Arktisen alueen ilmasto muuttuu, ja samaan aikaan maastoon piirtyy rajoja, jotka eristävät ihmiset toisistaan. Suomen johtava arktisten asioiden tuntija vie kirjassaan matkalle maailmaan, josta osan olemme juuri menettämässä kenties lopullisesti.
Markku Heikkilä tuntee arktisen alueen syvällisesti. Kirjassaan Arktisen maailman jäljillä hän kertoo havaintoja 25 vuoden aikana tekemiltään matkoilta, jotka ovat ulottuneet niin Kanadan pohjoisosista Ob-joelle kuin Petsamosta Islantiin ja Alaskasta Karigasniemelle. Heikkilä ei seikkaile jäätiköillä ja tiettömien taipaleiden takana, vaan liikkuu ihmisten parissa alueen kylissä ja kaupungeissa.
Kirja rikkoo arktiseen alueeseen ja sen elämään liittyviä myyttejä ja ennakko-odotuksia. Heikkilä nostaa esiin harvojen tuntemia arktisia tapahtumia ja tarinoita, kuten hantien talvisodan, Alaskan saamelaisporot ja Huippuvuorten ballerinan.
Heikkilä on ollut todistamassa, kuinka arktisten maiden yhteistyö aikanaan syntyi ja kuinka yhteistyölle kävi kehnosti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hän kuvaa maailmaa, jossa elämä ehti hetken aikaa olla yhteistä, kunnes historia otti jättiloikan taaksepäin, ja arktisen maailman jäljet alkoivat peittyä maailmanpolitiikan myrskyyn.
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Aku Laitinen.
Markku Heikkilä on toimittajana ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkönä seurannut tiiviisti pohjoisia asioita ja toiminut alueella jo noin 30 vuoden ajan. Useita tietokirjoja julkaissut Heikkilä on monipuolinen kirjoittaja, joka on saanut mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.
Varpu Tavin uutuuskirjassa viisaat vanhat naiset puhuvat kaunistelematta siitä, miksi vanheneminen vituttaa ja miten suurta, yli 50-vuotiaiden naisten reserviä ei hyödynnetä työelämässä.
Yli 50-vuotiaita naisia on Suomessa kaikkiaan 1,2 miljoonaa. Varpu Tavin kirja Viisaus on vanhoissanaisissa antaa puheenvuoron heistä kolmelletoista. Mukana on eri-ikäisiä, erilaisissa ammateissa toimivia ja toimineita, erilaisia poliittisia suuntauksia ja näkökulmia edustavia naisia. Julkisuudesta tuttujen naisten lisäksi ääneen pääsevät hoitoalan ammattilaiset.
”Nyt sitten jaksetaan jauhaa, kuinka rohkeaa on antaa ikäiselleni naiselle kasvot. Ei saatana ole mitään rohkeaa siinä, että näyttää omalta itseltään! Rohkeaa on vaikkapa olla toimittaja nyky-Venäjällä.” – Riitta Havukainen
Nykyajan vanhat naiset eivät mahdu yhteen lokeroon. Heiltä löytyy elämänkokemusta ja monenlaista osaamista, mutta tässä ajassa he ovat tuhlattu reservi. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tapetilla, jo 50 vuotta täyttäneillä naisilla on vaikeuksia työllistyä.
”Tämä kirja on vanhojen naisten kapinaa. Emme kapinoi siksi, että me olisimme uhreja tai uhriutuneita, vaan siksi, että me olemme hiusrajaa myöten täynnä stereotyyppisiä kuvitelmia siitä, mitä on olla vanha nainen. On korkea aika hylätä nuo vanhentuneet kuvitelmat, ja ottaa käyttöön yhteiskunnassa kaikki se hiljainen tieto, voima, viisaus ja elämänkokemus, joka meidän 1,2 miljoonan suomalaisen ihmisen ryhmässämme piilee, näkymättömissä ja ohitettuina.” – Varpu Tavi
”Se tapa, jolla vanhat naiset sivuutetaan yhteiskunnassa, osoittaa ihan silkkaa naisvihaa. Vaikuttaa siltä, että vanhoja naisia kohtaan suunnattu välinpitämätön ja alentava kohtelu on naisvihan yleisesti sallittu muoto.” – Vappu Taipale
Naiset näkevät vanhenemisessa myös hyviä puolia. Kirjassa he avaavat näkemyksiään paitsi vanhenemisesta myös laajemmin elämästä ja yhteiskunnasta.
