Kiihtyvä ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka, ja kunnat ovat ratkaisevassa asemassa sen hillinnässä. Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille – ja kaikille muille auttaa luotsaamaan Suomen kuntia kohti kestävää tulevaisuutta. Kirjassa asiantuntijat ehdottavat konkreettisia toimia, joita jokainen kuntapäättäjä ja tavallinen kansalainen voi toteuttaa ja edistää omassa kunnassaan.
Kuntavaikuttajat voivat vastata ympäristökriisiin vaikkapa satsaamalla asuntokannan energiatehokkuuteen ja sähköajoneuvoihin, kutistamalla kunnan keittiöiden hiilijalanjäljen, allekirjoittamalla kunta-alan energiatehokkuussopimuksen tai suojelemalla vanhoja metsiä ja metsättämällä joutomaita. Investoinnit energiatehokkuuteen ovat myös taloudellisesti kannattavia. Toimiva julkinen ja kevyt liikenne, helposti saatavat remonttiluvat, tuki etätyöskentelylle, vahva ympäristökasvatus ja viestintä puolestaan auttavat kuntalaisia vähentämään omaa hiilijalanjälkeään.
Tiiviisen pakettiin puettu kirja on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat edistää kestävyyttä kunnassaan.
Kirjanjulkistamistilaisuutta vietetään Zoomissa/ Facebookissamaanantaina 1.3. klo 14. Kirjan toimittajan, Kalevi Sorsa-säätiönSamuli Sinisalon kanssa keskustelemaan saapuvat Paavo Järvensivu BIOS-tutkimusyksiköstä, Annu Perälä Vaasan yliopistosta, Jari Lyytimäki Sykestä ja Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio. Tervetuloa!
”Mitä koronapandemian jälkeen käsittelee juuri sitä, mitä koko maailma pohtii juuri nyt. Kirjassa pohditaan, miten maailma voisi käyttää pandemiaa hyväkseen erilaisten ongelmien ratkaisussa ja mitä pandemian jälkeen voidaan tehdä.” – Ylen aamu
Mitä koronapandemian jälkeen ilmestyi toukokuussa 2020 e- ja äänikirjana ja 15.3.2021 ilmestyy painettu, laajennettu laitos. Osa luvuista on kokonaan uusia ja osa päivitettyjä versioita. Yksi uusista luvuista kuvaa, miten Isomäen oma yritys vältellä koronavirusta päättyi noloon ja kivuliaaseen mahalaskuun, kun tarttuvammaksi muuttunut virus pääsi livahtamaan hänen kotiinsa joulun alla.
Isomäki analysoi miten uusi koronavirus muuntuu ja onko virus muuttunut vähemmän vaaralliseksi, kun olemme eri tavoin hidastaneet sen leviämistä. Hän pohtii miten koronapandemia jatkossa etenee ja miten hyvän ja pitkäaikaisen suojan markkinoille jo tulleet rokotteet antavat. Isomäki varoittaa, että jos annamme koronavirusten levitä turkistarhoissa tai muunlaisissa eläintehtaissa, ne pystyvät tuottamaan uusia muunnoksia niin nopeasti, että pandemia todennäköisesti pitkittyy.
Risto Isomäki on kuitenkin optimistinen: Eri puolilla maailmaa elävät ihmiset eivät ole ehkä koskaan aikaisemmin kokeneet olevansa niin selkeästi samassa veneessä, kuin vuoden 2020 aikana. Koronaviruspandemian opetukset ja uudet menettelytapamme voivat auttaa ratkaisemaan muita suuria ongelmia, kuten sen, että antibioottien teho ei enää laskisi, vaan alkaisi jälleen kasvaa. Yhteiskunnan väliaikaisen pysähtymisen aiheuttama järkytys ja sen antama miettimisaika voi auttaa meitä myös ilmastokaaoksen torjumisessa. Pandemian jälkeinen elvytys voi saada valtiot ottamaan käyttöön kansalaispalkan ja Euroopan keskuspankin toimimaan niin kuin se olisi oikea keskuspankki.
