji Homo sapiens tuotti luontokatoa jo mammutteja vaaniessaan. Ihmiskunta on jättänyt pitkän ja syvän ekologisen jalanjäljen.
Maapallo on piiritetty. Se ei voi vapautua 8–10 miljardin ihmisen väestöstä eikä heidän tuhansista miljoonista nelijalkaisista seuralaisistaan: naudoista, sioista, kanoista, koirista ja kissoista. Kukin ihminen ja jokainen eläin tarvitsee päivittäisen annoksensa ruokaa ja rehua. Ravinnon energia tulee vihreiden kasvien yhteytyksestä, fotosynteesistä. Ihmiskunta on ankkuroitu luontoon.
Pekka Kauppi ja Seppo Peltomaa esittelevät luonnon kehityskulkuja tasapuolisesti sanoin ja kuvin. Peltomaan häikäisevät valokuvat todistavat, ettei luonnon monimuotoisuus suinkaan ole hävinnyt, vaan sitä on paljon aivan kotinurkillamme. Luonnon vivahteista on lupa nauttia ja ottaa niistä elinvoimaa. Ei ole välttämätöntä lähteä safarille Afrikkaan. Kun pysähtyy ja katsoo ympärilleen Suomessa, näkee hämmästyttävän hienoa ja monipuolista luontoa. Luonnon monimuotoisuudesta on syytä iloita.
Suomi, onnellisten maa, sijoittuu onnekkaasti maailmassa. Lajeja ei ole metsistämme peruuttamattomasti hävinnyt.
Professori Pekka Kauppi tutkii ympäristötiedettä ja metsätiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen työryhmänsä teki Euroopan osuuden maailmanlaajuisessa metsien hiilitasetta käsittävässä tutkimuksessa, jonka Science-lehti julkaisi 2011. Artikkeli oli Helsingin yliopiston eniten siteerattu tiedejulkaisu marraskuussa 2015. Kauppi on kokenut, kansainvälisen uran tehnyt professori ja Suomen Tiedeseuran jäsen. Hänen teoksensa Kahlittu yliopistomme ilmestyy tammikuusssa 2017.
Seppo Peltomaa on eläköitynyt rakennusarkkitehti ja yrittäjä sekä elinikäinen luontoharrastaja ja -valokuvaaja.
Yli 12 miljoonaa afrikkalaista kuljetettiin uudella ajalla Amerikan mantereelle ja Länsi-Intian saaristoon orjuuteen.
Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon uusi kirja Orjuuden arvetavaa uuden näkökulman tähän ihmiskunnan historian pahimpiin kuuluvaan ihmisoikeusloukkaukseen ja sen kauas, omaan aikaammekin kantautuneisiin seurauksiin.
Ansio transatlanttisen orjuuden lakkauttamisesta on yleensä annettu orjuuden vastaisille liikkeille ja talouden kehitykselle ja orjien oma vastarinta on jätetty sivuun. Tässä kirjassa orjat ovat historiallisia toimijoita, jotka nousivat vastustamaan orjuuttamistaan.
Pekka Isaksson on aate- ja oppihistorioitsija. Hän on perehtynyt erityisesti tieteellisen rasismin aatehistoriaan.
Jouko Jokisalo on Euroopan historian dosentti (Oulun yo). Hän on viimeksi julkaissut teoksen Euroopan radikaali oikeisto (Into 2016).
Yhteiskunnassa kasvava luottamuspula, kärjistyneet ristiriidat ja kompleksiset ongelmat vaativat meiltä radikaalisti uudenlaista vuorovaikutusta. Meidän on kyettävä kohtaamaan toisemme erimielisyyksistä huolimatta ja löydettävä luovia ratkaisuja monenlaisiin vaikeisiin tilanteisiin kaikilla ihmiselämän alueilla aina perheiden arjesta globaaleihin kriiseihin.
Kai Alhasen uudessa Dialogikirjassa sukelletaan syvälle dialogisen vuorovaikutuksen perusteisiin ja noustaan pintaan mukana tukeva varustus käytännön työkaluja dialogisten keskustelujen toteuttamiseen.
Teos ankkuroituu Suomessa viimeisten 30–40 vuoden aikana kehittyneeseen ja eri puolille maailmaa levinneeseen dialogiseen lähestymistapaan.