”Tunnen olevani pieni mutta merkittävä osa maailmankaikkeutta, luontoa ja ihmisyyttä. Ikä ja elämänkokemus ovat auttaneet integroimaan pään ja sydämen. Ihaninta minusta vanhuudessa on vapaus. Olen aina ollut vapaa ajattelemaan mitä haluan, mutta eläkkeellä ollessani olen vapaa myös tutkimaan ja kirjoittamaan, mitä haluan!” – Pauliina Aarva
”Vanhaksi tuleminen ei muuta ihmistä tyhmäksi, eikä välttämättä työkyvyttömäksikään. En tietenkään tarkoita sitä, että ihmisen täytyisi tehdä töitä satavuotiaaksi, mutta jos työ on intohimo ja ihminen haluaa tehdä työtään, miksi se pitäisi estää? Vanhenemisen hyviä puolia on se, että usein luovan työn tekijät tekevät vanhoina todella hienoa taidetta.” – Anneli Kanto
”Me olemme sitä sukupolvea, että me ymmärrämme voivamme vaikuttaa omaan elämäämme. Me teemme, mitä itse haluamme, emmekä juokse joka trendin ja kohun perässä. Olen hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat tavallaan antaneet tyhmentää itsensä. Ollaan tiellä, josta puuttuu syvällinen ajattelu.” – Raija Kivimetsä
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Erja Manto.
Varpu Tavi on filosofian maisteri ja tietokirjailija, joka jo parikymmentä vuotta on tehnyt tietokirjoja aiheista, jotka liittyvät kulloiseenkin omaan elämänvaiheeseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Nykyisen elämänvaiheen teemana on vanhuus, joka ei pelota, vaan herättää uteliaisuutta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittaisen tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon Hannu Laaksolle tiedon jakamisesta luonnosta uusille urbaaneille sukupolville.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Vuonna 2023 palkinto myönnetään luontokuvaaja Hannu Laaksolle. Tarinallinen tietokirjasarja Me otukset kertoo eri eläinlajien perhe-elämästä valokuvin ja tarinoin. Sarjassa ovat jo ilmestyneet Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021), Me Hukkaset (2022) ja Me Lintuset (2023).
Eläinten perhe-elämästä kerrotaan tarinoita eläinten näkökulmasta
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.
Palkitsemisperusteluissa todetaan, että ”Lukija ihailee taitavia valokuvia ja saa tietoa eri eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä: miten eläinperhe elää yhdessä ja millaisia vihollisia tai uhkia se voi luonnossa kohdata. Eri eläinyksilöiden ja lajien rauhanomaista ja riitaista kanssakäymistä kuvataan korkeatasoisissa värikuvissa ja kirjojen teksteissä. Kerronta antaa tilaa kuvien kertoa omaa kieltään ja lukijalle avautuu tilanteita, joita voisi olla vaikea uskoa tosiksi, jos ei omin silmin kuvia näkisi.”
”Eläinten ja erämaan kuvaaminen ja tiedon jakaminen yleistajuisesti on tärkeä keino tuoda tietoa Suomen luonnosta myös uusille, usein urbaaneille sukupolville ja nuorille lukijoille.”
Hannu Laakso on kuvannut luontoa ja eläimiä jo yli 40 vuoden ajan.
”Unelmani on madaltaa lasten lukukynnystä ja tuottaa heille sytykkeitä oman luontosuhteen rakentamiseen”
Hannu Laakso ja kettu
Hannu Laakso on voittanut yli 120 kansainvälistä valokuvapalkintoa, ja hänen kuvansa on ollut esillä 80 eri maassa. Laakson seikkailulliset tarinat ja väkevät valokuvat auttavat vahvistamaan lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta.
– Uhanalainen. Se on luontotermi, joka sopii piinallisen hyvin moniin eläin- ja kasvilajeihin, mutta se soveltuu myös puhuttaessa lasten lukuharrastuksesta. Juuri siinä piilee motiivini tehdä näitä tarinallisia tietokirjoja tai informatiivisia tarinakirjoja, joiden kuvitus perustuu luontovalokuviini, sanoo Hannu Laakso juhlapuheessaan.
Me otukset -sarja saa jatkoa keväällä 2024. Seuraava kirja kertoo poroista.