Risto Isomäki on arvostettu tieto- ja tieteiskirjailija, joka on kirjoittamisen ohessa tehnyt vuosikymmeniä vapaaehtoistyötä tarttuvien tautien ja HIV/AIDS:in torjunnassa. Hänelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto 2020 erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn keinoin maan, meren ja ilmaston puolestapuhujana.
Tulisielut-kirjan kolmikolle yhteistä oli halu muuttaa maailmaa ja kokemus hullusta vuodesta 1968.
1968 oli politiikan hullu vuosi. Nuoret vaativat muutosta.
Menestynyt toimittaja Ulrike Meinhof liittoutui provokaattori Andreas Baaderin kanssa, ja he perustivat Saksan pahamaineisen Punaisen armeijakunnan RAF:n vuonna 1970. He tekivät tarkkaan kohdennettuja tappavia terrori-iskuja mutta kokivat toimivansa maansa puolesta. Baader ja Meinhof jäivät kiinni ja päätyivät lopulta riistämään itseltään henkensä vankilassa.
Aktivisti Joschka Fischer valitsi toisen tien, toimi laillisin keinoin ja siirtyikin kaduilta kabinetteihin. Hänestä tuli lopulta vuonna 1998 Vihreä johtohahmo ja maailmaankuulu ulkoministeri. Samalla vuoden 1968 sukupolvi nousi vallankäytön ylimmälle tasolle.
Juuri ilmestyvä, kolme pienoselämäkertaa sisältävä Tulisielut kertoo Meinhofin, Baaderin ja Fischerin tarinat Saksan poliittisen kuohunnan keskiöstä. Kirjan kolmikolle yhteistä oli sekä halu muuttaa maailmaa että kokemus hullusta vuodesta 1968, jolloin yhtäkkiä kaikki tuntui olevan mahdollista.
FT Katriina Lehto-Bleckert on jo pitkään perehtynyt saksalaiseen kulttuuriin ja Saksan liittotasavallan lähihistoriaan, erityisesti 1960-luvun opiskelijaliikkeeseen. Hänen vuonna 2010 Tampereen yliopistossa hyväksytty historian alan väitöskirjansa käsitteli Ulrike Meinhofia. Lehto-Bleckert asuu nykyään Berliinissä.
Myös juuri ilmestyneessä Antti VihisenPunaisessa prinsessassaollaan RAF:n jäljillä. Uuden dekkarisarjan avaus on saanut kiinnostuneen vastaanoton.
Denise Rudbergin, Anu Patrakan ja Indrek Harglan dekkarisarjat jatkuvat. Antti Vihisen Punainen prinsessa on Vaaran värit -sarjan ensimmäinen osa.
Denise Rudberg vie lukijansa kullattujen kulissien taakse Tukholman hienostokortteleihin ja paljastaa niiden asukkaiden synkät salaisuudet. Marianne Jidhoff -sarjan seitsemäs itsenäinen osa Seitsemän syytä kuolla käsittelee parisuhdeväkivaltaa ja hyväksikäyttöä.
Tukholmassa asuva Denise Rudberg on yksi Ruotsin menestyneimmistä kirjailijoista. Jidhoff-sarjaa on myyty Ruotsissa yli neljä miljoona kappaletta ja sen kymmenes osa nousi Ruotsin myydyimmäksi kirjaksi viime vuoden lopulla. Rudbergin uuden historiallisen Liittolaiset-romaanisarjan ensimmäinen osa Salainen koodi nousi niin ikään heti myyntilistojen kärkeen ja molemmista kirjasarjoista on tekeillä tv-sarjat.
Indrek Hargla on virolaisen dekkari- ja fantasiakirjallisuuden suurimpia nimiä. Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi on Tallinnaan sijoittuvan, apteekkari Melchiorista kertovan historiallisen dekkarisarjan seitsemäs osa. Rikkaan mielikuvituksensa vuoksi ihailtu kirjailija on saanut kotimaassaan useita kirjallisuuspalkintoja, ja myös Suomen Dekkariseura ry on myöntänyt hänelle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan.