Sen puitteissa on kehitetty erilaisia käytäntöjä niin sosiaali- ja hoitotyöhön kuin työyhteisöjen ja tiimien toimintaan ja organisaatioiden johtamiseen. Kirjassa esitellään uudenlainen näkökulma dialogiseen keskustelun, jonka ytimessä on ihmisten erilaisista kokemuksista oppiminen. Dialogi on keskustelu, joka tähtää parempaan ymmärrykseen asioista, toisista ja itsestä.
Dialogin periaatteiden lisäksi kirjassa käsitellään käytännönläheisesti keskustelujen ohjaamista, sekä ohjaajan roolia vastuullisen vallankäytön ja ryhmänohjaustaitojen näkökulmasta. Käytännön ohjeet on testattu kahdenkymmenen vuoden aikana toteutetussa tiiviissä kehittämistyössä, jossa dialogia on viety niin päiväkoteihin ja kouluihin, lastensuojelun palveluihin ja terveydenhuoltoon kuin organisaatioiden johtamiseen, tieteelliseen tutkimukseen ja valtionhallinnon päätöksentekoon.
Dialogi on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi tuoda eri tavoin ajattelevat ihmiset yhteen, luoda luottamusta ja synnyttää uusia luovia ideoita.
Teoksen kirjoittaja Kai Alhanen on DialogiAkatemian johtaja ja politiikan filosofian tutkija. Hän on Suomen johtavia dialogin asiantuntijoita ja arvostettu kouluttaja myös eri puolilla maailmaa. Alhanen on aikaisemmin julkaissut kirjoja Michel Foucault’n ja John Deweyn filosofiasta sekä teoksen Dialogi demokratiassa. Hän on toiminut neuvonantajana Sitran Erätauko-hankkeessa ja ollut käynnistämässä Suomen valtionhallinnon kanssa toteutettavaa Kansallisen dialogin mallia.
Kirjassa Kortesuo käy läpi yhteiskuntamme muutosta tunnevaltaiseksi hermokimpuksi, jossa päätökset ovat lyhytjänteisiä ja ratkaisut minäkeskeisiä.
Tunteet tapissa on Katleena Kortesuon 41. tietokirja ja se on tärkeä yhteiskunnallinen puheenvuoro, jossa käydään läpi puberteettisen yhteiskunnan nopea historia. Miksi meistä aikuisista tuli itsekeskeisiä teinejä?
Kirjan pääviestinä on tunnetaitojen merkitys. Ihminen ei voi eikä saa olla kylmä järkirobotti, mutta ilman tunteiden käsittelyn kykyä olemme vain lyhytjänteisiä oravia.
Tunteet tapissa myös varoittaa helppojen ja nopeiden tunnepäätösten riskeistä. Tunnevaltainen päätöksenteko on vaarallista sekä yksilölle että yhteiskunnalle.
Kirja koostuu tilastoista, tapausesimerkeistä, tutkimustuloksista ja asiantuntijoiden haastatteluista, jotka yhdistyvät toisiinsa Kortesuon sujuvalla kerronnalla. Kyseessä on laaja yhteiskunnallinen teos, joka näyttää suomalaiset aikuiset ja päättäjät varsin nolossa valossa.
Otteita kirjasta
Olemme yhteiskuntana erkaantuneet ikävistä tunteista. Kohtaamme vähemmän kuolemaa kuin esivanhempamme (toki hyvä niin), ja kuolevat ihmiset on siirretty kodeista hoitolaitoksiin. Sairauksia on vähemmän ja elämme pidempään. Emme näe yhteiskuntana nälkää, emme elä sodan keskellä emmekä kohtaa jatkuvaa kuoleman pelkoa. Kaiken lisäksi moni länsimainen yhteiskunta on turvassa luonnonmullistuksilta, koska sijaitsemme mutavyöry-, tulivuori- ja maanjäristysalueiden ulkopuolella. Elämä on siis mennyt kaikilla mittareilla parempaan suuntaan.
Silti samalla tämä myönteinen kehitys on saanut meidät luulemaan, että jokainen negatiivinen tunne olisi pahasta. Ikään kuin ikävä tunne olisi jokin signaali epäonnistuneesta tai vääränlaisesta elämästä.