– Hannu Laakson tinkimätön ja pitkäjänteinen työ jalostuu kirjoiksi, jotka innostavat lukemaan, katsomaan ja näkemään. Hannun kirjat lujittavat lasten luontosuhdetta ja avaavat elämysten kautta väylän tärkeän tiedon jakamiseen. Tätä yhteistyötä on ilo tehdä, sanoo kustantaja Satu Laatikainen Into Kustannuksesta.
Lola on Baba Lybeckin kirjoittama avoin ja rehellinen elämäkerta historian ensimmäisestä julkisesti transnaisena esiintyneestä somalialaisesta, Lola Lorenzosta.
Väkevä teos kuvaa, millaista on kasvaa kulttuurien puristuksessa, kun ympärillä ei hyväksytä: perhe ja somalialaisyhteisö on hylännyt, suomalainen yhteiskunta syrjii. Vaikka Lola Lorenzon elämää ovat värittäneet rasismi, kiusaaminen, väkivalta ja hyväksikäyttö, hän on jatkanut taistelua.
Lola syntyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa 1990, mutta muutti pian sisällissodan alettua perheensä kanssa Suomeen. 90-luvun alussa Suomeen tulleiden somalialaisten arki on ollut rasismin täyttämää. N-sanaa sai kuulla kaupungilla jatkuvasti. Rakenteellinen rasismi näkyi päiväkodeissa, kouluissa, työelämässä. Lapset kasvoivat hyvin vahvaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Jokapäiväinen syrjintä ja rasismi on vaikeuttanut somalialaisen vähemmistön integroitumista yhteiskuntaan. Luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan on heikko, mieluummin käännytään oman yhteisön puoleen.
”Aina piti olla varuillaan joka paikassa. Aina tuntui siltä, että olemme tiellä, olemme häiriöksi, teemme väärin, olemme väärin. Meidän kuului väistää, muusta ei ollut puhettakaan. Kaupassa kuulimme hirveitä asioita ympärillämme. Ihmiset vain solvasivat meitä ja käyttivät n-sanaa täysin estoitta. Kerran äiti siirsi jotain maitopurkkia, ja silloin yksi tokaisi toiselle:
”Hyi vittu, mä en kyllä tohon maitoon koske, ku toi n… koski siihen.””
Vain 7-vuotiaana Lola lähetettiin neljäksi vuodeksi Somaliaan oppimaan äidinkieltään, uskontoa ja arabiaa. Osa ulkomailla asuvista somaleista haluaa lähettää lapsensa, etenkin poikansa, muutamaksi vuodeksi koulukotiin Somaliaan. Tämän he tekevät, jotta lapset oppisivat äidinkieltään, arabiaa, uskontoa ja kulttuuria. Vanhempien tarkoitus on hyvä – he haluavat, että somalialaiset tavat ja kulttuuri säilyisivät elinvoimaisina, vaikka he joutuvat turvallisuussyistä asumaan ulkomailla. Koulukodit ovat kuitenkin lapsille todella rajuja laitoksia. Olosuhteet ovat karut, ruoka huonoa, lapsia kuritetaan fyysisesti ja jopa hyväksikäytetään seksuaalisesti. Pahat ihmiset käyttävät suojattomia lapsia hyväkseen.
”Uskonnon merkitys on meidän somalialaisyhteisössämme suuri. Somalian koulukodit ovat kuin Suomen rippikoulut, mutta paljon rajummat, ja sinne lähetetään hyvin paljon nuorempana ja pidemmäksi aikaa.”
Perheen menettämisen tuska
11-vuotiaana Lola palasi Suomeen. Aikuistuttuaan hän loi uraa somalialaisten luottomaskeeraajana, jota lennätettiin häihin ympäri maailmaa. Vuonna 2013 hän kertoi olevansa nainen.
”Äiti oli hylännyt minut, eikä halunnut olla kanssani tekemisissä. Hän oli aina ollut elämäni tukipilari, ihminen, jota rakastin aidosti, syvästi, ehdoitta. Hän oli aina auttanut minua eteenpäin, puolustanut minua ja tukenut minua. Nyt hän oli poissa, ei rakastanut minua enää, ja se oli minulle todella suuri takaisku. Minulla oli päässäni sellainen puhuva ääni, joka toisteli: ”Sun äiti ei rakasta sua enää. Sun äiti ei rakasta sua enää.”
Se teki elämästäni helvettiä.”
