Sodan ja karkotuksen lapset avaa yhdeksän inkerinsuomalaisen elämäntarinan, jossa menneisyys piirtyy esiin lapsuusmuistojen ja omakohtaisten kertomusten kautta.
Kymmenientuhansien inkerinsuomalaisten kohtaloihin jättivät jälkensä 1900-luvun Euroopan sodat, Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka ja elämä Neuvostoliitossa ja yli sen rajojen. Ihmiset menettivät kotinsa ja perheitä hajosi, ja se heijastuu nykypäivään muistoina, kokemuksina ja kertomuksina.
Maiju Kortteen ja Ulla Savolaisen tietokirjassa käsitellään tätä historiaa yhdeksän elämäntarinan kautta. Haastatteluissa tuotetun muistitiedon sekä kirjallisten muistelmien hyödyntämisen kautta sodan ja karkotuksen kokeneiden henkilöiden omat näkökulmat nousevat etualalle samalla kun inkerinsuomalaisten historia asettuu osaksi laajempaa Euroopan historiaa.
Ei niinkään vaiettuja kuin aiemmin ohitettuja kokemuksia
Vaikka inkeriläisten historia mielletään toisinaan täysin vaiettuna menneisyytenä, inkerinsuomalaiset ovat esimerkiksi kirjoittaneet kokemuksistaan runsaasti muistelmia, joita on julkaistu Suomessa 1930-luvulta lähtien. Sodan ja karkotuksen lapset -teoksessa käsiteltävät muistelmaromaanit saavat rinnalleen myös suullisia muistelmia.
Kirjassa käsiteltävät vuosien 2018–2020 välillä tuotetut muistitietohaastattelut on pääosin tehty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kolmivuotisessa Inkeri ja inkeriläisyys − muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa. Hankkeessa haastateltiin monia ihmisiä, jotka ovat jo vuosia toimineet aktiivisesti inkerinsuomalaisten hyväksi ja puhuneet tai kirjoittaneet heidän kohtaloistaan pyrkien tuomaan inkerinsuomalaisten historiaa ja nykyhetkeä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Toisaalta haastatteluissa tallennettiin arkistoon myös sellaisten ihmisten elämäntarinoita ja näkemyksiä, jotka eivät niistä olleet aiemmin julkisesti puhuneet.
– Meille on ollut merkityksellistä tuoda esiin sitä, että kokijat ovat kyllä aktiivisesti tuoneet esiin muistojaan ja kokemuksiaan. Eri asia on se, kuinka hyvin heitä on kuultu. Meille on ollut tärkeää oppia näistä elämäntarinoista sekä yrittää kirjassamme kertoa niiden rinnalla yhdenlainen tulkinta koetusta lapsuudesta historiallisten mullistusten keskellä.
Inkeriläisperheet joutuivat alati muuttamaan ja aloittamaan uudestaan
Kirjassa kuvattuja inkerinsuomalaisten elämäntarinoita yhdistää jatkuva liike. Monien perheiden piti aloittaa elämänsä lähes tyhjästä monia kertoja uudelleen. Samanlaisia kokemuksia on toki muillakin Neuvostoliitossa karkotuksen kokeneilla perheillä kansalaisuuteen katsomatta.
Muuttoliike, karkotukset ja pakkosiirrot eivät tapahtuneet vain Neuvostoliiton sisällä, vaan inkerinsuomalaisia evakuoitiin toisen maailmansodan aikaan suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden toimesta Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Suomesta toiset pakenivat edelleen Ruotsiin tai kauemmaksikin. Osa totutteli elämään Suomessa ja toiset palasivat tai heidät palautettiin Neuvostoliittoon, jossa vaeltava elämä jatkui. Samalla perheet ja suvut saattoivat hajota eri maihin ja yhteydet katketa.
Kirja osoittaa, että sodankaan keskellä ihmisen elämä ei pelkisty kärsimykseksi
Inkeriläisten lapsuutta varjostivat sodat, pelot, nälkä ja pirstaleinen koulunkäynti. Ja vaikka kirjan päähenkilöiden lapsuutta värittivät jo varhain omaksuttu vastuutaakka sekä pelot ja traagiset menetykset, muistellaan teoksessa myös lapsuuden huolettomuutta, toivoa ja onnenhetkiä. Entiset sodan ja karkotuksen lapset eivät koe itseään yksinomaan uhreiksi: he ovat ennen kaikkea oman elämänsä aktiivisia toimijoita.
Ulla Savolainen (s. 1983) on folkloristiikan sekä kulttuurisen muistin ja muistitiedon tutkimuksen dosentti Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän on tutkinut entisten Kannaksen lapsievakkojen muistelukerrontaa, Saksan ja Unkarin kansalaisten jatkosodan jälkeisen internoinnin käsittelyä Suomessa sekä inkerinsuomalaisten menneisyyksien muistamista ja muistamattomuutta.
Maiju Korte (s. 1980) on filosofian maisteri ja arkistotutkija Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Vuosina 2018–2020 hän työskenteli SKS:n, Kansallisarkiston ja Inkeriläisten sivistyssäätiön Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa projektipäällikkönä. Hankkeessa tehtiin mm. muistitietohaastatteluita ja tallennettiin inkeriläisten arkistoaineistoja.