Anu Patrakan tarkkanäköinen ja psykologisesti koukuttava dekkari vie lukijan jälleen vanhoille portugalilaisille kujille, jotka todistavat mykkinä synkkiä salaisuuksia. Kohtalon verkossa räpistelevät ihmiset jakautuvat menestyjiin ja häviäjiin, ja häpeällä on vielä nykypäivänäkin valtava voima.
Anu Patrakka asuu maatilalla lähellä Portoa ja Patrakan dekkarit ovatkin kuin jännityksen täyteisiä nojatuolimatkoja hänen kotiseuduilleen Portugaliin. Häpeän aukio on Rui Santos -sarjan itsenäinen viides osa.
Punainen prinsessa on Antti Vihisen faktaa ja fiktiota sekoittavan Vaaran Värit -dekkarisarjan ensimmäinen osa. Tampereen Pyhäjärvestä löytyy murhatun naisen ruumis. Tutkimukset johtavat keskusrikospoliisin täysin odottamattomaan suuntaan, Eurooppaa 1970-luvulla terrorisoineen Baader–Meinhof-ryhmän jäljille. Onko kylmäverinen RAF-terroristiryhmä tehnyt paluun?
Vihisen opiskelukaverina Hampurin yliopistossa oli Ulrike Meinhofin tytär, jonka tarina ei jättänyt häntä rauhaan. Niinpä hän perehtyi RAF:n toimintaan perin pohjin ja kertoo tosielämästä ammentavan tarinan nyt dekkarin muodossa.
Kulttuurivaikuttaja Antti Vihinen on julkaissut aiemmin muun muassa kirjan Minä ja Mozart (2014) ja toiminut Lahden Sibelius-talon johtajana.
Uuden dekkarisarjan aloittavassa “Punaisessa prinsessassa” ollaan RAF-terroristiryhmän jäljillä. Antti Vihisen rikosromaani ammentaa lähimenneisyydestämme, jossa on jotakin pelottavan tuttua. Omiin kokemuksiin pohjautuvassa “Prässissä” maailman vahvin kirjailija Jarmo Stoor puolestaan pohtii, mistä kumpuaa voima ylittää itsensä yhä uudelleen.
Tampereen Pyhäjärvestä löytyy murhatun naisen ruumis. Tutkimukset johtavat keskusrikospoliisin täysin odottamattomaan suuntaan, Eurooppaa 1970-luvulla terrorisoineen Baader–Meinhof-ryhmän jäljille. Onko kylmäverinen RAF-terroristiryhmä tehnyt paluun? Faktaa ja fiktiota sekoittava Punainen prinsessa aloittaa uuden Vaaran värit -dekkarisarjan.
Antti Vihinen on kirjailija ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Hampurin yliopistossa Vihisen kurssitoverina oli Ulrike Meinhofin tytär, jonka tarina ei jättänyt häntä rauhaan. Niinpä hän perehtyi RAF:n toimintaan perin pohjin ja rakensi dekkarinsa aiheen ympärille. Vihinen on työskennellyt suomalaisen kulttuuriviennin tehtävissä Berliinissä ja Sibeliustalon johtajana Lahdessa.
Prässi on tositapahtumiin perustuva kertomus maailman pisimmästä kädenvääntöottelusta ja ihmisestä sen keskiössä. Euroopanmestaruuspöydässä kilpailun puristuksessa Jarmon mieleen tipahtaa muistoja, pettymyksiä, onnistumisia ja kiperiä kysymyksiä. Miten pienistä asioista elämä rakentuukaan ja saa suuntansa?
Kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva romaani on hersyvä, hävytön ja syvästi inhimillinen.