Perheen merkitys on suuri, erityisesti somalialaisissa yhteisöissä. Kaikessa toiminnassa ajatellaan perheen parasta. Se tuo perheen jäsenille turvaa ja tukea mutta mikäli et toimi perheen arvojen mukaisesti tai noudata perheen normistoa, sinut suljetaan perheen ulkopuolelle. Sinua ei ole enää olemassa. Tämä aiheuttaa suurta tuskaa ihmisissä. Ikävä on valtava.
Transyhteisöstä uusi koti
Kun Helsingistä löytyy pieni transyhteisö, saa Lola syyn jatkaa. Ballroom-yhteisö toimii perheiden ja yhteiskunnan syrjäyttämien transihmisten uutena perheenä. Yhteisö on turvallinen tila ihmisille, jotka aina ja kaikkialla kokevat syrjintää. Yhteisö toimii vertaistukena, jossa vapaasti saa etsiä itseään ja kokeilla, mikä tyyli tai ilmaisumuoto toimii itselleen parhaiten. Tärkeässä osassa ovat Ballit, jossa yhteisön jäsenet esittelevät itseään sellaisina, kuin haluavat olla mutta tärkeä on myös yhteisön jäsenilleen luoma arkipäivän tukiverkosto.
”Minut otettiin avosylin vastaan. Amanda harmitteli sitä, että Suomessa on niin paska skene, ja kertoi, että he tarvitsisivat lisää hyvää aktiivista porukkaa ballroomiin. Olin taivaissa. Tuntui kuin olisin voittanut lotossa:
”Yes, okay, finally I’m finding MY people.””
Ennakkoluulot varjostavat tummaihoisen transnaisen elämää
Laajemmassa HLBTQ-yhteisössä avoimesti rehottava rasismi on ollut Lolalle järkytys ja suorastaan käsittämätöntä. Transnaisilla on myös vaikeaa löytää normaaleja rakkaussuhteita. Transnaisia seksualisoidaan ja esineellistetään ja heitä kohdellaan fetisseinä.
”Miehet kohtelivat minua arvostavasti ja kunnioittavasti, veivät minua syömään hienoihin ravintoloihin, ehdottivat viikonloppureissua Viroon, tarjoutuivat hakemaan minua töistä, kunnes paljastin, että olen transnainen. Sen jälkeen kohtelu muuttui. Minusta tuli heidän seksifantasioidensa jatke, seksiobjekti tai fetissi.”
Kirja nyt kirjakaupoissa, äänikirja ilmestyy 2.10. Äänikirjan lukee Amira Khalifa.
Lola Lorenzo on esiintynyt lukuisissa TV-ohjelmissa ja podcasteissa, ja hänellä on laaja somenäkyvyys erityisesti Somaliassa.
Barbara Lybeck on toimittaja, tuottaja ja moderoija, joka on tehnyt yli 35 vuoden uran suomalaisessa radiossa ja TV:ssä. Hän on työskennellyt muun muassa Uutisvuodossa, Nelosen uutisissa, Puoli seitsemän- ja Viiden jälkeen -ohjelmissa sekä tuottajana Kuudes Kerta- ja Kelet-elokuvissa.
Harhamat kertoo ihmisen ylenkatseesta muita lajeja kohtaan mutta samalla myös elämään merkitystä tuovasta luontoyhteydestä ja yhteisöllisyydestä. Voisiko olla mahdollista elää harmonisesti monilajisessa yhteisössä?
Aura Koivisto kasvoi Korkeasaaren eläinten ja luonnon keskellä hoitaen orpoja pentuja tiikereistä saukkoihin ja paviaaneihin. Nykyisin hän asuu Kainuussa pienessä rintamamiestalossa, ja käsittelee kirjoissaan ja lehtijutuissaan luontoa. Koivistolta on aiemmin julkaistu useita tietokirjoja, muun muassa Mies ja merilehmä: luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka (Into, 2019), sekä lastenkirjoja.
Maagisrealistinen romaani esittää hiljaista arvostelua ihmisen tuhoisasta toiminnasta
”Aion asettua tänne loppuiäkseni. Haluan heinittyä ja sammaloitua, sulkeutua puiden suosioon ja imeä niistä sisäistä tyyneyttä. Ja lopuksi painautua maahan: lahota, hajota ja liueta osaksi sienten rihmastoja, matojen, kuoripunkkien, mikrobien ja muiden mikro-olentojen sykkivää, äänetöntä ja suunnatonta orkesteria, maallista sinfoniaa, jota me ihmiset emme taivaita tavoitellessamme kuule.”
