jukka | Into Kustannus

Julkaistu 26.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Mirkka Rekola: Ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta ja palkitusta runoilijasta

Jonimatti Joutsijärven vahvaääninen kuvaus rakastetusta ja rajoja rikkoneesta runoilijasta avaa näkökulmia paitsi runouteen myös seksuaalivähemmistöjen asemaan ja poliittisten ääriliikkeiden historiaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline

Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I on ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta runoilijasta ja aforistiikan uudistajastajasta. Mirkka Elina Rekola (1931–2014) on keskeisimpiä modernistirunoilijoitamme, jonka tuotanto levittäytyy seitsemälle vuosikymmenelle. Rekolan kolme ensimmäistä teosta saivat ristiriitaisen vastaanoton, sillä ne eivät istuneet yksiselitteisesti perinteisen, modernistisen eivätkä 60-luvun poliittisen runouden käsityksiin. Sittemmin Rekolan sanataide on arvioitu ylittämättömäksi. Hän halusi tulla muistetuksi työnsä, ei elämänsä tai henkilönsä vuoksi, vaikkakin Mirkka Rekola kirjoittaa kokemuksensa läpi ja alati omasta elämästään.

Mirkka ihmetteli lapsuudessaan Tampereen ilmapiirin vihaa. Punaisten ja valkoisten katkeruus oli käsinkosketeltavaa. Jatkosodan päätteeksi hänen äärioikeistolainen isänsä sai tuomion maanpetoksesta. Kahtiajaon kipeys rikkoi Mirkan perheen, ja hän menetti kolmeksi vuodeksi läheisimmän ihmisensä, isänsä. 1960-luvun vasemmistoradikalismi ja 1970-luvun taistolaisuus, jotka tuomitsivat 1950-lukulaisen modernismin taantumuksellisuutena, ahdistivat häntä tätä taustaa vasten erityisesti.

Vastakohtien valta oli Mirkka Rekolalle kärsimystä lapsuudesta lähtien. Ihmisten kieli, sukupuoliroolit, filosofia ja yhteiskunnan rakenteet poukkoilevat vastakohtien heilureissa. Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline. Ykseydenkokemuksen ilmaisu kielessä oli hänen suuri työnsä.

Elämäkerta huomioi runouden muotojen ja merkitysten synnyn eletyssä elämässä

Teos kattaa Rekolan elämän vaiheet lapsuudesta 1970-luvun loppuun saakka. Mirkan kirjailijuutta ja minuutta rakentavat aikalaishahmot, kuten esikuva Helvi ”Nalle” Juvonen, Tuomas Anhava ja hänen avara lukijuutensa sekä erityisesti Mirkan rakastettu Mirjam Polkunen.

Vaikuttavassa teoksessa kuvauksensa saavat vainojen, vainoharhojen, työn ja sairauden, rakkauksien ja pettymisten, näkyjen, kohtaamisten ja nähdyksitulemisten ajat. Myöhemmät elämänvaiheet ja teokset saavat huomion elämäkerran jälkimmäisessä osassa.

Mirkka Rekolan elämäkerta perustuu laajaan aineistoon, jossa mukana on kulttuurihistoriallisia aarteita, kuten lukuisia Mirkan kirjeitä rakastetulleen 1950-60-luvuilta. Pariskunnan rakkaus tulee kirjeissä esiin kauniisti ja kipeästi.

Mirkka pohti kouluiässä oliko ainoa tyttöjä rakastava tyttö. Täytyi olla samanlaisia. Mutta hän heräsi tietoisuuteensa varsin yksin, ilman esikuvia.

Miten poikkeavana voisi elää torjuvassa maailmassa?

Mirkan nuoruutta varjosti ahdistus ja itsetuhoinen ajattelu. Samaa sukupuolta rakastavia ihmisiä tai kuvauksia heistä ei ollut 1940-luvun Tampereella. Rekola kasvoi ilmapiirissä, jossa pelosta, järkytyksestä ja vihasta piti vaieta, eikä mielihyvää ja rakkautta voinut vapaasti ilmaista.

1950-1960-lukujen Helsingissä lesbosuhteita elettiin yksityisesti, useimmin kodeissa. Homoudesta langetettiin paljon tuomioita erityisesti miehille. Rikos oli ”haureus”, jonka todisteena voitiin pitää yhteen vedettyjä sänkyjä.

Myös Mirkka ja Mirjam joutuivat poliisin ahdistelemaksi. Syytteiltä vältyttiin, mutta vainot kuormittivat Mirkkaa, josta tuli pelokas ja vainoharhainen. Hän käveli Helsingin kaduilla jännittyneenä ja varoi vastaantulijoita kunnes hän sai pelosta tarpeekseen.

”Hän päätti kävellä vainoavan kaupungin uudeksi, opetteli kulkemaan rentoutuen, sivuuttamaan vainoharhat ja katseet.”

Kymmenet teosta varten tehdyt haastattelut sekä eräät erittäin harvinaiset Mirkan haastattelunauhat ja jopa Mirkan äidin haastattelu runoilijan lapsuudesta rakentavat elävää, inhimillistä ja vaikuttavaa kuvaa yhdestä tärkeimmistä suomalaisista kirjailijoista. Elämäkertaan on koottu myös kirjoissa vielä julkaisemattomia, unohdettuja runoja.

Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tullut kokonaan esiin I nyt kaupoissa. Äänikirja ilmestyy 3.5.

Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.

Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi nuoren polven lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.

Julkaistu 20.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Kirjallisuuden puolustus: Manifesti

Kirjan merkitys pirstaloituneessa maailmassa

Kun mietit kirjoja, joita ilmestyi sata vuotta sitten, ja kirjoja, joita ilmestyy nyt, eikö tunnukin, että ensimmäisten joukossa on monia klassikoita, kun jälkimmäisten parissa niitä on vähemmän?