Jarmo Stoor on Helsingissä ja Oulussa asuva kirjailija. Laaja tuotanto sisältää romaanien lisäksi novelleja, näytelmän ja sarjakuvakäsikirjoituksen. Stoorin kieli on huumorin sävyttämää, lämminhenkistä ja oivaltavaa. Prässissä yhdistyvät Stoorin kaksi intohimoa, kirjoittaminen ja urheilu. Hän on voittanut rugbyssä SM-pronssia. Kilpakädenväännössä Stoor on kaksikymmenkertainen SM-mitalisti ja kaksinkertainen MM- ja EM-mitalisti.
Tämän viikon Innon kirjailijablogin vierailevana kynänä on kasvatusvaikuttaja, kirjailija Jarno Paalasmaa, jolta on juuri julkaistu uutuuskirja Kasvatusviisautta kiireisille. Kasvatusviisautta kiireisille vastaa jokaista vanhempaa askarruttaviin kysymyksiin. Kirjassa esitetään kasvatuksen parhaat oivallukset kiireiselle nykyvanhemmalle sopivassa tiiviissä paketissa ja tarjotaan runsaasti käytännön kasvatusvinkkejä.
*
Kuulen liian usein kysymyksen: ”Isi, voinko katsoa Ryhmä Hauta?” Kysymys voisi olla myös muotoa: ”Isi, mulla ei oo mitään tekemistä.” Tässä kohden saatan ajatella vastaavani vielä muutamaan wilmaviestiin tai sähköpostiin ja laittaa lastenohjelmat pyörimään, vaikka voisin keskeyttää hommani ja ohjata lasta tekemisen herkkyysalueelle, auttaa häntä takaisin leikin flow-tilaan. Joka tapauksessa on hyvä myös jättää lapselle tylsiä ja tyhjiä hetkiä. Niissä luovuus voi lähteä nousukiitoon. Aikuisilla kyse on samasta asiasta silloin, kun tyhjään hetkeen tulee ensi alkuun tyhmältä vaikuttava idea, joka voikin osoittautua suorastaan nerokkaaksi.
Laajemmasta näkökulmasta tällaiset yksittäisen vanhemman ja lapsen arkiset kasvatustilanteet voivat vaikuttaa kovin pieniltä kysymyksiltä, koska elämme niin poikkeuksellisia aikoja. Meitä seuraa globaali kriisi toisensa perään, on talouskriisiä, pakolaiskriisiä, liberaalin demokratian ongelmia ja ilmastokriisiä. Arkeamme läpäisee koronaviruksen mukanaan tuoma eristys. Elämme ratkaisevia vuosia tulevaisuutemme suhteen. Koronakriisi herättelee meitä siihen, että uudenlainen suhde luontoon on edellytys elämän jatkumiselle ylipäätään, ja näin ollen suhteemme eläimiin ja muuhun luontoon on osa sivistystä.
Toisaalta juuri tämä maailman nopea muuttuminen ja uudet ongelmat korostavat klassisen kasvatusviisauden ajankohtaisuutta. Esimerkiksi lapsuuden ajan leikki on lähtökohta sille, että aikuisina ajattelussamme on tulevaisuuden edellyttämää joustavuutta ja leikkisyyttä. Luova ajattelu auttaa löytämään ratkaisuja laatikon ulkopuolelta. Painottamani sivistyskäsitys ja vastuullista maailmasuhdetta korostava ajattelu voivat auttaa löytämään arjessa olennaisempia ja arvokkaampia ulottuvuuksia. Keskittymällä perusasioihin voimme karsia ympäriltämme erilaista turhaa sälää ja kiirettä. Itse en ole tässä vielä kovin hyvä.