Aberrania on unohdettu kolkka valtakunnan rajalla. Siellä elämä on yksinkertaista ja työteliästä, ja luonnonkierto määrittää arkea. Sinne romaanin nimetön kertoja pakenee urbaanin elämän tyhjyyttä. Sivilisaation pariin kutsuu enää terapeutti, jolta kertojan on ryhdyttävä salaamaan maalaiselon kummallisia käänteitä.
Vain Aberraniassa saattaa olla oma itsensä, vaikka uusia asukkaita kohdellaan kuin vierasta, joka on tullut rikkomaan tiiviin yhteisön. Vähitellen naapurin omalaatuinen Eulalia ja tämän lähipiiri alkavat paljastaa todellisia kasvojaan ja salaisuuksiaan. Keitä he ovat ja mitä he salaavat?
Harhamat nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Rosanna Kemppi.
Nykynoidan käsikirja taustoittaa noituuden historiaa, antaa vinkkejä heille, jotka haluavat aloittaa oman noitapolkunsa ja kertoo viiden nykynoidan arjesta ja eri suuntauksista.
Ensivaikutelma noidista on useimmiten rajoittunut, stereotyyppinen ja demonisoitu. Todellisuudessa noidat ilmentyvät monipuolisesti läpi historian ja he ovat jättäneet jälkensä lähes kaikkiin kulttuureihin sekä fiktiivisesti että konkreettisesti. Kuparikettu paljastaa totuuden satukirjojen, demonisoinnin ja ennakkoluulojen takaa.
“Pitkän ja tapahtumarikkaan historiansa ansiosta noita on nykyään yksi ihmiskunnan vanhimmista ja monipuolisimmista hahmoista eli arkkityypeistä. Noidan hahmoa ei voi enää määrittää selkeästi, koska se käy koko ajan läpi erilaisia yksilöllisiä transformaatioita, ottaa vaikutteita kaikista historian vaiheista ja on täynnä ristiriitaisuuksia, jotka vain vahvistavat tämän arkkityypin voimaa.”
Perinnenoituudesta kybernoituuteen
Kirja kertoo Kupariketun elämästä nykynoitana 2020-luvulla, somen aikakaudella. Hän opastaa seuraajiaan omissa kanavissaan ja tämä kirja syntyi seuraajien toiveiden pohjalta. Kuparikettu antaa vinkkejä erilaisten työvälineiden ja noituuden menetelmien käyttöön ja tietoa universumin symbolisista merkeistä, inspiroitumisesta, loitsujen teosta, kirouksista, luontoyhteydestä, apuhenkien kanssa työskentelystä ja elementeistä.
Monelle noituuden polun aloittavalle voi tulla yllätyksenä, että valtaväestön ennakkoluulojen ja ääriuskovaisten demonisoinnin lisäksi myös noitien välillä on kitkaa. Monesti syy tähän kumpuaa noitasukupolvien välisestä kuilusta ja mielipide- tai uskomuseroista.
”Polullaan pitkään kulkeneet noidat eivät välttämättä ymmärrä uusien noitien noituutta, esillä olemista, innostusta, avoimuutta tai aktivismia, eivätkä he välttämättä halua jakaa tietojaan eteenpäin näille noidille, koska he eivät koe nuorten harjoittavan noituutta oikeista syistä. Siksi moni noituuden vasta löytänyt ammentaa tietoa sieltä, mistä sitä on nykyaikana saatavilla – eli useimmiten sosiaalisesta mediasta ja internetistä.”
Nykyaikana noituus näyttäytyy populaarikulttuurissa, sosiaalisessa mediassa ja kaupoissa houkuttelevana ja esteettisenä. Mystiikkaa huokuvan visuaalisuuden takana ilmenee kuitenkin kaupallisuus, materialismi ja kulutuskulttuuri, joka näkyy esimerkiksi kivien ja kristallien kysynnän kasvuna.
“Kristallit, erikoiset kivet, jalokivet ja kaikenlaiset muutkin kiteet ovat aina vetäneet ihmisiä puoleensa, ja niiden on ensimmäisten kulttuurien ajoista asti uskottu omaavan maagisia ja suojaavia voimia. Nykyään ne ovat maailmanlaajuinen bisnes, jonka vuosittaisen vähittäiskaupan arvo on noin miljardi euroa.”