Tarkoittaako tämä, että sata vuotta sitten tehtiin parempia kirjoja? Ei. Se tarkoittaa, että sadan vuoden takaisista julkaisuista suurin osa on ajan myötä häivytetty näkyvistä ja esille on jätetty vain harvat ja valitut. Menneisyydestä säilyneet kirjat ovat kaanonin kuratoimia, kun taas nykyään näemme koko julkaisukentän kaikkine joutavuuksineen. Tosiasiassa ennen julkaistiin suhteessa aivan yhtä paljon triviaaleja teoksia. Ne eivät vain pysy esillä.

Sen sijaan on totta, että sata vuotta sitten sellaisiin kirjoihin, jotka ovat jääneet elämään, kiinnitettiin enemmän huomiota. Niitä ostettiin ja lainattiin, niitä luettiin ja niistä keskusteltiin, ja niistä kirjoitettiin arvosteluja ja esseitä. Kirjat olivat silloin vakava juttu.

Nykyään julkisuus taas keskittyy niihin kirjoihin, jotka katoavat nopeasti näkyvistä. Jää kirjallisuushistorian tehtäväksi käsitellä huomionarvoisia teoksia. Meritoituneet kirjat siis pysyvät hengissä kuten ennenkin, mutta niiden mahdollisuus osallistua ajankohtaisiin keskusteluihin on kadonnut.

Hetken elävät kirjat kuitenkaan riitä kulttuurin rakennusaineiksi. Ne totuttavat helppouteen, josta puuttuvat merkitykset. Kulttuurin ylläpitämiseksi tarvitaan edelleen kirjallisuutta.

Nykyistä kirjallista kenttää pitäisi kohdella kaanonin tavoin: raakata hyvin perustein mutta säälimättä valokeilasta pois sellaiset kirjat, jotka eivät ansaitse huomiota. Se ei tarkoita, etteikö niitä voisi julkaista ja kuluttaa, mutta niille ei tarvitse antaa näkyvyyttä. Näin esiin jäävät aidosti arvokkaat teokset.

Tämä voi kuulostaa elitismiltä, mutta vielä pahempaa elitismiä on, jos kuka tahansa voi oman fiiliksensä perusteella määritellä, mikä on hyvää ja mikä huonoa. Sitä voisi nimittää tunne-elitismiksi.

Kirjallisessa maailmassa vallitsee omituinen kauhun tasapaino. Kirjoja julkaistaan ja käsitellään mediassa teeskennellen, että ne ovat keskenään samalla viivalla. Yksiä saatetaan pitää arvosteluissa huonompina, toisia taas parempina, mutta lähtökohtaisesti kaikkia kirjoja kohdellaan samanarvoisina. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, ja kustantajat, toimittajat ja myös lukijat tietävät sen.

Ilmiön taustalla vaikuttaa vanha suomalainen sivistysihanne. Se on todellisuudessa jo kuollut ja kuopattu, mutta sen henki leijuu kirjallisen kulttuurin yllä. Siksi jokainen julkaisu on jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta pakko esittää kirjallisuutena, vaikka se olisi vain – kirja.

Tästä päästään käytännön ratkaisuehdotukseen. Englanninkielisessä maailmassa erotellaan fiction ja literature. Ensimmäinen viittaa juonivetoisiin kirjoihin, joiden on tarkoitus toimia ajanvietteenä. Jälkimmäinen taas tarkoittaa kirjan sijaan kirjallisuutta, tietyt laatustandardit täyttävää tai ainakin niihin pyrkivää sanataidetta. Tämän erottelun käyttöönotto ja keskittyminen literatureen, kirjallisuuteen, toisi painavan sanottavan mukaan ajankohtaisiin keskusteluihin.

Käsitteiden erottelulla ei ole suoraa suhdetta tiettyihin lajityyppeihin: kirjallisuutta voivat olla tai olla olematta niin runot, romaanit, esseet, tietokirjat kuin akateemiset tutkimuksetkin.

Ongelmana on, että nykyään tuntuu olevan tavattoman vaikea sanoa, että yksi kirja on toista laadukkaampi muutenkin kuin henkilökohtaisena mielipiteenä. Tämä vaikeus kumpuaa juuri kirjallisuudettomasta kulttuurista, jossa jokainen on olevinaan oman elämänsä paras asiantuntija ja taidetta pidetään makuasiana. Taiteen kriteerit eivät kuitenkaan ole vain yksilöllisiä, vaan perehtyneiden asiantuntijoiden on mahdollista arvioida teoksia yleisesti.

Sinällään laatuluokittelussa ei pitäisi olla mitään ongelmaa, sillä samaa tehdään koko ajan klassikoiden kanssa. Vain ajankohtaiset klassikot tunnistamalla kirjallisuudella voi olla yhä arvoa.

Ville-Juhani Sutinen

on Finlandia-palkittu kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja.

Julkaistu 19.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Meteorologi Seija Paasosen tutkimusmatka naistaiteilijoiden taivaisiin

Seija Paasonen sukeltaa 1800-luvun rohkeiden naistaiteilijoiden elämään heidän luontoa kuvaavien teostensa kautta. Kirja kertoo mies- ja naistaiteilijoiden sääaiheiden eroavaisuuksista ja miten naiset haastoivat aikakautensa normit.

Paasonen kertoo kymmenien taiteilijoiden elämänvaiheista, taiteilijanurista ja siitä, keitä he olivat ihmisinä. Kirjassa pääsee tutustumaan esimerkiksi suomalaiseen Emelie Wallenskiöldiin, joka ikuisti meteorin Helsingin taivaalla sekä norjalaiseen Betzy Akersloot-Bergiin, joka maalasi Englantia pommittamaan matkalla olleen saksalaisen zeppeliinilaivueen. Anna Boberg maalasi puolestaan usein yksin Lofooteilla.