Kasvatus on yksinkertaisia perusasioita, mutta samalla se on monimutkainen ja mahdottoman vaikea asia. Liian ankarana ja kuria korostavana kasvattajana lapsestasi saattaa tulla tottelevainen ja taitava, mutta lapsesi saattaa hakea hyväksyntääsi väärällä tavalla ja esimerkiksi itsetunnon kanssa voi tulla ongelmia. Liian sallivana kasvattajana lapsestasi voi tulla luova, mutta rajojen puute voi tehdä hänestä onnettoman. Hänellä voi olla vaikeuksia ihmissuhteissa ja auktoriteettien kanssa. Jokainen vanhempi tekee kuitenkin virheitä ja on välillä epäjohdonmukainen, välillä liiallisen ankara tai liian salliva. Tämä on inhimillistä eikä normaalisti kovin haitallista. On kuitenkin arvokasta, että vanhempana etsit hyvän kasvatuksen tasapainotilaa. Kuten psykoterapeutti Maaret Kallio toteaa, ikuinen tasapaino ei ole mahdollista, mutta tasapainottelu sen sijaan on. Virhearviot ja epäonnistumiset ovat inhimillisiä, mutta välinpitämättömyys eri muodoissaan on aina haitallista.
Nykyisen ylikulutukseen perustuvan elämäntavan jatkaminen eli välinpitämättömyys luontoa kohtaan on haitallista ja tuhoaa tulevaisuuden elämän edellytyksiä. Niin ikään liian kiireisenä isänä ja äitinä välinpitämättömyys lapsen maailmalle on lapsen hyvinvoinnille ja itsetunnolle haitallista. Aika on meillä jokaisella oleva pääoma, ja se kannattaa käyttää viisaasti. Miksi en nyt jaksaisi pysähtyä ja kunnolla kuunnella lastani? Ajavatko työ- ja muut niin sanotut kiireiset asiat edelle? Ajankäyttöön liittyvät ratkaisut paljastavat usein todelliset arvomme, vaikka ei välttämättä olekaan helppoa yhdistellä työnantajan vaatimuksia ja inhimillistä kiireetöntä läsnäoloa edellyttävää hyvää vanhemmuutta. Vaikka olen nostanut esiin ajanpuutetta nykyvanhemman ongelmana, tarkoitus ei ole lisätä vanhemman riittämättömyyden tunnetta. Vaikka olen kirjassani tullut jakaneeksi neuvoja, on kuitenkin paikallaan muistaa armollisuus itseä kohtaan ja ennen kaikkea se, että ihan tavallinen arki riittää. Kuten lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin muistuttaa: on myös tärkeää, että aikuinen pitää huolta omasta aikuisuudestaan ja siitä, että itsellä on myös sellaisia menoja ja harrastuksia, joita ei jaeta lasten kanssa. Eikä myöskään ole olemassa mitään sellaisia sapluunavastauksia, että kun teet näin, kaikki tulee menemään hyvin. Silti uskon, että kun kirjani avulla hahmottaa itselleen klassisen kasvatusviisauden ydintä, on helpompi arjen kasvatustilanteissa päätyä fiksuihin ratkaisuihin.
*
Lue lisää Kasvatusviisautta kiireisille -kirjasta täältä. Kirja on saatavilla myös e- ja äänikirjana. Löydät sen kaikista tunnetuista e- ja äänikirjapalveluista
“Kun kaupunki suljettiin – Wuhanin kohtalonhetket” on wuhanilaisen kirjailijan Fang Fangin päiväkirjoista koottu koskettava kertomus karanteenin keskeltä. Colin Rushtonin “Auschwitzin sabotööri” valottaa keskitysleirin toimintaa uudesta näkökulmasta ja kertoo vielä tuntemattoman palan sotavankien historiaa Auschwitzissa.