Luontoyhteyttä ja luonnonmagiaa
Nykynoidat auttavat kuitenkin meitä palauttamaan luontoyhteyttä ja muistuttavat luonnon tarjoamasta magiasta.
“Noidilla on läpi historian kerrottu olleen poikkeuksellisen syvä yhteys luontoon ja luonnon syklisyyteen. Millä termeillä noidista on puhuttukaan, he ovat tunteneet luonnon kiertokulun, auringon- ja kuunvaiheet, parantavat yrtit ja kasvit kauan ennen kehittynyttä lääketiedettä.”
Noidat eivät tuhoutuneet, he selvisivät, kehittyivät ja vaativat nyt oikeutta osakseen. Patriarkaalisuutta purkava ja ihmisiä vapauttava elämänkatsomus johtaa väistämättä vallankumoukseen, joka lisää tietoisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja luonnonsuojelua.
”Noidat ovat kipinöitä pimeydessä, valonkantajia, opastajia, tiedon haltijoita, taiteilijoita ja haavojen parantajia. Noidan arkkityyppi on yksi maailmamme vanhimmista, tunnetuimmista, monipuolisimmista ja pysyvimmistä ammattinimikkeistä.”
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.
Kuparikettu on tunnettu nykyaikainen noita, meditaatio-ohjaaja, meedio ja sosiaalisen median vaikuttaja, joka on työllään lisännyt yhdenvertaisuutta noitia ja noituutta kohtaan. Hänen kanavillaan on kymmeniä tuhansia vakituisia seuraajia, ja hänen videoitaan on katseltu useita miljoonia kertoja. Kuparikettu esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, ohjaa henkisiä kehityspiirejä ja toimii palveluntarjoajana sekä sisällöntuottajana. Häneltä on aiemmin julkaistu yhdessä Heikki Sauren kanssa kirjoitettu Noitakirja – Nykynoidat ja noitien historiaa (2021).
Laura Juntusen esikoisteos Subutex-kaupungin kasvatit on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se jaetaan tänä vuonna seitsemättä kertaa.
“Laura Juntusen tietokirjaksi luokiteltu esikoisteos tulee lähelle ja astuu sisään kipeään aiheensa, jolta moni mieluusti sulkee silmänsä. Tällaisesta näkökulmasta ei ole kovin paljon tuotettu kirjallisuutta. Raaheen sijoittuvan Subutex-kaupungin kasvatit -kirjan syntyminen on selvästikin vaatinut Henkaksi nimetyn päähenkilön ja kirjoittaja Juntusen poikkeuksellista ja molemminpuoliseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä. Lopputulos teksteineen ja valokuvineen on tärkeä ja vaikuttava.
Elävä ja eleetön teos onnistuu sukeltamaan Henkan ja muiden huumeidenkäyttäjien ja syrjäytyneiden – vai syrjäytettyjen? – kovalakiseen maailmaan mutta myös avaamaan tätä ”varjoyhteiskuntaa” lukijalle erittäin tarkkanäköisesti ja ajatuksia herättävästi, ilman että siitä jäisi tirkistelyn maku.”
Botnia-palkinnon voittaja julkistetaan lokakuussa.
Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Hänen töitään on julkaistu useissa medioissa.
Innolla odotamme:
Laura Juntusen seuraava teos Tyttö joka en ilmestyy keväällä 2024. Siinä Juntunen kirjoittaa koskettavasti elämästään, kytkien omat kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään.
Kiitetyt lasten tietokirjat Aika matka! ja Ihme ilmat! saavat jatkoa. Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun uutuus Mikä mahti! Lotta ja Kasper luonnon puolella kertoo helppotajuisesti ja viihdyttävästi valtarakenteista ja keinoista vaikuttaa asioihin.
Sarjan edellisistä osista tutut kaverukset, Lotta ja Kasper, aloittavat seiskaluokan uudessa koulussa. Se herättää paljon kysymyksiä: Olisiko yksin helpompaa? Miten porukassa pärjää?
Lotan ja Kasperin seikkailu kuvaa ihmisten välistä vallankäyttöä. Kuka päättää, miten lähimetsän käy? Luontokato ja ilmastokriisi ovat totta ja iso ongelma – mutta miksi tuntuu siltä, että niitä ei torjuta kaikin keinoin? Kuka on vastuussa?