Kirjaa varten Paasonen on tutkinut yli tuhat naistaiteilijoiden maalaamaa teosta. Taiteilijat elivät aikakaudella, jolloin naisilla ei ollut vielä samanlaisia mahdollisuuksia kuin miehillä päästä opiskelemaan ja toteuttamaan taiteilijanuraansa. Useamman naisen kohdalla vanhemmat mahdollistivat taideopiskelut, sillä he halusivat varmistaa tyttärilleen ammatit. Mutta kovin harvat naiset nousivat miesten rinnalle arvostettuina taiteilijoina tai teoksillaan museoiden seinille tai kokoelmiin.

Naisilta odotettiin perinteisesti pienikokoisia teoksia

Myös tekniikka ja teosten koko kuvailtiin sukupuolen kautta. Fanny Churbergin sanottiin maalaavan kuin mies, ja kriitikko J.J. Tikkanen kehui Helmi Biesen talvista teosta Näköala Pyynikillä HBL:ssä näillä sanoilla:

”Rouva Helmi Biese on pitkään ollut yksi lahjakkaimmista naistaiteilijoistamme. Hän on miehekkään voimakas ilmaisussaan ja värimaailmassaan sekä hän omaa meillä ei niin tavallisen näkemyksen siitä, mikä näyttää hyvältä kehyksen sisällä.”

Kirja kuljettaa lukijan elävästi maailman eri kolkkiin naisten matkalla luonnon ja sääilmiöiden äärelle

Useampi kirjan taiteilijoista eli piittaamatta naisille asetetuista soveliaisuussäännöistä. Catharine Hermine Kølleä pidetään Norjan ensimmäisenä naistaiteilijana ja jalkamatkaajana, patikoijana. Hän kirjoitti ja maalasi talvisin kotonaan Norjan Ulvikissa ja vaelsi kesäisin yksin – jopa Italiaan asti.

Anna Gardell-Ericson puolestaan sai kansainvälistä tunnustusta jo Tukholman opintojensa aikana. Hän myi ensimmäisen akvarellinsa Pohjoismaisessa taidenäyttelyssä ja vuonna 1876 hän voitti pronssimitalin maailmannäyttelyssä Philadelphiassa.

Fanny Churberg näyttää kokeneen luonnon läsnäolon vahvasti ja kirjoitti kiihkeän kuvauksen luontokokemuksestaan ystävälleen Karjalohjalta kesällä 1866:

”Olen tuntenut niin paljon, että olen ollut melkein pakahtua ja tunteet ovat kuitenkin täysin tyynesti pysytelleet piilossa. Täällä on ollut niin kaunista – ihanaa. Olen katsellut hellettä – rauhaa ennen myrskyä – koko luontoa niin hehkuvan raikkaana ja tyynenä (rakkauden kuva!).”

Naiset maalasivat enemmän akvarelleja

Paasonen on vertaillut kirjan aineistoa edellisen kirjansa aineistoon, joka koostui pääosin miesten taideteoksista.

”Naiset maalasivat miehiä enemmän kesää ja päivää. Miehet taas maalasivat hieman naisia enemmän talvea ja iltaa. Miehillä oli myös hieman naisia monipuolisempi pilvi- ja säävalikoima.”

Kirja nyt kirjakaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Seija Paasonen on meteorologi ja kuvataiteen harrastaja, joka on kiinnostunut erityisesti maisemamaalauksista. Paasosen tutkimusten pohjalta on syntynyt aiemmin mm. kirja Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin (2018), taidenäyttely Sadejuovia ja pilvisäteitä (2019) sekä Ylen podcastsarja (2019) ja tv-dokumentti (2021) molemmat nimeltään Taiteilijoiden taivaat.

Julkaistu 17.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Lapsuus sotien ja karkotusten jaloissa: inkerinsuomalaisten selviytymistaistelu, joka sisälsi myös ilon hetkiä

Sodan ja karkotuksen lapset avaa yhdeksän inkerinsuomalaisen elämäntarinan, jossa menneisyys piirtyy esiin lapsuusmuistojen ja omakohtaisten kertomusten kautta.

Kymmenientuhansien inkerinsuomalaisten kohtaloihin jättivät jälkensä 1900-luvun Euroopan sodat, Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka ja elämä Neuvostoliitossa ja yli sen rajojen. Ihmiset menettivät kotinsa ja perheitä hajosi, ja se heijastuu nykypäivään muistoina, kokemuksina ja kertomuksina.

Maiju Kortteen ja Ulla Savolaisen tietokirjassa käsitellään tätä historiaa yhdeksän elämäntarinan kautta. Haastatteluissa tuotetun muistitiedon sekä kirjallisten muistelmien hyödyntämisen kautta sodan ja karkotuksen kokeneiden henkilöiden omat näkökulmat nousevat etualalle samalla kun inkerinsuomalaisten historia asettuu osaksi laajempaa Euroopan historiaa.

Ei niinkään vaiettuja kuin aiemmin ohitettuja kokemuksia

Vaikka inkeriläisten historia mielletään toisinaan täysin vaiettuna menneisyytenä, inkerinsuomalaiset ovat esimerkiksi kirjoittaneet kokemuksistaan runsaasti muistelmia, joita on julkaistu Suomessa 1930-luvulta lähtien. Sodan ja karkotuksen lapset -teoksessa käsiteltävät muistelmaromaanit saavat rinnalleen myös suullisia muistelmia.