Vähitellen negatiivisista tunteista on tullut poikkeamia, epäkohtia, joita on syytä välttää. Emme enää muista, että ihmisyyteen ja elämään kuuluvat syyllisyys, ahdistus, pelko, suru, epävarmuus ja monet muut ikävät tunteet. Ne ovat osa meitä ja osa inhimillistä emootioiden palettia.
***
Aivojamme ei ole tehty sosiaalista mediaa ja ruutua varten
Aivomme on tehty elämään yhteisössä ja olemaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Haastattelin evoluutiobiologian ja -psykologian dosenttia Markus J. Rantalaa, joka kuvasi sosiaalisen median tuottamia ongelmia:
Sosiaalinen kasvokkaiskontakti, kosketus ja fyysinen läheisyys lisäävät aivoissa oksitosiinia, joka rauhoittaa mantelitumaketta ja stressijärjestelmää. Se on yksi tekijä, jonka takia metsästäjä-keräilijöiden sosiaalinen kulttuuri suojaa krooniselta stressiltä. Nyt kun meiltä puuttuu tämä komponentti, sosiaalinen verkosto, se edesauttaa stressin kroonistumista. Sosiaalinen media on oikeasti antisosiaalinen media. Kun ihmiset näkevät muiden antamia tykkäyksiä omiin kissavideoihinsa, se tuottaa hetkellisen dopamiiniannoksen ja mielihyvän tunteen. Mutta se ei toimi samoin kuin oksitosiini, eikä se rauhoita mantelitumaketta.
– Markus J. Rantala 26.10.2023
Vaikka siis sometykkäykset ja kaverin hassun videon katsominen luovat meille illuusion yhteisöllisyydestä ja sosiaalisuudesta, se on sama kuin söisi 3D-tulostettua muoviporkkanaa. Ravintoarvo on jotain aivan muuta kuin pitäisi.
Katleena Kortesuo on tunnettu tietokirjailija ja viestinnän kouluttaja. Kortesuo on kirjoittanut yli 40 tietokirjaa – viimeisimpänä Journalismin kuolema – mitä medialle oikein tapahtui (Tammi 2022) – ja hänet on palkittu Kultasulalla, Hopeasulalla ja Tietokirjailija-palkinnolla.
Painajaispiskit on alakouluikäisille suunnattu vauhdikas ja jännittävä äänikirjasarja.
Mielenkiintoisia koirapersoonia
Kirja kertoo 8-vuotiaasta Antonista, joka tapaa naapurustossaan toinen toistaan mielenkiintoisempia koirapersoonia ja pääsee selville kotikoirien ja metsässä asustelevien hirviömäisten hurttien ikiaikaisesta taistelusta.
Antonin kerrostalon rappuun on muuttanut paljon koiria, joten hän alkaa tarjota koiranulkoilutuspalveluita. Ensimmäisenä Anton saa ulkoilutettavakseen pörröisen ja äreän sekarotuisen Pulsun, vaikka paljon mieluummin Anton olisi ulkoiluttanut naapurin suloista Nöpöä.
Kävelyretkellään Pulsun kanssa Anton huomaa, että lähimetsässä tapahtuu jotain uhkaavaa ja outoa. Aivan kuin joku pelottava olento vaanisi heitä. Sitten Nöpö katoaa ja Pulsu johdattaa Antonin hurjalle etsintäretkelle lähimetsään. Löytääkö Anton ja Pulsu poloisen Nöpön, ja mitä lähimetsässä oikein lymyilee?
Ikäsuositus äänikirjasarjalla on 7-12 vuotta.
Äänikirjasarja nyt äänikirjapalveluissa.
Miina Supinen on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja ja luovan kirjallisuuden opettaja. Hän on kirjoittanut useita kiiteltyjä romaaneja sekä aikuisille että lapsille. Supisen teoksille on ominaista maagiset sävyt ja terävä huumori.
Petra Partanen on espoolainen kirjailija, kirjallisuudentutkija ja kahden lapsen äiti. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt maagisen realismin elementein maustettu lastenkirja Tyttö ja musikantti (Sunkirja 2019).