Kirjassa kurkistetaan aivojen sisään ja havaitaan ihmisten olevan siitä erikoisia eläimiä, että me kerromme tarinoita. Niitä tarinoita meillä on myös valta muuttaa. Miten luontoyhteys voitaisiin palauttaa tärkeimmäksi tarinaksi?
Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista, sekä e-kirjana. Kirjan ikäsuositus on 9+.
Laura Ertimo on maantieteilijä ja tietokirjailija. Teoksissaan hän kutoo oivaltavasti yhteen tarkat faktat ja mieltä kutkuttavat tarinat. Ertimon tietokirjat ovat herättäneet paljon huomiota myös ulkomailla. Hän sai vuonna 2020 Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllön.
Mari Ahokoivu on Kööpenhaminassa asuva kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hänen kynästään ovat syntyneet mm. sarjakuvaromaani Oksi, lastensarja Sanni & Joonas ja ranskalainen elefantti Lola Olifante. Ahokoivu palkittiin Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnolla 2023.
Tarinallisessa tietokirjassa Merten jättiläinen – Valaiden arvoitusta etsimässä meribiologian tohtori Jessica Haapkylä kertoo ajastaan valassafarin oppaana Pohjois-Norjassa sekä matkastaan sinivalaan jäljille Kaliforniaan ja Meksikoon. Samalla hän tarjoaa tietoa eri valaslajeista, valaiden elämästä, historiasta ja tulevaisuuden näkymistä.
Valaat eivät lakkaa kiehtomasta ihmisiä. Matkailijat ympäri maailmaa ovat valmiita maksamaan korkean hinnan kohdatakseen niitä. Kun valaan puhallus vihdoin erottuu horisontissa, ovat sekä valassafarilaivan oppaat että turistit helpottuneita ja onnellisia. Seuraa ikimuistoisia kohtaamisia valaan ja ihmisen välillä.
”Sitten tapahtuu se, mitä olen niin kauan jo odottanut. Valas nostaa hitaasti päätään kohti pintaa. Sormenpääni koskettavat sen vaaleanharmaata kumiselta tuntuvaa ihoa, jota peittävät lukuisat kellertävät merirokot kuin jäkälät.”
Valaiden elämästä tiedetään edelleen vähän
Kirjassaan Jessica Haapkylä avaa ihmisen ja valaan välistä monimutkaista suhdetta. Vuosisatoja jatkuneen pyynnin seurauksena monet valaskannat pyydettiin lähes sukupuuttoon. Valaan rasvasta valmistettiin mm. kynttilöitä ja saippuaa. Nyt valaat ovat valassafareiden palvottuja tähtiä, ja haluamme tehdä kaikkemme ymmärtääksemme niiden elämää. Valaiden arvoituksia tunnetaan huonosti, sillä tiedämme niiden elinympäristöstä, syvästä merestä, edelleen vähemmän kuin ulkoavaruudesta.
Valaiden suojelu on merten suojelua
Haapkylä pohtii kirjassaan myös eri valaslajien tulevaisuuden näkymiä muuttuvassa ekosysteemissä. Valaiden elinolosuhteita muovaa ilmastonmuutoksen lisäksi muun muassa lisääntyvä vedenalainen melu.
”Valaat ovat osa tervettä valtameriekosysteemiä, josta me kaikki olemme riippuvaisia ja jota meillä ei ole varaa menettää. Valaiden suojelu siis tarkoittaa koko merten suojelua. Valtamerten elämä perustuu ravinteiden tehokkaaseen kiertoon, ja valailla on suuri merkitys ulappaekosysteemin ravinteiden kierron ylläpitämisessä.”
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Tuija Kosonen.
Jessica Haapkylä on meribiologian tohtori, intohimoinen sukeltaja ja tietokirjailija, jolla on laaja kokemus maailman valtameriltä. Haapkylä on tutkinut ilmastonmuutoksen vaikutuksia korallien terveyteen Australiassa ja Indonesiassa. Hän on perehtynyt myös arktiseen ilmastonmuutokseen matkoillaan Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Haapkylä on aiemmin kertonut retkistään ja havainnoistaan muun muassa kirjoissa Meren tarina – meribiologin tutkimusmatka Arktikselle (Into 2019) ja Merten koralliparatiisit (Into 2016).