Kun Wuhanin kaupunki tammikuussa 2020 suljettiin koronaepidemian hillitsemiseksi, paikallinen kirjailija Fang Fang ryhtyi kirjoittamaan päiväkirjaa sosiaalisessa mediassa. Omia ajatuksiaan ja läheistensä kokemuksia jakamalla Fang antoi äänen miljoonille karanteeniin joutuneille wuhanilaisille. Kaunistelemattomat kuvaukset Wuhanin kohtalokkaasta todellisuudesta ja vaatimukset syyllisten saattamisesta vastuuseen eivät olleet kaikkien mieleen. Fang Fang joutui mustamaalauskoneiston maalitauluksi ja sai jopa tappouhkauksia. Arvostelu voimistui entisestään, kun päiväkirja koottiin kirjaksi. Kirjailija tuomittiin rahanahneeksi petturiksi, joka halusi pilata Kiinan maineen. Päiväkirja keräsi lyhyessä ajassa miljoonia lukijoita ja BBC listasi Fang Fangin vuoden 2020 vaikutusvaltaisimpien naisten joukkoon. Kirjan oikeudet on myyty jo lähes 20 maahan ja Kun kaupunki suljettiin – Wuhanin kohtalonhetketilmestyy nyt myös suomeksi.
1.2. ilmestyvä Colin RushtoninAuschwitzin sabotöörivalottaa keskitysleirin toimintaa uudesta näkökulmasta ja kertoo vielä tuntemattoman palan sotavankien historiaa Auschwitzissa. Saksalaiset sotilaat vangitsivat nuoren brittiläisen sotilaan Arthur Doddin 1942 ja kuljettivat hänet Auschwitziin Puolaan. Dodd joutui kovaan pakkotyöhön, näki nälkää ja hänet hakattiin huonoon kuntoon – Arthur luuli elämänsä päättyvän siihen. Vangittu nuori brittisotilas päätti sabotoida natsien teollisuustuotantoa pakkotyölaitoksessa, josta harvat selviytyivät elävänä pois. Hän laittoi elämänsä alttiiksi yrittäessään helpottaa juutalaisten vankitovereidensa kohtaloa ja auttoi partisaaniryhmän pakoyritystä. Vangitusta brittisotilaasta kertova järkyttävä tositarina on Sunday Times -bestseller. Kirja ilmestyi englanniksi vuosi sitten ja sitä on myyty tähän mennessä yli 70 000 kappaletta. Kirjan oikeudet on myyty 8 maahan.
Historia on keskuudessamme läsnä merkityksenantoina – tabuina, traumoina, myytteinä ja suurina kertomuksina, joille vetoavimmat poliittiset argumentit rakentuvat.
Historiapolitiikka puolestaan on huomion kiinnittämistä siihen, miten menneisyyden tapahtumien tulkinta jatkuvasti elää ja vaikuttaa niin tämän päivän näkökulmiin kuin tulevaisuuden odotuksiin.
Juuri ilmestyneen uutuuskirjan nimi Sandarmohista Skolkovoon – Historiapolitiikan pitkä varjo nostaa huomion keskipisteeseen kaksi ääripäätä. Sandarmoh viittaa historian tabuihin ja traumoihin, joukkoteloituspaikkaan, jonka tapahtumien kriittinen tutkimus ei vieläkään ole vaaratonta. Skolkovo on esimerkki tieteen, uuden teknologian ja yritystoiminnan yhteistyön suuresta lupauksesta. ”Sillä luodaan menestyvän suurvallan tunnusmerkkejä sekä omille kansalaisille että ulospäin” täsmentää Markku Kangaspuro kirjan johdannossa.
Artikkelien kokoavana yhteisenä nimittäjänä on Venäjän historia ja sen käyttö politiikassa. Tutkijapuheenvuorot käsittelevät aluetutkimukseen tarvittavaa uutta paradigmaa, kysymystä Venäjän uhasta lännelle, Ukrainaa, mielenosoitusten symboliikkaa, internetiä, meritokratiaa ja menestyksen ehtoja, kollektiivista turvallisuutta, rankaisemisen historiaa, kylmän sodan muuttuvaa kuvaa, konseptualismia ja suomalaisen sovettikirjailijan karua kohtaloa. Ja paljon muuta.