Kiitetyn Subutex-kaupungin kasvatit -kirjan kirjoittaja Laura Juntunen kertoo uutuudessaan Tyttö joka en oman tarinansa ja kytkee omat kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään. Teos on ainutkertainen puheenvuoro mielenterveydestä, väkivallasta ja tyttönä olemisen vaikeudesta.
”Olen viisitoistavuotias ja minulle on tehty toistuvasti seksuaaliväkivaltaa parin kuukauden sisällä. En puhu tapahtuneesta kenellekään, sillä silloin siitä tulisi liian todellista – ja olen varma, että sitä minun mielenterveyteni ei enää kestäisi.”
Yläkoulun alkaessa Juntunen sairastui syömishäiriöön ja alkoi liikkua porukassa, jossa käytettiin huumeita. Pian hän huomasi elävänsä maailmassa, jossa nuorella tytöllä ei ollut lainkaan ääntä.
Juntunen kytkee syvät jäljet jättäneet kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään ja murtaa niihin liittyviä stigmoja
Kirja pureutuu yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin Juntusen omien kokemusten kautta. Juntunen kirjoittaa vimmaisesti ja koskettavasti elämästään, joka ei ollut omissa käsissä. Hän kytkee omat kokemuksensa laajemmin yhteiskunnalliseen näkymään ja tutkii tarkkanäköisesti nuorten mielenterveyskriisiä, naisten asemaa päihdemaailmassa sekä sukupuolittunutta väkivaltaa ilmiönä, joka läpäisee tyttöjen ja naisten elämää lapsesta aikuisuuteen saakka.
”Niinhän meille on aina opetettu, vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen. Älä nouse autoon, älä mene yhteenkään asuntoon, älä jää miehen kanssa kaksin. Varsinkaan illalla tai yöllä, suden hetkinä, kun ihminen on heikoimmillaan.”
Seksuaaliväkivallasta vaietaan puhumisen sijaan. Aikuiset hyssyttelevät ja nuoret jäävät yksin kokemustensa kanssa.
”Meidän pitäisi puhua tästä. Meidän aivan ehdottomasti täytyisi istua alas ja käydä kaikki läpi, käsitellä yhdessä se, mitä minulle tapahtui ja mitä se tarkoittaa, kuinka traumatapahtumat vaikuttavat ihmiseen ja mitä voin nyt odottaa. Mutta ehkä minä olen niin vakuuttava ja ehdoton sanoessani, ettei tästä saa puhua, että niin tosiaan käy. Me emme puhu tästä enää. Lastensuojeluilmoituksen jälkeen ei tapahdu mitään.”
Tyttöjen asema päihdemaailmassa
Kirja tarttuu tyttöjen rooliin päihdemaailmassa: maailmassa, jossa nuorten tyttöjen äänet ovat vaimennettuja ja he elävät miesten varjossa, miesten mielipiteiden, odotusten ja tahdon alaisina.
”Olen näytellyt tytön roolia päihdemaailmassa jo monta vuotta. Tiedän tarkalleen, mitä minulta odotetaan. Kuljen kaupungilla Ahman matkassa. Puhun, nauran ja vitsailen, mutta pidän koko ajan silmällä Ahman kasvoja. Seuraan hänen tunnetilojaan ja mielipiteitään, ja olen olemassa niiden mukaisesti.”
Teos ilmestyy 8.3.2024. Äänikirjan lukee Fanni Noroila.
Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Juntusen töitä on julkaistu useissa medioissa. Hänen esikoisteoksensa Subutex-kaupungin kasvatit (Into, 2022) sai runsaasti kiitosta ja oli ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi.
Eläinten kanssa koko elämänsä viettänyt Aura Koivisto kertoo kirjassaan Elämä eläinten kanssa, millaista oli kasvaa Korkeasaaressa eläinten ja luonnon keskellä. Minkälainen oli lapsuus eläintarhassa ja miten se vaikutti hänen käsityksiinsä elämästä eläinten kanssa?
”Kun kotona on asustanut villieläimiä, voisi ajatella, että voimallisimmat muistot ovat jonkinlaisia kommelluksia, ehkä jopa uhkaavia tai vaarallisia tapahtumia. Useimmat villit kotihoidokkimme olivat kuitenkin pienokaisia, joten hankaluudet liittyivät lähinnä niiden aiheuttamiin sotkuihin. Dramaattisten kuvioiden sijaan ensimmäisenä mieleeni tulevat hoivaamiseen ja yhdessäoloon liittyvät tunnelmat. Ennen kaikkea kosketukset. Miltä tuntuivat tiikerinpennun isot ja pulleat polkuanturat tai ahmanpentujen pehmeän villava turkki.”