Kirjassa käsiteltävät vuosien 2018–2020 välillä tuotetut muistitietohaastattelut on pääosin tehty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kolmivuotisessa Inkeri ja inkeriläisyys − muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa. Hankkeessa haastateltiin monia ihmisiä, jotka ovat jo vuosia toimineet aktiivisesti inkerinsuomalaisten hyväksi ja puhuneet tai kirjoittaneet heidän kohtaloistaan pyrkien tuomaan inkerinsuomalaisten historiaa ja nykyhetkeä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Toisaalta haastatteluissa tallennettiin arkistoon myös sellaisten ihmisten elämäntarinoita ja näkemyksiä, jotka eivät niistä olleet aiemmin julkisesti puhuneet.

– Meille on ollut merkityksellistä tuoda esiin sitä, että kokijat ovat kyllä aktiivisesti tuoneet esiin muistojaan ja kokemuksiaan. Eri asia on se, kuinka hyvin heitä on kuultu. Meille on ollut tärkeää oppia näistä elämäntarinoista sekä yrittää kirjassamme kertoa niiden rinnalla yhdenlainen tulkinta koetusta lapsuudesta historiallisten mullistusten keskellä.

Inkeriläisperheet joutuivat alati muuttamaan ja aloittamaan uudestaan

Kirjassa kuvattuja inkerinsuomalaisten elämäntarinoita yhdistää jatkuva liike. Monien perheiden piti aloittaa elämänsä lähes tyhjästä monia kertoja uudelleen. Samanlaisia kokemuksia on toki muillakin Neuvostoliitossa karkotuksen kokeneilla perheillä kansalaisuuteen katsomatta.

Muuttoliike, karkotukset ja pakkosiirrot eivät tapahtuneet vain Neuvostoliiton sisällä, vaan inkerinsuomalaisia evakuoitiin toisen maailmansodan aikaan suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden toimesta Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Suomesta toiset pakenivat edelleen Ruotsiin tai kauemmaksikin. Osa totutteli elämään Suomessa ja toiset palasivat tai heidät palautettiin Neuvostoliittoon, jossa vaeltava elämä jatkui. Samalla perheet ja suvut saattoivat hajota eri maihin ja yhteydet katketa.

Kirja osoittaa, että sodankaan keskellä ihmisen elämä ei pelkisty kärsimykseksi

Inkeriläisten lapsuutta varjostivat sodat, pelot, nälkä ja pirstaleinen koulunkäynti. Ja vaikka kirjan päähenkilöiden lapsuutta värittivät jo varhain omaksuttu vastuutaakka sekä pelot ja traagiset menetykset, muistellaan teoksessa myös lapsuuden huolettomuutta, toivoa ja onnenhetkiä. Entiset sodan ja karkotuksen lapset eivät koe itseään yksinomaan uhreiksi: he ovat ennen kaikkea oman elämänsä aktiivisia toimijoita.

Ulla Savolainen (s. 1983) on folkloristiikan sekä kulttuurisen muistin ja muistitiedon tutkimuksen dosentti Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän on tutkinut entisten Kannaksen lapsievakkojen muistelukerrontaa, Saksan ja Unkarin kansalaisten jatkosodan jälkeisen internoinnin käsittelyä Suomessa sekä inkerinsuomalaisten menneisyyksien muistamista ja muistamattomuutta.

Maiju Korte (s. 1980) on filosofian maisteri ja arkistotutkija Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Vuosina 2018–2020 hän työskenteli SKS:n, Kansallisarkiston ja Inkeriläisten sivistyssäätiön Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa projektipäällikkönä. Hankkeessa tehtiin mm. muistitietohaastatteluita ja tallennettiin inkeriläisten arkistoaineistoja.

Julkaistu 13.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Kirjan merkitys pirstaloituneessa maailmassa

Maailma täyttyy tiedosta ja tarinoista. Koskaan ennen ulottuvillamme ei ole ollut näin paljon informaatiota ja kertomuksia. Tiedot ovat kuitenkin hajanaisia ja epäluotettavia, eikä niistä muodostu kokonaisuutta. Internetin fragmentit eivät tunnu liittyvän yhteen.

Uuden ajan alussa kirja toimi välineenä, joka kuljetti totuuden ihmisille. Tämän päivän mediaympäristössä kirjan tehtävänä on suodattaa ja yhdistää tietoa. Salaisuuksia sisältävän lippaan sijaan kirjan pitää toimia tehosekoittimena, johon kaadetuista erillisistä ainesosista muodostuu kokonaisuus. Se on paras keino luoda synteesejä sirpaleisesta todellisuudesta ja auttaa ymmärtämään sitä.

Ville-Juhani Sutinen

on Finlandia-palkittu kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja.

Julkaistu 12.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Populismin anatomia tarjoaa syvällistä ymmärrystä ajastamme ja sen leimallisimmasta poliittisesta ilmiöstä

Onko populismi aate, poliittinen strategia, viestintätapa vai jotain muuta? Matti Mörttisen ja Yannick Lahden teos leikkelee populismin helposti pureskeltavaan muotoon ja kertoo, mistä populismissa on kyse.

Populismi haastaa perinteisen politiikanteon

Populisti tarjoaa yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. Osaako edes harjaantunein populisti kuitenkaan vastata tyhjentävästi ja helppotajuisesti siihen, mitä on populismi? Tuskin. Siksi on paikallaan tehdä populismin ruumiinavaus kirjassa Populismin anatomia!

Mikä tekee poliitikosta populistin? Mitä hyvää populismissa on? Mistä populismi saa happensa ja ravintonsa? Mitä sen aineenvaihdunta palauttaa ympäristöön? Onko ilmiössä kyse kausivaihtelusta, vai onko se tullut jäädäkseen?”

Mitä tai mikä populismi sitten todella on? Tiedeyhteisö on väitellyt aiheesta jo vuosia. Lahden ja Mörttisen lähtökohta on, että populismia voi analysoida riippumatta siitä, mitä se on perusolemukseltaan.

Populismi on outolintu ismien ekosysteemissä

Populismi ei ole ideologia, vaan enemmänkin tapa tehdä politiikkaa. Erityisesti se on tapa puhua, kirjoittaa ja viestiä. Populismia on ollut iät ja ajat, vaikka populistien menestys politiikassa on ponnahtanut aivan uusille tasoille juuri meidän aikanamme – ajassa, jossa toritapaamisten ja tupailtojen tilalle on tullut sanallinen salamasota sosiaalisessa mediassa.

Vaikka populismiin usein liittyy kansallismielisyys, on nykyajan populismi hämmästyttävän kansainvälisesti verkottunutta. Populistit inspiroivat toisiaan yli rajojen ja lainaavat sujuvasti myös toistensa teemoja.

Lahti ja Mörttinen käsittelevät kirjassaan taidokkaasti muun muassa Timo Soinin todellista perintöä sekä populismin nopeaa naisistumista – median ja populismin kipeää liittoa unohtamatta.

Politiikka tarvitsee mediaa ja media poliitikkoja. Populistisen politiikanteon tapauksessa tämä kohtalonyhteys on omaa luokkaansa, sillä populismi pystyy yhtä aikaa käyttämään mediaa hyödyksi ja leimaamaan median vihollisekseen. Media on juuttunut hyväksikäytetyn osaan – jopa taloudellisesti.

Teos on mielenkiintoinen läpivalaisu populismin sisuksiin. Se sopii jokaiselle, joka yrittää ymmärtää, mistä on kyse aikamme leimallisimmassa poliittisessa ilmiössä niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Populismin anatomia nyt kaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Äänikirjan lukee Aku Laitinen.

Helsingin yliopistolla tutkijatohtorina työskentelevä Yannick Lahti (s.1990) on Bolognan yliopistosta kesällä 2022 tohtoriksi väitellyt poliittisen viestinnän ja populismin tutkija. Lahti on kirjoittanut aktiivisesti erityisesti eurooppalaisesta oikeistopopulismista useissa eri medioissa, ja hänet on nähty myös näiden aiheiden parissa tv-kommentaattorina ajankohtaisohjelmissa.

Matti Mörttinen (synt. 1958) on kokenut ja palkittu toimittaja sekä usean kiitosta keränneen elämäkertakirjan kirjoittaja. Tällä hetkellä hän toimii vapaana kirjoittajana tehden mm. kolumneja Yleisradiolle. Vuonna 2020 Mörttinen toimi Sitrassa neuvonantajana ja teki raportin Suomen koronapäätöksenteosta. Hänellä on takanaan journalismiopintoja Tampereen yliopistossa, ja hän on myös kouluttanut satoja kollegoita erityisesti Euroopan yhdentymiskehitykseen ja Euroopan unioniin liittyvissä aiheissa.

Mörttisen edellinen tietokirjansa Shlomo Zabludowicz ilmestyi 2021. Yhdessä Lauri Nurmen kanssa Mörttinen on kirjoittanut elämäkerrat Sauli Niinistöstä (2018) ja Antti Rinteestä (2019).

Julkaistu 6.4.202327.2.2024 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Pekka Herlevi: 65-vuotiaan sormettoman somejulkkiksen dieselin tuoksuinen tarina elämänmittaisesta rakkaudesta

Semmosta touhua kertoo metallimies, rekkakuski ja yrittäjä Pekka Herlevin vaiherikkaasta elämästä. Pekka on käsityöläinen ilman sormia, maailmanmatkaaja ilman kielipäätä, eikä hän omien sanojensa mukaan osaa lukea tai kirjoittaa – mutta mahdoton tarinaniskijä mies kyllä on!

”Pekka, miksi sulla ei oo näitä kaikkia solmia?”

Sanna Seiko Salon kirjoittama Semmosta touhua vie lukijan matkalle Pekan elämään Kälviän Passojan kylältä aina Euroopan Tractor Pulling -areenoille saakka. Tässä tarinassa ei säästellä sanoja, naurua tai tunteita! Kirjassa kuuluu Scanian V8-moottorin hurina, Team Herlevin yhdessä tekemisen ilo ja kaikki se hulvaton elämä, joka Pekan, hänen vaimonsa Tummun ja suuren perheen arkeen mahtuu. Kirja on lämminhenkinen kuvaus hetkessä elämisestä, periksiantamattomuudesta, yllättävistä kohtaamisista – ja ennen muuta: ilosta ja pyyteettömästä rakkaudesta.

Pekka ajoi rekalla edellä ja Tummu henkilöautolla perässä. Välillä Pekka vilkuili peräpeilistä, että miten se Tummu siellä takana pärjäilee. Oli hämärää, ilta oli venähtänyt aamun puolelle, ja silmäluomea painoi… Jokin oli oudosti. Tummun auto alkoi siirtyä hitaasti naapurikaistalle… Pekka vilautti jarruvaloja, paineli torvea ja yritti havahduttaa rattiin nukahtaneen vaimonsa. Pekka näki edessään, että suoran päässä oli vastaan tulossa toinen rekka… Sekuntiakaan empimättä Pekka siirsi oman rekkansa vastaantulevien kaistalle Tummun eteen, soitti torvea ja teki kaikkensa saadakseen Tummun virkoamaan…. Selvää oli, että jos Tummu ei heräisi, Pekka ottaisi iskun vastaantulevasta rekasta.

Miljoonien ajokilometrien varrella sattuneista ja aamuisten kaffisokerien ja iltalöylyjen väliin mahtuvista kommelluksista riittää juttua

Pekka Herleviä on aina ajanut halu olla muita askeleen edellä. Reseptinä on, että otetaan pala aaltopahvia, piirretään visio siihen ja sitten vaan tekoon! Pekan ja koko Herlevin tiimin mottona on, että hauskaa pitää olla, muuten ei ole kenelläkään kivaa.

Niitä hulluja kokeiluja, joita jotkut hakevat extremelajeista tai tositv:stä, on Herleveillä tehty ihan kaurapuuron, lehemänmaidon ja makkaran voimalla. Aina on saatu tehdä asioita, eikä ole rajoitettu. Eikä varsinkaan ole sanottu, että ei tuo onnistu, ei kannata yrittää.

”Minua kiehtoo pikkuisen erilaiset elämäntarinat, sellaiset, joissa on laitettu kroppaa likoon ja rakennettu lupia kyselemättä omannäköinen elämä. Ikuisena hevostyttönä kiinnostaa nuo hevosvoimat ja insinöörinä kaikenlainen luova keksiminen ja rakentaminen, sekä erityisesti se, miten omasta intohimosta tehdään kannattavaa bisnestä”, kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija Sanna Seiko Salo.

Semmosta touhua nyt kaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Äänikirjan lukee Arttu Kurttila.

Sanna Seiko Salo on diplomi-insinööri ja kirjailija, joka on kirjoittanut aiemmin yrittäjätarinan ja elämäkerran Dildodiileri – Tea Latvalan tarina sekä tietokirjat Se – Seksipuhekirja ja Ne – Kuukautiskirja yhdessä Rosa Meriläisen kanssa.

Julkkarishow Helsingin American Car Show:ssa perjantaina 7.4. klo 9.45

Tervetuloa tapaamaan Herlevin tiimiä ja Sanna Seiko Saloa perjantaina 7.4. Julkkarishow klo 9.45 Helsingin messukeskuksessa ja Facebook LIVE @diesellandia kanavalla.

Julkaistu 5.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Yksinhuoltajaäidin taistelu huumekartellin vallassa

Odotetussa Ebba Tapper-sarjan nopeatempoisessa jatko-osassa yksinhuoltajaäiti taistelee hengestään suojellakseen perhettään.

Jännitys tiivistyy Ebba Tapper -sarjan toisessa osassa, jossa välillä liikutaan lain harmaalla alueella.

Ebba Tapper on yksityiselämässään kamppaileva entinen poliisi, joka työskentelee Angela Köhlerin lakiasiaintoimistossa. Naiset saavat korkean profiilin asiakkaan, kun Anita Spendeliä epäillään miljonäärimiehensä Martin Spendelin murhasta. Anita uskoo, että Spendelien rahtiyrityksen talousjohtaja, Bianca Aguilera, on vastuussa miehen katoamisesta.

Lähiössä asuva Bianca Aguilera on yksinhuoltajaäiti, joka taistelee toimeentulostaan ja jonka ex-miehellä on rikollistaustaa. Mutta sitten Bianca nousee salamavauhtia rahtifirman huipulle. Elämästä tulee vaarallista kujanjuoksua. Mihin kaikkeen hän on valmis pelastaakseen itsensä ja rakkaansa? Aguileran tie valtaan on epäilyttävä ja Ebban on selvitettävä totuus ennen kuin Martinin ruumis löytyy.

Ahmittava dekkari, jossa hyvä ja paha ei ole mustavalkoista

”Jotain niin uutta, pidin kovasti sekä kirjasta että lukijasta. Lisää odotellen.” -Ritvanina, Bookbeat

“Tällaiseen loppuratkaisuun en vain ole dekkarissa törmännyt, enkä tällaisiin päähenkilöihinkään. Angelasta ja Ebbasta on mahdotonta pitää, mutta kiehtovia he ovat. Jään odottamaan sarjan seuraavaa osaa inhosta täristen.” Kodin kuvalehti 24.8.2022

Kirjan on kääntänyt Jonna Joskitt-Pöyry. Äänikirjan lukee Satu Paavola.

Anna Karolina (s. 1974) on poliisi, josta tuli nopeasti yksi Ruotsin huomattavimmista rikoskirjailijoista. Hän kuvaa teoksissaan rikosten ja rangaistusten maailmaa niin vaikut tavasti ja tarkasti, että niistä on tullut erityisen suosittuja vankien keskuudessa. Toinen meistä kuolee tänään on ylistetyn rikoskirjailijan uuden dekkarisarjan avausosa, jota on myyty Ruotsissa jo yli 55 000 kappaletta.

Julkaistu 3.4.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Väkivaltaisen Venäjän uskomattomia ihmiskohtaloita

Antto Terraksen verisistä tositarinoista koottu True crime -kokoelma kuvaa Venäläisen yhteiskunnan väkivaltaisia rakenteita.

Verinen Venäjä -teos johdattaa lukijan syvälle Neuvostoliiton ja Venäjän rikolliseen maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kaudelle.

Teokseen on valittu kymmeniä kriminaaleja tositapahtumia, joiden kautta tutuiksi tulevat myös vallinneet yhteiskunnalliset olot ja sosiaalinen todellisuus.

”Joidenkin tarinoiden sisältö on ainoastaan verinen, joidenkin vähän myös koominen, ja aika moni kertomus saattaa tuntua uskomattomalta. Kaikki käsiteltävät rikokset ovat kuitenkin tapahtuneet. Niihin ei ole tarvinnut lisätä väriä eikä makua.”

Arvaamattomassa naapurivaltiossamme eletään ja kuollaan omien sääntöjen mukaan

Sosialistisen imperiumin romahtamista ei seurannut vapauden aika, vaan ryöstelyn, valheen ja veren aikakausi. Oligarkit veivät valtiolta omaisuuden ja poliitikot tulevaisuuden. Miliisit muuttuivat vuonna 2011 poliiseiksi, mutta käytännön parannukset jäivätkin siihen. Kansalaiset eivät voineet kuin käydä toistensa kurkkuun pysyäkseen hengissä

Järjestäytyneen ja järjestelmän ylläpitämän rikollisuuden lisäksi maasta löytyy valtava määrä yhden asian tai edun häikäilemättömiä tavoittelijoita. Virallisen alamaailman rinnalla rikollisella kentällä temmeltävät poliiseiksi muutetut miliisit ja muut vallankäyttäjät. Viranomaisilla on ollut Venäjällä aina tiivis suhde bandiitteihin: he joko tutkivat, vähättelevät tai tekevät rikoksia. Teos raottaa myös Venäjän vankeinhoitolaitoksen jäätyneitä portteja.

”Tahdoin maalata jokaiseen tarinaan myös taustan, aikaa ja sen arvostamia sääntöjä unohtamatta. Olen varma, ettei seuraavia veritekoja ymmärretä taustoittamiseni vuoksi yhtään sen paremmin, mutta faktana pidän myös sitä, että yhteisö ja olosuhteet vaikuttavat ihmisten valintoihin lähes aina. Tarunhohtoista itämafiaa ei välttämättä edes ole. On vain monella tapaa hukassa olevia ihmisiä, jotka koettavat pärjätä parhaansa mukaan.”

Äänikirjasarja ja printtikirja nyt saatavilla kirjakaupoista, sekä e- ja äänikirjapalveluista.

”Viihdyttävä kirja. Todella rankkoja tarinoita, tummalla huumorilla höystettyinä. Erinomainen lukija.” – Jari, Bookbeat

Todella hyvä ja mielenkiintoinen. Kertoi hyvin myös Venäjän oikeuskäytännöstä, joka tuntuu ihan uskomattomalta musta-valkoisine ajattelutapoineen ja “alennuksineen”. -Marianna, Storytel

Äänikirjat lukee Jari Nissinen.

Antto Terras (s. 1973 Tallinna) tunnetaan parhaiten humoristisista tietoteoksistaan, joissa yhdistyvät rankka fakta ja hulvaton kerronta. Tekijän jäljittelemätön tyyli ja tarkka havainnointikyky ovat ihastuttaneet lukijoita mm. Stockmann Yard – ja Tallinnan tappajat -teoksissa.

Julkaistu 28.3.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Johanna Paaso Into Kustannuksen toimitusjohtajaksi

Into Kustannuksen toimitusjohtajaksi nimitetty Johanna Paaso uskoo kirjaformaattien monimuotoisuuteen myös tulevaisuudessa.

Johanna Paaso (FM) on nimitetty Into Kustannuksen toimitusjohtajaksi 25.4.2023 alkaen. Paasolla on monipuolinen ja pitkä kokemus kauno- ja tietokirjallisuuden kustantamisesta sekä äänikirja- ja pokkarituotannosta erityisesti Gummerus Kustannukselta. Lisäksi hän on toiminut kustannusalan yrittäjänä Saksassa. Johanna Paaso on saanut kiitosta niin kaupallisista menestystarinoista kuin yhteiskunnallisesti merkittävien teosten löytämisestä.

”Into Kustannus erottuu kustannusalalla positiivisesti vahvalla visiolla, rohkealla otteella ja vavahduttavalla kirjalistalla. Aion luotsata Intoa samalla intohimolla eteenpäin toimitusjohtajan roolissa”, Johanna Paaso sanoo.

Into Kustannus on suomalaisena kirjankustantajana toteuttanut visiotaan rohkeasta ja vastuullisesta julkaisutoiminnasta jo vuodesta 2007 alkaen. Toiminnan ytimessä on edistää kirjallisuutta ja tasa-arvoa popularisoimalla tutkittua tietoa.

”Kirja-ala elää nopeaa muutoksen kautta, jossa kustantamolta vaaditaan näkemystä ja monipuolista osaamista, jotta painettu ja digitaalinen kirja saavat elää rinnakkain myös tulevina vuosina,” Paaso sanoo.

Johanna Paaso aloittaa työnsä Into Kustannuksen uusissa toimitiloissa Helsingin Etu-Töölössä.

Julkaistu 27.3.202327.2.2024 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Finlandia-voittajan uutuusteos on lohdullinen käyttöohje hajonneeseen maailmaan

Ville-Juhani Sutisen uusia ajatuksia tarjoava esseekokoelma etsii tuoretta näkökulmaa elämään ekokatastrofin keskellä. Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022.

Entä jos paras, mihin me pystymme, on sopeutuminen hitaaseen katastrofiin?

Ville-Juhani Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022. Juuri julkaistussa uutuuskirjassaan Hajonneen maailman käyttöohje Sutinen käsittelee selviytymistä hajonneessa maailmassa. Miten sopeutua elämään ekokatastrofin keskellä? Ilmastonmuutos kiihtyy ja ekologinen romahdus lähestyy. Me tiedämme sen, mutta emme pysty muuttamaan toimintaamme riittävän nopeasti. Onko peli jo menetetty?

”Elämme jo sitä aikaa, jonka kuvittelimme tulevaisuudeksi. Me emme pyri sopeutumaan joskus tuonnempana koittavaan maailmanloppuun vaan olemme parhaillaan sen keskellä, tiedostimme sitä tai emme. Mielenrauhamme vuoksi estetisoimme apokalypsin, mutta tosiasia on, että meidän tuntemamme maailma on raunioina ja elämme uudessa todellisuudessa.”