Lauri Nurmi -menestyssarjan itsenäinen viides osa Viimeinen erämaa on piinaavan jännittävä trilleri, jonka teemat liikkuvat valtamerien tutkimuksen ja ilmastonmuutoksen ympärillä.
Maapallon mantereilla ei ole enää valkoisia läiskiä, eli alueita, joita ihminen ei vielä olisi tutkinut. Sen sijaan valtameristä löytyy edelleen sitä seikkailua ja arvoituksellisuutta, jonka satelliitit ja lentokoneet ovat mannerten yltä riistäneet.
Risto Isomäen uutuusromaani Viimeinen erämaa muistuttaa, että ihminen on tähän mennessä nähnyt vain noin miljoonasosan syvästä merenpohjasta. Ihmiskunnalla on muutamia sukellusveneitä, jotka pystyvät sukeltamaan usean kilometrin syvyyteen. Nekin pystyvät vain laskeutumaan suoraan alas ja tutkimaan hetken aikaa pikkuruista aluetta ennen kuin niiden täytyy palata samaa tietä takaisin.
Merien pintakerroksen ja merenpohjan välinen suuri sisäavaruus on vielä huonommin tunnettu kuin merenpohja. Valtamerissä on kaksi miljoonaa kuutiokilometriä avaruutta jokaista syvänmeren tutkimukseen erikoistunutta biologia kohti, tai 200 miljoonaa kuutiometriä jokaiselle maapallolla elävälle ihmiselle. Kestää siis vielä pitkään ennen kuin valtameret ja niiden eliöstö on kartoitettu edes hyvin pinnallisella tavalla.
Valtamerentutkimus voi tarjota tietoa elämän synnystä
Kirjan tarinassa ”viimeinen erämaa” viittaa valtameren pohjalla kulkevaan, 70 000 kilometrin pituiseen vuoristoon eli valtamerien keskiselänteeseen, jota romaanin tutkimusretkikunta alkaa kartoittaa uudenlaisten sukelluspukujensa avulla. Valtamerien keskiselänne on suurempi kuin kaikki mantereet yhteensä, ja sen keskellä kulkee Afrikan suurta hautavajoamarotkoa eli the Rift Valleytä muistuttava syvä kanjoni.
Romaani esittelee osana juontaan myös uusinta elämän syntyyn liittyvää kansainvälistä huippututkimusta. Sen perusteella on alkanut näyttää yhä selvemmältä, että elämä maapallolla on syntynyt nimenomaan merenpohjan emäksisissä kuumissa lähteissä. Merenpohjan emäksiset kuumat lähteet ovat ainoa tunnettu geologinen muodostuma, joka on kyennyt konsentroimaan erilaisten hiiliyhdisteiden pitoisuuksia jopa miljoonia kertoja suuremmiksi niin, että tuloksena on lopulta saattanut olla eräänlaisia rasvojen muodostamia solukalvoja ja alkeellista elämää.
Isomäki toivoisi Arandan lähtevän Atlantille
Viimeisen erämaan loppusanoissa Isomäki toteaa, että myös Suomen kannattaisi jälleen aktivoitua valtameren tutkimuksen alueella. Suomella on hieno, kansainväliset mitat täyttävä ja huippuvarusteltu merentutkimusalus, Aranda, joka on suurimman osan ajastaan seissyt käyttämättömänä Helsingin satama-altaissa tai Hangon edustalla – tai tehnyt Itämerellä tutkimuksia, jotka olisi voitu tehdä kanootista tai soutuveneestä.
Aikana, jolloin juuri valtamerien tutkimuksen alalla tehdään jatkuvasti maailmaa mullistavia löytöjä, Suomen kannattaisi käyttää Arandaa ennen kaikkea valtamerentutkimukseen. Isomäen mukaan eräät merentutkimuksen laiminlyödyt alueet auttaisivat ihmiskuntaa myös ymmärtämään, mitä meidän pitäisi tehdä uhkaavien ilmastonmuutosten torjumiseksi.
Kirja on nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Aarne Linden. Lauri Nurmi -sarjan aiemmat osat ovat Litium 6, Jumalan pikkusormi, Haudattu uhka ja Atlantin kuningatar.
Risto Isomäki on kirjailija, kolumnisti ja kansalaisaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Hänenkirjojaan on käännetty noin 20 kielelle. Vuonna 2020 Isomäelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto.