Koivisto on elänyt myös koko aikuisen elämänsä eläinkumppaneiden seurassa, oli kyse sitten hevosista, koirista, linnuista tai metsien pienimmistä elollisista. Miten eri eläinkumppanit ovat ohjanneet hänen elämäänsä?
Eläinkumppaneiden katsominen uusin silmin
Maanläheiset ja lämpimät esseet saavat lukijan tarkastelemaan omia asenteitaan ja katsomaan eläinkumppaneitaan uusin silmin. Muut eläimet ovat seuralaisina usein huomattavasti mielenkiintoisempia kuin ihmiset, ja niiden elon astiminen kaikilla mahdollisilla tavoilla vie olemisen ihmeen äärelle.
”Muunlajisten ymmärtäminen on erityisen velvoittavaa silloin, kun eläimet ovat meistä riippuvaisia.”
”Korkeasaaressa kotimme hoidokit olivat usein orpolapsia, joille läheisyys, sylissä oleminen ja muut hellät kosketukset olivat suoranainen elinehto.”
Ihminen eläimenä muiden joukossa
”Ihminenkin on eläin. Olemme nisäkkäitä, kädellisiä ja ihmisapinoita. Mutta osaammeko olla muiden eläinten kanssa ihmisiksi?”
Omien kokemustensa rinnalla Koivisto käsittelee eläintutkijoiden, luontokuvaajien ja muiden ihmisten suhdetta eläimiin.
”20–30 viime vuoden aikana tietämys muiden lajien henkisistä kyvyistä on valtavasti lisääntynyt. Jos aiemmin eläimet saatettiin nähdä vain ärsykkeisiin reagoivina ”luontokappaleina” ja niiden käyttäytyminen selitettiin ”vaistoilla”, nyt tällaista pidetään vähättelevänä. Kerta toisensa jälkeen tutkimukset ovat osoittaneet eläimillä olevansellaisia kykyjä ja ominaisuuksia, joita aiemmin on pidetty vain ihmisille kuuluvina.”
Kirja nyt kirjakaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Johanna Kokko.
Yhden Ruotsin menestyneimmän feelgood-kirjailijan Camilla Davidssonin Viikunapuun varjossa kertoo elämän rakentamisesta uudelleen, uskalluksesta ja antautumisesta jollekin uudelle. Kirja on itsenäinen jatko-osa menestysromaanille Pikkuinen unelmien kaksio.
Susanne on omistanut perheelleen koko elämänsä, mutta nyt aikuiset tyttäret Sofia ja Lovisa ovat vieraantuneet ja aviomies Lars on yhtäkkiä jättänyt hänet nuoremman naisen takia. Susanne joutuu luomaan itselleen kokonaan uuden elämän. Ensin pitää löytää asunto, sitten uusi työpaikka, ja jonnekin on hävitettävä perheen huvilan taloustavarat.
Onneksi Gotlannin nurkassa on vanha maitokauppa, perintö, jonka Susanne aikoi myydä mutta joka toimii nyt väliaikaisena varastona huonekaluille ja laitteille. Kesäpaikan rauhassa ja hiljaisuudessa hän selvittää ajatuksiaan ja kerää voimia avioeron jälkeen. Kun komea mutta röyhkeä naapuri ilmestyy paikalle ja haluaa ostaa kirjan, käynnistyy tapahtumaketju, joka nostaa Susannen takaisin elämään. Uskaltaako hän sanoa kyllä kaikelle uudelle?
Kirja nyt kirjakaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Kirjan on kääntänyt Sirpa Parviainen. Äänikirjan lukee Maija Lang.
Camilla Davidsson kirjoittaa laadukasta viihdettä ja on yksi Ruotsin menestyneimmistä feelgood-kirjailijoista. Hänen kirjojansa on myyty Ruotsissa jo puoli miljoonaa kappaletta ja Pikkuista unelmien kaksiota yli 80 000 kappaletta.