Teoksen tarinalliset, omakohtaiset tekstit kuljettavat ihmistä ympäröivään luontoon ja maailmaan, joka on rikki mutta ei kuitenkaan täysin käyttökelvoton. Kirja on kriittinen mutta toiveikas matka sienimetsään, hylättyyn huvipuistoon ja lapsettomuusklinikalle, sieltä metsäpalojen Kaliforniaan, kelluviin konttitaloihin ja lopulta mayaraunioiden kautta Islannin laavakentille etsimään keinoja, joilla elämä voi jatkua.

”Ville-Juhani Sutinen saattaa olla omaperäisin suomalainen ympäristöajattelija sitten Pentti Linkolan.” -Risto Isomäki

”Ville-Juhani Sutisen kirjallinen tuotanto on ollut ja on edelleen tähtikartta, joka valaisee tietäni.” -Rosa Liksom

Yhden ihmisen ei tarvitse pelastaa maailmaa kokonaan

Sutinen muistuttaa, että Itse katastrofin kanssa lähes yhtä suuri ongelma on, että se on asteittainen ja muuttaa asioita melkein huomaamattamme. Ihmisen siunaukseksi ja kiroukseksi totumme lähes kaikkeen. Ihminen sopeutuu hajoavaan maailmaan niin kuin kameleontit muuttuvaan ympäristöön muuttamalla väriään. Siten ihmiset selviytyvät uusissa olosuhteissa, Sutinen sanoo.

”Vallitsevaa tilannetta ei pitäisi ajatella poikkeamana, josta on yhdessä ponnistelemalla mahdollista lopulta nousta ihanne-elämään. Sen sijaan tämä hetki on paras, mitä me saamme aikaan. Järkevämpää kuin vaalia idealistisia kuvitelmia, jotka antavat vaikutelman, että vielä joskus kaikki tulee täysin kuntoon, on tehdä aktiivista työtä sen eteen, että pärjäämme toistemme ja maailman kanssa parhaalla mahdollisella tavalla nyt ja huomenna.”

Maailmanlopun julistaminen on helppoa. Paljon vaikeampaa on, jos maailma ei lopukaan ja on kyettävä selviytymään tuhon jälkien kanssa. Kuinka oppia elämään rikotussa ympäristössä ja vieläpä rakastamaan sitä? Ei ole kovin kiinnostavaa, kuinka voimme kuolla, vaan kuinka voimme elää maailmassa, joka on rikki, kirjoittaa Sutinen.

Hajonneen maailman käyttöohje nyt kaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Äänikirjan lukee Markus Niemi.

Ville-Juhani Sutinen Foto Klaus Welp — Finlandia-palkittu Ville-Juhani Sutinen

Ville-Juhani Sutinen on Jyväskylässä asuva kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja. Häneltä on ilmestynyt lähes kolmekymmentä teosta, niin runoutta, esseistiikkaa kuin romaaneja. Tietokirjoissaan Sutinen on käsitellyt lukuisia aiheita, esimerkiksi siirtolaisuutta, Arktista aluetta, Venäjää ja Yhdysvaltoja.

Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022 raskaimman sarjan pitkiä romaaneja käsittelevästä esseekokoelmasta Vaivan arvoista (Avain).

”Hirveän hienoa tässä palkinnossa on, että se merkitsee tunnustusta kirjallisuudesta kirjoittamiselle, ei siis pelkästään minulle tai edes juuri tälle kyseiselle kirjalle. Huomioidaan, että kirjallisuudesta voi ja pitää kirjoittaa.”

Sutinen oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana myös vuonna 2019 yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamallaan teoksella Luiden tie (Like). Lisäksi hän saanut kahdesti Vuoden matkakirja -palkinnon kultamaininnan.

Julkaistu 23.3.2023 tehnyt jukka — Jätä kommentti

Palkitun luontokuvaajan neljäs lastenkirja kertoo vesilintujen elämästä

Ihastuttavan Me Otukset-kirjasarjan neljännessä osassa Hannu Laakso vie lukijan telkänpoikasten lammelle.

Helppolukuinen kirja yhdistää tiedon, tarinan ja upeat luontokuvat. Vaikuttavin luontovalokuvin kuvitetussa lastenkirjassa seurataan telkkäpoikueen seikkailua takaisin pesimälammelleen. Millaisia kommelluksia lentokyvytön untuvikko voikaan kohdata sisarustensa kanssa, kun pienistä uimareista tulee yhtäkkiä jalankulkijoita?

Me Lintuset valottaa lukijalle vesilintujen elinpiiriä ja sen monenkirjavia asukkaita maalla, vedessä ja ilmassa. Telkänpoikanen saa retkellään paljon uusia tuttavuuksia, kuten pöllön, närhen, supikoiran, näädän ja kaakkurin. Mikään niistä ei korvaa omaa emoa, ja jotkut ovat suorastaan vaarallisia.

Seikkailulliset tarinat ja väkevät valokuvat vahvistavat lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta

Helppolukuinen Me Otukset -kirjasarja yhdistää vastustamattomalla tavalla tiedon, tarinan ja upeat luontokuvat – se sopii koko perheen lukuhetkiin. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021) ja Me Hukkaset (2022).

“Me kettuset on Hannu Laakson kirja, jossa seurataan kettuperheen elämää upeiden luontokuvien siivittämänä. Tämä ihana kirja sopii kaikenikäisille.” Kaleva, 30.8.2020

”Aikuinen luki luonnosta pitävälle ekaluokkalaiselle tämän kirjan. Lapsi piti kirjasta todella paljon. Keskustelua virisi monista teksteistä/kuvista.” Tuula, Me Hukkaset

KTM Hannu Laakso (s. 1963) on voittanut yli 120 kansainvälistä valokuvapalkintoa, ja yli 500 hänen kuvaansa on hyväksytty kansainvälisiin kilpailunäyttelyihin yli kahdeksassakymmenessä eri maassa.