Yhteensä 19 tuoretta artikkelia kaksoisvalottavat historian ja nykypäivän, sillä toista ei ole ilman toista. Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kysyy Mitä on tehtävä? Ja Mitä on tekeillä? Toinen osa puolestaan kääntää esiin Historian pitkän varjon. Yhdessä puheenvuorot esittelevät ja puolustavat kriittistä, monitieteistä ja keskustelevaa näkökulmaa tämän päivän aluetutkimuksen ja sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden haasteisiin.
Kirjoittajat ovat tiedeyhteisössä toimivia alansa senioritutkijoita, joiden artikkelit esittelevät suomalaisen ja kansainvälisen Venäjä-tutkimuksen tulosten kirjoa. Kirjan avaa Kaarina Aitamurron ja Jussi Lassilan tekemä Aleksanteri-instituutin johtajan, historiapolitiikkaan erikoistuneen Markku Kangaspuron haastattelu.
Kirja on myös tutkijayhteisön muistutus tutkitun tiedon merkityksestä demokraattiselle keskustelulle ja päätöksenteolle.
”Tarvitaan riittävä kriittinen massa tutkijoita keskustelemaan ja olemaan rakentavalla tavalla erimielisiä. Venäjä on meille niin tärkeä, että luotan Suomesta löytyvän viisautta panostaa riittävästi alan tutkimukseen. Tutkijayhteisön ja kysymyksen ymmärtävien päättäjien pitäisi kuitenkin nostaa asia keskusteluun. Itsestään se ei tapahdu.” jatkaaMarkku Kangaspuro.
Artikkelien kirjoittajat: Markku Kivinen, Richard Sakwa, Dieter Segert, Olga Malinova, Vladimir Gelman, Saara Ratilainen, Katja Lehtisaari, Jouko Nikula, Vesa Oittinen, Elina Kahla, Larisa Kangaspuro, Anna-Liisa Heusala, Tatiana Zhurzhenko, Sanna Turoma, Aappo Kähönen, Sari Autio-Sarasmo, Katalin Miklóssy, Tomi Huttunen ja Mika Pylsy, Mikko Ylikangas.
Omaperäisen ja -varaisen salibandyn juurtuminen suomalaiseen urheiluelämään on kasvutarina, jolla on monta näkijää ja kokijaa. Jukka Tervo on yksi heistä. Juuri ilmestyneessä kirjassa “Salipulabandy – Salibandyn intohimoinen syntytarina lajipioneerin silmin” Tervo kertoo salibandyn tarinan.
Salibandyn syntyhistoria on erikoinen. Laji rantautui Suomeen Ruotsi-Suomi-maaotteluilla syyskuussa 1985. Nimen salibandylle antoi yhden hengen työryhmä vain päiviä ennen maaotteluita. Kaikki oli pientä ja vaatimatonta. Pelikaukaloita oli Suomessa alkuvuosina tasan yksi. Sitä siirrettiin paikkakunnalta toiselle turnausten perässä. Lajia vieroksuttiin pitkään joukkotiedotusvälineissä. Salibandyn ja sählyn eroa ei ymmärretty. SM-tulosten saaminen valtalehtiin oli kovan työn takana. Vastarinnasta huolimatta salibandy löi itsensä läpi ja on tänä päivänä Suomen suosituin sisäpalloilulaji. Harrastajia löytyy Suomesta jo noin puoli miljoonaa.
Salibandyn syntyhistorian on koonnut yksiin kansiin Jukka Tervo. Tervo on kohdannut salibandyn pelaajana, valmentajana, kouluttajana, seurapomona, journalistina, lehden tekijänä, välinevalmistajana, halliyrittäjänä ja nyt kirjailijana. Salibandy on monelle harrastus, joillekin työ. Tervolle se on elämäntapa.
Myös jalkapallon lähestyvien MM-karsintojen ja ensi kesän EM-kisojen myötä jälleen ajankohtaisen, Alpo Suhosen ja Risto Pakarisen kirjoittaman Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia -kirjan arvostelukappaleet ovat saatavilla:
